Suomi
Gamereactor
uutiset
FIFA 16

Videohaastiksessa FIFA 16 -pelin tuottaja Nick Channon

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Nick Channon toimii FIFA 16 -pelin tuottajana ja hän kertoo Gamereactorin haastattelussa muutamista uusimman osan muutoksista. Pelissä nähdään muun muassa muutoksia koko kentän tilanteissa ja mukana ovat ensimmäistä kertaa myös naisten maajoukkueet.

Tänä vuonna yksi toistuva teema löytyy tasapainosta. Kehittäjät työskentelevät erittäin kiivaasti saadakseen hiottua uusimmasta osasta turhat särmät pois. Channonin mukaan kehittäjät joutuvat jatkuvasti tasapainottelemaan hauskan ja autenttisen välillä:

"Pelin täytyy olla mielestämme hauska kokemus. Luulen, että emme lisäisi jotain autenttista ominaisuutta lainkaan, mikäli se ei olisi hauskaa", Channon kertoo. "-- Loppujen lopuksi me teemme kuitenkin viihdettä, joten haluamme ihmisten viihtyvän tuotostemme parissa. Tämän myötä keskitymme aina ensimmäisenä pelin hauskaan puoleen, tosin pyrimme aina myös tarjoamaan mahdollisimman realistisen kokemuksen."

Tiimi joutuu myös jatkuvasti tasapainottelemaan fanien antaman palautteen ja omien vaistojensa välillä. Channonin mukaan he kuuntelevat fanien murheita ja tänä vuonna asia näkyy esimerkiksi puolustajien käyttäytymisessä ja keskikentän pelitapahtumissa.

FIFA 16 pallottelee tiensä PS4:lle, PS3:lle, Xbox Onelle, Xbox 360:lle sekä PC:lle syyskuun lopussa. Channonin haastattelun näet kokonaisuudessaan alta ja tunnelmat pelin ennakkoversion parissa voit lukea täältä.

HQ
FIFA 16

Aiheeseen liittyviä tekstejä

2
FIFA 16Score

FIFA 16

ARVIO. Kirjoittaja Ricardo C. Esteves

FIFA-sarja palaa voitokkaasti kentälle viime vuoden pettymyksen jälkeen.



Ladataan seuraavaa sisältöä