Hand Cannon

Kirjoittaja: Tero Kerttula

Jokainen pelihallissa valopistoolipeleihin rahojansa tuhlannut tietää, ettei raideräiskintä maistu miltään ilman kunnollista kättä pidempää. Niinpä Wii-ammuskelijoiden iloksi markkinoilla onkin jo monia erityyppisiä asekuorikkeita Wiimoten tuntumaa ehostamaan. Uuden The House of the Dead: Overkillin myötä tarjolle asettuu myös pelin virallinen käsikanuuna.

Heti ensimmäinen huomionarvoinen asia Hand Cannonissa on sen koko. Pituutta kuorella on noin puolentoista Wiimoten verran ja painoakin on riittävästi. Muovissa ei ole säästelty ja kuori tuntuukin todella jämäkältä ja kestävältä. Jopa liipaisimen vipujärjestelmään on uhrattu tarveaineita reilusti ja ohjainta uskaltaakin käyttää vähän kovakouraisemmin. Hyvän muotoilunsa ja miehekkään kokonsa ansiosta Hand Cannon on ulkoisesti todella viileä kapistus, vaikka mattavalkoinen väritys ei kaikkia miellytäkään.

Wiimoten sujauttaminen kuoreen on periaatteessa helppoa. Lukot auki edestä ja takaa, säädin piippuun ja menoksi. Ongelmia syntyy siinä vaiheessa kun Wiimoten kaveriksi haluaa kytkeä Nunchakun. Jotta nuntsa mahtuisi kuoreen, on rannehihna irrotettava Wiimotesta ja ohjainyhdistelmä laitettava kuoreen valmiiksi kiinnitettyinä. Tämän jälkeen Nunchakun piuha on pujoteltava vielä sille määrättyjä ja sinänsä näppärän huomaamattomia kiskoja pitkin. Kytkettynä lopputulos näyttää hyvältä, eivätkä piuhat ole pelaamisen tiellä, mutta ohjainten nopea irrottaminen on turhan vaikeaa.

Tekniset ongelmat ovat kuitenkin sivuseikka, kunhan pelaaminen tuntuu hyvältä. Tämä osasto on Hand Cannonin kohdalla paremmin kuin kunnossa. Tukeva kahva istuu käteen kuin hansikas ja yleinen tuntuma on kerta kaikkiaan erinomainen. Koska kahva on hieman piipun takana, on ase Wiimoten kanssa todella etupainoinen. Yhdellä kädellä pelattaessa etupainoisuus väsyttää kättä nopeasti, mutta käyttämällä toista kättä tukena ohjaus on tarkkaa ja miellyttävää. Pienen totuttelun jälkeen pelaaminen sujuu mainiosti myös yhdellä kädellä, kunhan tajuaa lepuuttaa kättään tasaisin väliajoin. Kuitenkin nimenomaan The House of the Dead: Overkillin kanssa kädelle ei juuri lepotaukoja suoda, joten ohjainta on käytännössä pakko pidellä kaksin käsin.

Hand Cannon on selkeästi suunniteltu käytettäväksi vain valopistoolipelien kanssa, sillä Nunchakun kanssa Wiimoten nappulat ovat liian hankalasti käpisteltävissä. Esimerkiksi Metroid Prime 3:n pelaaminen yhdistelmän kanssa oli käytännössä mahdotonta. Ihmettelenpä vain, miksei ohjaimen kahvaan ole suunniteltu erillistä lokeroa nunchakulle, sillä tällöin kuori olisi lähes täydellinen FPS-mutka.

Tuntuma ja fiilis ovat selkeästi olleet tärkeimmät lähtökohdat Hand Cannonia suunniteltaessa. Kompromisseista huolimatta kuori on Wiimoten kanssa yksi parhaista koskaan käyttämistäni valopistooleista, joten monikäyttöisyyden puute ei pelatessa paljoa harmita. Kun kuorella ei edes ole hintaa kuin reilun kympin verran, on hinta/laatu-suhde vähintäänkin kohdallaan.

Kommentti

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!

:D :) :( :-o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: ;-) :idea: :arrow: :| :mrgreen: :clap: :dance: #-o =; :^o [-X :pray: 8-[ :sick: :-# [-( :-k :--


Laatu:9
Hinta/laatu:10
Ulkonäkö:9
Toimivuus:8
Arvosanamme:9/10
Hyvää:
Erinomainen tuntuma, tukeva ja kookas, edullinen
Huonoa:
Toimii käytännössä vain valopistoolipeleissä.
Info
  • Yhteensopiva:
    Wii

20 uusimmat ohjelmat ohjelmaa:
(Haastatteluja, reportaaseja, arvioita yms.)

Company of Heroes 2 - Game Director Interview
2012-05-22

Mike Holmes ventured down into the bunker to ask game director Quinn Duffy about the eagerly awaited sequel, the decision to go with the Eastern front..

Diablo III - Swedish Launch Special
2012-05-22

GRTV was at one of the six official Diablo III launches in Europe in Stockholm, Sweden, to document as hundreds of Diablo fans gathered for the festiv..

Minecraft-haastattelu
2012-05-18

Tapasimme Mojangin bisnespuolesta vastaavan Daniel Kaplanin, ja kyselimme häneltä Minecraftista yleensä sekä erityisesti pelin tuoreesta Xbox 360 -ver..

Diablo III - Audio Interview
2012-05-18

At the Diablo III launch in Stockholm we caught up with Keith Landes, senior producer at the Blizzard audio department, to discuss things like the loo..

Diablo III - Launch Teaser
2012-05-16

We were on site for one of six official European Diablo III launch events in Stockholm. In this brief teaser you can see people go nuts as they count ..

Diablo III - asiaa animaatiosta
2012-05-16

Tapasimme Noel Wolfmanin joka vastaa osaltaan Cinematics-osastosta Blizzardilla, ja kyselimme hieman Diablo III:n välianimaatioista ja pelin julkaisus..

Ubisoft Massive - toimitusjohtajan juttusilla
2012-05-16

GRTV tapasi vieraillessaan Far Cry 3:n moninpeliä työstävällä Ubisoft Massivella myös toimitusjohtaja David Polfeldtin, jolta kyseltiin studio menneis..

Lollipop Chainsaw -bileet
2012-05-15

Jäitkö paitsi Lollipop Chainsaw -bileistä GDC:ssä? Ei hätää, koska Bengt sukelsi hulluuteen puolestamme, ja tapasi Suda51:n, James Gunnin sekä tietenk..

FIFA 13 - peliohjaajan haastattelu
2012-05-15

Haastattelimme FIFA 13:sta peliohjaajaa Aaron McHardya, ja otimme selvää mitä odotettavissa on.

Max Payne 3 - Tarkka-ammuntaa
2012-05-14

Max Payne ei vain juoksentele pistoolit ojossa uudessa Max Payne 3:ssa. Katso miten mieheltä sujuu tarkkuuskiväärin käsittely.

Max Payne 3 - Paluu New Yorkiin
2012-05-14

Ensimmäiset kuvat Max Payne 3:sta aiheuttivat kauhistusta, mutta tässä pätkässä ollaan tutuissa maisemissa. Varoitus: spoilereita.

10 minuuttia Max Payne 3:a
2012-05-14

Kaappasimme ensimmäiset kymmenen minuuttia Max Payne 3:a.

Videoarvio: Max Payne 3
2012-05-14

Max Payne on palannut viimeinkin, ja Rasmus keskusteli Leen kanssa sen hyvistä ja huonoista puolista.

GRTV News: 11. toukokuuta
2012-05-11

Anastasiyan ankkuroimassa uutislähetyksessä tietoja muun muassa Dead Space 3:sta Bioshock Infinitestä.

Toukokuun kuumottavat pelit
2012-05-10

Toukokuusta on tulossa sangen ruuhkaisa kuukausi uusien pelijulkaisujen kannalta. Kaikki tietävät tietysti Max Payne 3:n ja Diablo III:n, mutta Thomas..

AR Drone 2.0 - ensivaikutelmia
2012-05-10

Thomas Blichfeldt pääsi kokeilemaan uutta kauko-ohjattavaa ja sangen siistiä AR Dronea.

Far Cry 3 - moninpelin tuottajan haastattelu
2012-05-10

Haastattelimme Petter Sydowia, jolla on tuottajan vastuu Far Cry 3:n moninpelistä Ubisoft Massivella. Kysyimme häneltä tietysti pelin kehityksestä, se..

Madagascar 3 -haastattelu
2012-05-10

Jututimme Brian Etheridgeä, Madagascar 3: The Video Gamen vanhempaa tuottajaa uudesta animaatioon pohjaavasta lisenssipelistä.

Manse Games -haastattelu
2012-05-09

Manse Games on valtion tukema projekti jonka avulla Tampereesta on tehty yksi maailman hedelmällisimpiä alueita indie-kehittäjille. Haastattelimme Suv..

Dreamtopia-haastattelu
2012-05-09

Haastattelimme Ngmocon Catherine Silvestriä Dreamtopiasta, ja siitä millaisia unelmia tämä peli mahtaakaan täyttää.

Arvio: Prototype 2
2012-05-08

Lee West istahti kertomaan Thomas Blichfeldtille vaikutelmansa Prototype 2:sta, ja miten se vastasi hänen odotuksiaan.

Anmynor-haastattelu
2012-05-08

Koska Anmynorin kehittäjät pakenivat GDC:stä etuajassa, kaappasimme haastatteluun Derek Asoton, joka työstää peliä pyörittävää Hero Engineä.

Trailershow - 8. toukokuuta 2012
2012-05-08

Anastasiya kokoaa yhteen tuoreimpien trailereiden parhaimmistoa yhdeksi käteväksi paketiksi. Nupit kaakkoon.

A Game of Dwarves - pääsuunnittelijan juttusilla
2012-05-07

Zeal Game Studiosin Sebastian Thorwaldsson, A Game of Dwarvesin pääsuunnittelija, kertoi meille pelistään, jossa pienet partamiehet tykkäävät kaivaa, ..

Visions of Zosimos -haastattelu
2012-05-04

Haastattelimme Forever Interactiven Eldon Kurthia Visions of Zosimosin omalaatuisesta vinkkelistä MMO-genreen.

Hegemony: Rome -haastattelu
2012-05-04

Longbow Games oli yksi viimeisiä kehittäjiä joita tapasimme GDC:ssä, mutta jaksoimme vielä ottaa selvää näiden tulevasta strategiapelistä, Hegemony: R..

Skyfall-haastattelu
2012-05-04

Gamereactor haastatteli Ngmocon tuottajaa Tom Hessiä tuoreeltaan Androidille julkaistusta Skyfall-roolipelistä, joka tullaan julkaisemaan myös iOSille..

Starvoid-haastattelu
2012-05-03

Zeal Game Studios työstää uutta reaaliaikastrategiaa, joka tunnettiin ennen Red Frontierina, mutta joka on sittemmin kastettu Starvoidiksi. Kysyimme p..

Shadow Puppeteer -haastattelu
2012-05-03

Jututimme norjalaisen Sarepta Studion ajattoman tyylikästä Klas Lothea kehittäjän uudesta mielenkiintoisesta Shadow Puppeteer -projektista.

Latauspelikatsaus: Toukokuu 2012
2012-05-03

GRTV:n uusi, kuukausittainen Latauspelikatsaus avaa nyt ensimmäisellä jaksollaan. Kuukauden parhaat sekä vähemmän parhaat latauspelit saavat kuulla ku..

Codemasters Racenet -haastattelu
2012-05-03

Päätoimittajamme A. Rajala keskusteli Codermastersin Ian Smithin kanssa tuoreeltaan julkistetun Racenetin ominaisuuksista.

EA Sports Executive Vice President Andrew Wilson - Interview
2012-05-02

The EA Sports VP talks social gaming, roster crossovers, the future of FIFA and much more.

The Repopulation -haastattelu
2012-05-01

Toinen Repopulationin pääkehittäjistä Josh Hall kertoi meille suunnitelmista studion free-to-play scifi-MMO -hiekkalaatikolle.

Fractured Soul -haastattelu
2012-05-01

Endgame Studiosin edustaja kertoi meille Castlevanian ja Metroidin jalanjälkiä kahden ruudun toimintapläjäyksestä 3DS:lle.

10 minuuttia N.O.V.A. 3:n parissa
2012-04-30

Kaappasimme ensimmäiset kymmenen minuuttia N.O.V.A. 3:sta iPadilla.

GRTV-uutiset 27. huhtikuuta
2012-04-27

Anastasiyan ankkuroimassa uutiskatsauksessa viikon peliaiheiset kohokohdat.

Disgaea 3: Abscence of Detention -haastattelu
2012-04-27

Jack Niida ja Ryan Phillips NIS Americalta kertoivat meille Disgaea 3:n PS Vita -versiosta.

Soft Kinetic -haastattelu
2012-04-27

Miltä liikeohjauksen tulevaisuus näyttää, Virgile Delporte Soft Kineticiltä kertoo heidän visioistaan.

Dishonored - Ohjaajien haastattelu
2012-04-27

Gillen tapasi Dishonoredin pääpäsmärit Harvey Smithin ja Raphaël Colantonion. Asiaa mm. pelin tehtävistä ja rakenteesta.

Line of Defense -haastattelu
2012-04-26

MMO-räiskintä Line of Defensen kehittäjä vastaa kysymyksiin pelitasapainosta ja pelin ominaisuuksista.

Äänestykset Kevättä dominoi...
  • 8% Diablo III
  • 28% Max Payne 3
  • 64% Aurinkoinen sää
Tulokset
Store locator
Uutiset | Ennakot | Arviot | Artikkelit | Laitteet | Teema | Elokuvat | Lehti | Tilaa | Lataa PDF-lehti | Löydä kauppa | Keskustelualue | Blogit | Kirjeet | Käyttäjäarviot | Kilpailut | Liity jäseneksi | Ryhmät | Yleisnäkymä | Wallpapers | GRTV | Yhteystiedot | Mainosta | Toimitus | Cookies | Copyright | International staff | Terms of use |
Gamereactor Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600