Creative Vado HD

Kirjoittaja: Heikki Takala

Samaan aikaan kun ammattikäyttöön suunnitellut HD-videokamerat kasvavat kokoa ja näköä niin tallennuksen kuin optiikkansa puolesta, kuluttajamarkkinoille tarkoitetut laitteet pienenevät ja muuttuvat jatkuvasti helppokäyttöisemmiksi. Creative Vado HD on malliesimerkki laitteesta joka kulkee mukavasti mukana, eikä ole vaikea käyttää edes niinä huuruisempina iltoina.

Avatessa myyntipakkauksesta paljastuu pienikokoinen videokamera, joka muistuttaa niin kokonsa kuin näkönsä puolesta alkuperäistä Vadoa. Suurimpina eroina ovat uudelleenaseteltu mikki, sekä tyylikkään musta pinnoite jota suojaa erillinen silikonikotelo. Pakkaukseen kuuluu myös HDMI-johto, jonka avulla videoita voi toistaa suoraan esimerkiksi LCD-televisiossa tai tietokoneen näytöllä.

Creativen insinöörit ovat myös kuunnelleet kuluttajien valituksia, ja nyt Vadossa on pieni usb-plugi, joka taittuu kameran sisään. Enää ei siis tarvitse kävellä johtohelvetti laukussaan, kun haluaa nopeaa toimintaa.

Toiminta Creative Vado HD:ssa on muiltakin osin nopeaa. Käynnistysaika on noin kaksi sekuntia ja laite siirtyy suoraan kuvaustilaan. Antiglare-näyttö ei ota kovinkaan helposti heijastuksia auringonvalosta, joten kuvaaja näkee ruudun tapahtumat myös kirkkaalla säällä. Sisäisen kahdeksan gigatavun kiintolevyn ei luulisi myöskään heti loppuvan kesken, varsinkin kun Vadossa on mahdollisuus myös kuvata videot VGA-tarkkuudella, joka vie merkittävästi vähemmän tilaa. Laite on helppo tyhjätä, sillä Windows-laitteet tunnistavat kameran ilman ajureita ja muistin siirtäminen koneelle tapahtuu yksinkertaisella leikkaa-liimaa -klikkailulla.

Vadon HD ei luonnollisestikaan ole aitoa natiivia HD-kuvaa, mistä antaa viitteitä jo CMOS-kennolla toimiva kamera sekä pikkuruinen optiikka. Tarkoitus ei ole kuitenkaan varsinainen terävätarkkuuden kuvaus, vaan mahdollisuus katsoa videoita jotka täyttävät koko ruudun postimerkin kokoisen tilan sijasta. Tässä tehtävässä Vado suoriutui mainiosti.

Kuvausta harjoitettiin laitteella niin sisätiloissa kuin ulkonakin, pimeällä sekä valoisalla säällä. Creative Vado HD suoriutui koettelemuksistaan aina kohtalaisesta erinomaiseen asti. Kirkkaalla säällä kuvassa ei ollut muuta valittamista kuin laitteelle ominainen lattea värimaailma. Muuten kaikki toistui tarkasti, eikä liikkuvissa kohteissa ollut havaittavissa minkäänlaista häntimistä, joka on yleinen taskukameroiden vaiva. Mikki oli täysin riittävä peruspuheeseen, vaikkakin hiukankin kovempi taustahäly puuroutui täysin ja sotki ikävästi myös oikean puheen.

Hämärämmissä kuvauspaikoissa Vado toimi kohtalaisesti. Kameran ohjelmisto osasi kyllä korjata valotusta auttavasti, mutta valkotasapaino häiriintyi ajoittain ja vääristi joitakin värejä, kuten värjäämällä hehkulampun loisteen vihertäväksi. Vika ei ollut häiritsevä, mutta silti mainitsemisen arvoinen. Artefakteja esiintyi luonnollisesti pimeässä kuvatessa, mutta vähemmän kuin tällaiselta kameralta voisi olettaa.

Kaiken kaikkiaan Creative Vado HD oli miellyttävä tuttavuus. Sen kuvanlaatu oli oletettua parempaa. Moni ystäväni varmasti tulee inhoamaan minua kuvaamieni testivideoiden takia, eikä vähiten siksi, että videot voi ladata suoraan Youtube-palveluun. Tietyissä tilanteissa tällainen ominaisuus on syytä muistaa ja jättää kamera kotiin.

Laitteen ainoa suurempi miinuspuoli on hinta, joka tällä hetkellä pyörii vielä noin 229 euron tuntumassa. Muita vastaavia laitteita kuten MinoHD:ta kaupataan alle kahteen sataan.

Creative VadoCreative Vado
Kommentti

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!

:D :) :( :-o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: ;-) :idea: :arrow: :| :mrgreen: :clap: :dance: #-o =; :^o [-X :pray: 8-[ :sick: :-# [-( :-k :--


Laatu:8
Hinta/laatu:7
Ulkonäkö:8
Toimivuus:8
Arvosanamme:8/10
Hyvää:
Nopea käyttää, mini-hdmi, sisäärakennettu usb, kuvanlaatu
Huonoa:
väritoisto, hinta
Info
  • Luokka:
    Pocket Video Cam
  • Valmistaja:
    Creative
  • Jakelija:
    Creative Scandinavia
Samantyyppisiä laitteita

20 uusimmat ohjelmat ohjelmaa:
(Haastatteluja, reportaaseja, arvioita yms.)

Company of Heroes 2 - Game Director Interview
2012-05-22

Mike Holmes ventured down into the bunker to ask game director Quinn Duffy about the eagerly awaited sequel, the decision to go with the Eastern front..

Diablo III - Swedish Launch Special
2012-05-22

GRTV was at one of the six official Diablo III launches in Europe in Stockholm, Sweden, to document as hundreds of Diablo fans gathered for the festiv..

Minecraft-haastattelu
2012-05-18

Tapasimme Mojangin bisnespuolesta vastaavan Daniel Kaplanin, ja kyselimme häneltä Minecraftista yleensä sekä erityisesti pelin tuoreesta Xbox 360 -ver..

Diablo III - Audio Interview
2012-05-18

At the Diablo III launch in Stockholm we caught up with Keith Landes, senior producer at the Blizzard audio department, to discuss things like the loo..

Diablo III - Launch Teaser
2012-05-16

We were on site for one of six official European Diablo III launch events in Stockholm. In this brief teaser you can see people go nuts as they count ..

Diablo III - asiaa animaatiosta
2012-05-16

Tapasimme Noel Wolfmanin joka vastaa osaltaan Cinematics-osastosta Blizzardilla, ja kyselimme hieman Diablo III:n välianimaatioista ja pelin julkaisus..

Ubisoft Massive - toimitusjohtajan juttusilla
2012-05-16

GRTV tapasi vieraillessaan Far Cry 3:n moninpeliä työstävällä Ubisoft Massivella myös toimitusjohtaja David Polfeldtin, jolta kyseltiin studio menneis..

Lollipop Chainsaw -bileet
2012-05-15

Jäitkö paitsi Lollipop Chainsaw -bileistä GDC:ssä? Ei hätää, koska Bengt sukelsi hulluuteen puolestamme, ja tapasi Suda51:n, James Gunnin sekä tietenk..

FIFA 13 - peliohjaajan haastattelu
2012-05-15

Haastattelimme FIFA 13:sta peliohjaajaa Aaron McHardya, ja otimme selvää mitä odotettavissa on.

Max Payne 3 - Tarkka-ammuntaa
2012-05-14

Max Payne ei vain juoksentele pistoolit ojossa uudessa Max Payne 3:ssa. Katso miten mieheltä sujuu tarkkuuskiväärin käsittely.

Max Payne 3 - Paluu New Yorkiin
2012-05-14

Ensimmäiset kuvat Max Payne 3:sta aiheuttivat kauhistusta, mutta tässä pätkässä ollaan tutuissa maisemissa. Varoitus: spoilereita.

10 minuuttia Max Payne 3:a
2012-05-14

Kaappasimme ensimmäiset kymmenen minuuttia Max Payne 3:a.

Videoarvio: Max Payne 3
2012-05-14

Max Payne on palannut viimeinkin, ja Rasmus keskusteli Leen kanssa sen hyvistä ja huonoista puolista.

GRTV News: 11. toukokuuta
2012-05-11

Anastasiyan ankkuroimassa uutislähetyksessä tietoja muun muassa Dead Space 3:sta Bioshock Infinitestä.

Toukokuun kuumottavat pelit
2012-05-10

Toukokuusta on tulossa sangen ruuhkaisa kuukausi uusien pelijulkaisujen kannalta. Kaikki tietävät tietysti Max Payne 3:n ja Diablo III:n, mutta Thomas..

AR Drone 2.0 - ensivaikutelmia
2012-05-10

Thomas Blichfeldt pääsi kokeilemaan uutta kauko-ohjattavaa ja sangen siistiä AR Dronea.

Far Cry 3 - moninpelin tuottajan haastattelu
2012-05-10

Haastattelimme Petter Sydowia, jolla on tuottajan vastuu Far Cry 3:n moninpelistä Ubisoft Massivella. Kysyimme häneltä tietysti pelin kehityksestä, se..

Madagascar 3 -haastattelu
2012-05-10

Jututimme Brian Etheridgeä, Madagascar 3: The Video Gamen vanhempaa tuottajaa uudesta animaatioon pohjaavasta lisenssipelistä.

Manse Games -haastattelu
2012-05-09

Manse Games on valtion tukema projekti jonka avulla Tampereesta on tehty yksi maailman hedelmällisimpiä alueita indie-kehittäjille. Haastattelimme Suv..

Dreamtopia-haastattelu
2012-05-09

Haastattelimme Ngmocon Catherine Silvestriä Dreamtopiasta, ja siitä millaisia unelmia tämä peli mahtaakaan täyttää.

Arvio: Prototype 2
2012-05-08

Lee West istahti kertomaan Thomas Blichfeldtille vaikutelmansa Prototype 2:sta, ja miten se vastasi hänen odotuksiaan.

Anmynor-haastattelu
2012-05-08

Koska Anmynorin kehittäjät pakenivat GDC:stä etuajassa, kaappasimme haastatteluun Derek Asoton, joka työstää peliä pyörittävää Hero Engineä.

Trailershow - 8. toukokuuta 2012
2012-05-08

Anastasiya kokoaa yhteen tuoreimpien trailereiden parhaimmistoa yhdeksi käteväksi paketiksi. Nupit kaakkoon.

A Game of Dwarves - pääsuunnittelijan juttusilla
2012-05-07

Zeal Game Studiosin Sebastian Thorwaldsson, A Game of Dwarvesin pääsuunnittelija, kertoi meille pelistään, jossa pienet partamiehet tykkäävät kaivaa, ..

Visions of Zosimos -haastattelu
2012-05-04

Haastattelimme Forever Interactiven Eldon Kurthia Visions of Zosimosin omalaatuisesta vinkkelistä MMO-genreen.

Hegemony: Rome -haastattelu
2012-05-04

Longbow Games oli yksi viimeisiä kehittäjiä joita tapasimme GDC:ssä, mutta jaksoimme vielä ottaa selvää näiden tulevasta strategiapelistä, Hegemony: R..

Skyfall-haastattelu
2012-05-04

Gamereactor haastatteli Ngmocon tuottajaa Tom Hessiä tuoreeltaan Androidille julkaistusta Skyfall-roolipelistä, joka tullaan julkaisemaan myös iOSille..

Starvoid-haastattelu
2012-05-03

Zeal Game Studios työstää uutta reaaliaikastrategiaa, joka tunnettiin ennen Red Frontierina, mutta joka on sittemmin kastettu Starvoidiksi. Kysyimme p..

Shadow Puppeteer -haastattelu
2012-05-03

Jututimme norjalaisen Sarepta Studion ajattoman tyylikästä Klas Lothea kehittäjän uudesta mielenkiintoisesta Shadow Puppeteer -projektista.

Latauspelikatsaus: Toukokuu 2012
2012-05-03

GRTV:n uusi, kuukausittainen Latauspelikatsaus avaa nyt ensimmäisellä jaksollaan. Kuukauden parhaat sekä vähemmän parhaat latauspelit saavat kuulla ku..

Codemasters Racenet -haastattelu
2012-05-03

Päätoimittajamme A. Rajala keskusteli Codermastersin Ian Smithin kanssa tuoreeltaan julkistetun Racenetin ominaisuuksista.

EA Sports Executive Vice President Andrew Wilson - Interview
2012-05-02

The EA Sports VP talks social gaming, roster crossovers, the future of FIFA and much more.

The Repopulation -haastattelu
2012-05-01

Toinen Repopulationin pääkehittäjistä Josh Hall kertoi meille suunnitelmista studion free-to-play scifi-MMO -hiekkalaatikolle.

Fractured Soul -haastattelu
2012-05-01

Endgame Studiosin edustaja kertoi meille Castlevanian ja Metroidin jalanjälkiä kahden ruudun toimintapläjäyksestä 3DS:lle.

10 minuuttia N.O.V.A. 3:n parissa
2012-04-30

Kaappasimme ensimmäiset kymmenen minuuttia N.O.V.A. 3:sta iPadilla.

GRTV-uutiset 27. huhtikuuta
2012-04-27

Anastasiyan ankkuroimassa uutiskatsauksessa viikon peliaiheiset kohokohdat.

Disgaea 3: Abscence of Detention -haastattelu
2012-04-27

Jack Niida ja Ryan Phillips NIS Americalta kertoivat meille Disgaea 3:n PS Vita -versiosta.

Soft Kinetic -haastattelu
2012-04-27

Miltä liikeohjauksen tulevaisuus näyttää, Virgile Delporte Soft Kineticiltä kertoo heidän visioistaan.

Dishonored - Ohjaajien haastattelu
2012-04-27

Gillen tapasi Dishonoredin pääpäsmärit Harvey Smithin ja Raphaël Colantonion. Asiaa mm. pelin tehtävistä ja rakenteesta.

Line of Defense -haastattelu
2012-04-26

MMO-räiskintä Line of Defensen kehittäjä vastaa kysymyksiin pelitasapainosta ja pelin ominaisuuksista.

Äänestykset Kevättä dominoi...
  • 8% Diablo III
  • 28% Max Payne 3
  • 64% Aurinkoinen sää
Tulokset
Store locator
Uutiset | Ennakot | Arviot | Artikkelit | Laitteet | Teema | Elokuvat | Lehti | Tilaa | Lataa PDF-lehti | Löydä kauppa | Keskustelualue | Blogit | Kirjeet | Käyttäjäarviot | Kilpailut | Liity jäseneksi | Ryhmät | Yleisnäkymä | Wallpapers | GRTV | Yhteystiedot | Mainosta | Toimitus | Cookies | Copyright | International staff | Terms of use |
Gamereactor Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600