Suomi
Gamereactor
uutiset
Doom

Hakkeri asensi tulostimeen Doomin

Turvallisuusalalla työskentelevä Michael Jordon sai ajettua klassisen räiskintäpelin koodia tulostimella.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Doomin koodi taipuu vaikka mihin, kuten viime viikolla julkaisemastamme uutisesta voi lukea. Tällä kertaa klassista räiskintää ei kuitenkaan yhdistetty mihinkään toiseen peliin, vaan se laitettiin pyörimään aika erikoisella alustalla. Digitaalisen turvallisuuden parissa työskentelevä Michael Jordon onnistui hakkeroimaan tulostimen, ja sai sen pyörittämään Doomia.

BBC:n julkaiseman artikkelin mukaan Jordon oli havainnut Canonin Pixma -sarjan tulostimessa merkittävän turvallisuusaukon. Sen avulla laitteeseen oli mahdollista asentaa ja ajaa omaa koodia. Mies päätti todistaa havaintonsa kääntämällä sille Doomin.

Urakka vaati kuukausien mittaisen koodausurakan, mutta lopulta vaivannäkö palkittiin. Toki peli on erittäin puutteellinen, eikä Jordon aio enää jatkaa projektinsa parissa. Tarkoituksena oli kuitenkin alun perin osoittaa langattomasti toimivien laitteiden haavoittuvuus.

Miksi hän halusi todistaa asian tällä tavalla? Jordonin omien sanojen mukaan "Doomin ajaminen jollain laitteella on oikea todiste siitä, että on todella saanut sen hallintaansa".

Doom
Valitettavasti peli ei näytä näin hyvältä tulostimen ruudulla. Tosin ruutukaappauksia saattaisi pystyä tulostamaan näppärästi.

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Doom toimii nyt myös raskaustestissä

Doom toimii nyt myös raskaustestissä

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Klassinen ja verinen ensimmäisen persoonän räiskintä vuodelta 1993 on tietenkin Doom, ja se toimii nyt myös raskaustestissä. Twitteröijä Foone jakoi videota, jossa Doom...



Ladataan seuraavaa sisältöä