Itagaki jättää Team Ninjan
Emoyhtiö Tecmolle korvausvaatimus
Ninja Gaidenin ja Dead or Aliven luojana viime vuodet tunnettu Tomonobu Itagaki aikoo erota pelistudionsa Team Ninjan ja tämän emoyhtiön Tecmon palveluksesta. Itagaki väittää, ettei Tecmo ole maksanut hänelle työsopimuksen mukaisia bonuksia pelien valmistumisesta. Lisäksi hän syyttää Tecmon johtajaa Yoshimi Yasudaa loukkaavista kommenteista, jotka ovat heikentäneet työilmapiiriä. Rikkomusten vuoksi Itagaki on jättänyt tokiolaiseen oikeuteen 148 miljoonan jenin (914 000 euron) korvausvaatimuksen Tecmoa vastaan.
Pelimaailman rokkitähdeksikin kutsuttu Itagaki kertoi jo aiemmin, ettei aio jatkaa arvostettua Ninja Gaiden -sarjaa perjantaina julkaistavan Ninja Gaiden 2:n jälkeen. Hänen oli tarkoitus työskennellä täysin uuden peliprojektin parissa. Jää nähtäväksi, miten Team Ninja jatkossa selviytyy ilman keulakuvaansa.
Itagaki on ollut myös Microsoftin Xbox-konsoleiden suurin puolestapuhuja Japanissa. Ero sinänsä ei välttämättä heikennä Xboxin vaikeaa asemaa Japanin pelimarkkinoilla, mutta suositun Dead or Alive -sarjan päättymisellä voisi olla välillisiä vaikutuksia konsolin kysyntään. Tecmo ja Team Ninja voivat toki jatkaa sarjaa toisen suunnittelijan johdolla, mutta fanien rakastama Itagaki ei enää osallistu sen kehitykseen. Ehkä Microsoftin kannattaisi vilauttaa Itagakille työsopimusta - ja huolehtia palkanmaksusta.
- Alusta:Xbox 360
- Pelityyppi:Toiminta
- Kehittäjä:Team Ninja
- Julkaisija:Microsoft
- Pelaajia:1
- Ikäraja:18 alkaen
- Julkaisupäivä:06 kesäkuu 2008
- Kung Fu Panda Multi
- Too Human Xbox 360
- Heavenly Sword PS3
- Samurai Warriors 2 Xtreme Legends PS2/Xbox 360
- Tenchu: Shadow Assault Xbox 360
- Edge of Twilight Multi
- Warriors: Legends of Troy PS3/Xbox 360
- Ninja Gaiden Sigma PS3
- God of War II PS2
- Ninja Gaiden Xbox
- X-Men Origins: Wolverine Multi
- X-Blades Multi
- God of War PS2
- Tenchu: Shadow Assassins PSP/Wii
- Ninja Blade Xbox 360




























Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Strandvejen 72 st. mf, 2900 Hellerup, Denmark








Kyllä,microsoftin pitäisi ottaa se töihin kun tekeehän se kunnon pelejä.Ninja gaiden taitaakin jäädä viimeiseksi tosi pelaajien peliksi.