Suomi
Gamereactor
uutiset
Dragon Age: Inquisition

Dragon Age: Inquisition sisältää neljän pelaajan yhteistyötilan

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Marraskuussa julkaistava Dragon Age: Inquisition sisältää neljän pelaajan yhteistyötilan. Bioware julkisti tiedon virallisella verkkosivulla, josta löytyy runsaasti tietoa uudesta pelitilasta.

Moninpelin luvataan tarjoavan täysin erilaisen kokemuksen pääkampanjaan verrattuna. Niinpä se on haluttu pitää täysin erillään yksinpelistä, eikä niiden välillä voi esimerkiksi siirtää tavaroita. Lisäksi maailmaa pääsee tutkimaan yksin täysin avoimesti, kun taas kavereiden kanssa kokemus on rajattu luolastojen koluamiseen.

Julkaisupäivänä moninpelissä on valittavana yhteensä 12 erilaista hahmoa. Jokaiselle hahmoluokalle (soturi, maagi, varas) on neljä toisistaan poikkeavaa vaihtoehtoa ja niitä saa avattua rakentamalla tietynlaisia haarniskoja. Lukumäärä koskee kuitenkin vain julkaisua ja lisää luvataan myöhemmin ladattavan lisäsisällön muodossa.

Luonnollisesti mukaan on myös mahdutettu mikromaksuja, mutta tekijät korostavat niiden olevan täysin vapaaehtoisia. Niiden avulla voi ostaa pelin sisäistä valuuttaa, jolla saa hankittuaa esimerkiksi parempia esineitä.

Dragon Age Inquisition julkaistaan 20.11. PS3:lle, PS4:lle, Xbox 360:lle, Xbox Onelle ja luonnollisesti myös PC:lle.

Moninpelistä voi saada pienen maistiaisen katsomalla alla olevan trailerin.

HQ
Dragon Age: Inquisition

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Dragon Age: InquisitionScore

Dragon Age: Inquisition

ARVIO. Kirjoittaja Jori Virtanen

Dragon Age: Inquisitionin massiivista maailmaa määrittää vahvasti usko sekä hartaalla että päivittäisellä tasolla.

0
Dragon Agen luoja lähtee Biowarelta

Dragon Agen luoja lähtee Biowarelta

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Biowaren toiminta on kuluvan vuoden aikana sanalla sanoen tökkinyt. Mass Effect: Andromeda ei saavuttanut sille asetettuja tavoitteita, ja tämä sai monet Dragon Age...



Ladataan seuraavaa sisältöä