Rock Band 2 -kuvia
Kitara ja kansia
Eilen julkistettu Rock Band 2 hahmottuu himpun verran uusista kuvista. Pelikuvaa ei ole tarjolla, vaan kuvat uudesta kitaraohjaimesta ja pelipaketin kansikuvavaihtoehtoja. Fender Stratocasterin näköinen muovikeppi näyttää melko kivalta.
Kirjoittaja: Redi2008-07-03 21:53Voisin melkein luulla että eurooppaan tuodaan nyt aluksi tämä ensimmäinen versio, koska sekin varmasti myy vielä hyvin. Pienen odottelun jälkeen julkaistaankin sitten toinen osa. Tämä pieni odottelu voi tietenkin olla melkein vuosi niin kuin ykkösen osalta nähtävästi on käymässä.
Kirjoittaja: metal85852008-07-03 12:17Samaa luin itsekin.Taas alkaa varmaan sama rumba kuin 1:kin.
Ei tätä jaksa enää.Itse taidan pysyä GH:ssa.Tulee ainakin ajallaan. 
Kirjoittaja: Redi2008-07-02 21:36"Onneksi" julkaisutieto olikin euroopan osalta jälleen väärä. Aikaisemminhan jo uutisoitiin että peli julkaistaisiin samaan aikaan niin jenkeissä kuin euroopassakin, mutta nyt sanat on otettu takaisin. Euroopan osalta julkaisua ei siis ole vahvistettu.
Tämä oli siinä mielessä hyvä asia että kerkesin itse juuri hommaan ensimmäisen osan ja sen parissa kuluu vielä vaikka kuinka monta kuukautta ihan varmasti. Jos vanhat merkit pitävät jälleen paikkansa niin julkaisua saadaa odotella varmasti enemmän kuin tarpeeksi, vaikkakin väitteitä on jo liikkeellä että ennen vuoden loppua peli olisi ulkona euroopassakin.
Kirjoittaja: metal85852008-07-01 16:44Eipä kannata hankkia uusia vain pienen uudistuksen takia.
Itsekin pelailen GH kitaroilla noita,enkä ole hankkimassa uusia,kun rockbandiähän pitäisi pystyä pelaamaan näilläkin.Paitsi rummut kyllä pitää hankkia jossain välissä.
Kirjoittaja: Redi2008-07-01 16:38Ainakin on uutisoitu että rumpuja uudistettaisiin aika rankallakin kädellä, vaikka en näe kyllä mitään vikaa nykyisessäkään paketissa. Täytyy varmaan tarkkaan miettiä tarvitsenko oikeasti päivitetyn mallin rummuista. Vanhakin kerta toimii täysin normaalisti uuden pelin kanssa.
Kirjoittaja: metal85852008-07-01 14:48Ihan kivan näköinen skitta kyseessä.Onkohan rumpuja uudistettu mitenkään.
- Alusta:PS3, Xbox 360
- Pelityyppi:Musiikki
- Kehittäjä:Harmonix
- Julkaisija:EA
- Pelaajia:1-4
- Pelaajia verkossa:1-4
- Ikäraja:12 alkaen
- Julkaisupäivä:08 lokakuu 2009
| Arvosanasi: | 10/10 |
- 10/10 Rossavainen619
Harmonix ylitti itsensä vuonna 2007 Rock Band... - 10/10 metal8585
Long live rock'n roll lauloi ronnie james dio...
- Guitar Hero: Hendrix
- Guitar Hero: Red Hot Chili Peppers Multi
- Easy Piano Nintendo DS
- Music Master: Chopin Multi
- Guitar Hero: Warriors of Rock Multi
- Green Day: Rock Band Multi
- Fret Nice Multi
- Singstar Take That PS2/PS3
- Lego Rock Band Multi
- Guitar Hero: Greatest Hits Multi
- Rock Band 3 Multi
- DJ Hero Multi
- Wii Music Wii
- Rock Band Multi
- Guitar Hero World Tour Multi

Toki Tori 2 - Two Tribes iDÉAME interview

GDC: Godsrule: War of Mortals - Interview

PAX: Call of Juarez: Gunslinger -haastattelu

Grid 2 - Dubai Endurance Gameplay Trailer









































