Suomi
Gamereactor
laitearviot

Razer Leviathan Mini -matkakaiutin

Bassovoittoinen äänitiili.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Musiikki liikkuu enenevissä määrin ihmisten mukana. Musiikkimasiinan omistaja ei aina ole yksin kuulokkeidensa kanssa tai haluaa luurit pois korviltaan. Tähän tarpeeseen Razer ja monet muut audiovalmistajat ovat luoneet Leviathan Minin kaltaiset kannettavat kaiuttimet.

HQ

Razerin Leviathan Mini on nimensä mukaisesti pienikokoisempi versio soundbar+subwoofer -isoveljestään. Sisällä on siis peruskaiuttimien lisäksi myös pienikokoinen bassovahvistin. Mini ei ole markkinoiden pienikokoisin kannettava kaiutin ja eikä myöskään kevyin. Noin 5,5x5,5x18,5 -senttinen ja yli puolen kilon painoinen musta tiiliskivi ei kulje ihan ongelmitta mukana, etenkin kun säilytyspussi on oudosti hieman liian pieni laturin mukana kuljetusta ajatellen. Hyvänä puolena Leviathan Minin akku kestää todella ahkeraakin kulutusta päivän tai parikin.

Ison Leviathanin tavoin sen voi yhdistää esimerkiksi moderniin kännykkään NFC-tekniikan avulla, jolloin puhelin tuodaan vain sen toisen sivun viereen ja laitteet parittavat toisensa kätevästi ja automaattisesti. Sekä iOS- että Android-laitteet toimivat sen kanssa moitteetta. Jos NFC:tä ei löyty, yhteyden saa myös Bluetoothilla tai 3.5-millisellä AUX-kaapelilla, joka löytyy pakkauksesta. Kyljistä löytyvät virta- ja Bluetooth-napin lisäksi pieni mikrofoni vaikkapa konferenssipuhelua varten sekä äänenvoimakkuuden säädöt. Pikkubonuksena niiden keskeltä löytyy myös yleisnappi musiikin keskeyttämistä ja jatkamista varten. Selkeät, kohotetut napit ja rakenne saavat laitteen tuntumaan laadukkaalta hyppysissä. Merkittävä paino lisää tässäkin oman efektinsä soppaan. Raskaana ja kovakuorisena Leviathan Miniä ei muuten kannata pudotella kovin korkealta.

Muihin vastaaviin laitteisiin isokokoisesta boksista pääsee myös iso ääni. Tyylilaji on selkeästi bassovoittoisella puolella, eikä sovi kaikenlaisen musiikin kuunteluun ongelmitta. Jos lähdepuolella ei ole ekvalisaattoria tai muita säätövaihtoehtoja, subwoofer lanaa heleämmät äänet auttamatta alleen. Keskiäänet rimpuilevat mukana kohtalaisesti, mutta puuroutuvat herkästi volyymin kasvaessa. Parhaiten laite pärjää elektronisen tai bassovoittoisemman musiikin parissa, jolloin subwoofer pääsee oikeuksiinsa. Niiden kohdalla Leviathan Mini tarjosi parempaa äänenlaatua kuin muilla kokemillani tai testaamillani kannettavilla kaiuttimilla.

Razer Leviahan Mini koettelee monia rajoja. Se on juuri ja juuri riittävän pienikokoinen kannettavaksi, jos yli puolen kilon paino ei haittaa. Musiikinkuuntelussa se suosii selkeästi bassovoittoisia genrejä, jolloin sisäänrakennettu subwoofer pääsee kunnolla oikeuksiinsa. Noin 170 euron hintalappu saattaa tosin karkottaa osan ostajista, sillä mukana kulkeva laite ei välttämättä selviä kaikkien näpeissä kolhuitta monen vuoden ajan.

Tämä on mainos:
Razer Leviathan Mini
Razer Leviathan Mini
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Jykevä rakenne, uhkea ääni, hyvät yhdistämisvaihtoehdot
-
Liian aggressiivinen basso, isohko ja raskas
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä