Suomi
Gamereactor
uutiset
Dark Souls

Dark Souls jättää Games for Windows Liven taakseen

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Bandai Namcon julkaisemassa tiedotteessa kerrottiin, että Dark Soulsin PC-versio irtautuu Games for Windows Live -palvelusta tämän vuoden aikana. Marraskuun aikana avautuu jakso, jonka aikana omat tallennukset ja saavutukset voi siirtää Steamiin. Lisäksi Games for Windows Livestä pelin hankkineet voivat päivittää sen ilmaiseksi Steam-versioon.

Mielenkiintoista tässä on se, että Dark Soulsin on jo voinut ostaa Steamistä, mutta se on vaatinut tallennuksia varten Games for Windows Liven. Varsinaisia päivämääriä talletusten siirtämisille ei annettu, mutta kannattaa tarkkailla tilannetta marraskuussa. Siirtojakson umpeuduttua omaa hahmoa tai saavutuksia ei voi enää siirtää, joten parhaimmillaan satojen tuntien pelaamisen menettäminen kirpaisee varmasti. Sen sijaan pelin voi lunastaa Steamistä ilmaiseksi myös myöhemmin.

Dark Souls

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Dark SoulsScore

Dark Souls

ARVIO. Kirjoittaja Jonas Elfving

Jonas rankaisi itseään From Softwaren synkeällä, masokisteille tehdyllä roolipeliseikkailulla.

1
Legoinen Dark Souls näyttää tältä

Legoinen Dark Souls näyttää tältä

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Redditissä on saatu nähdä jotain aivan uutta ja outoa: Dark Souls: Lego Edition. PC Gamerin mukaan asialleen omistautunut fani päätti mallintaa alkuperäisen Dark Soulsin...



Ladataan seuraavaa sisältöä