Suomi
Gamereactor
uutiset
Shenmue 3

Shenmue 3 on tehnyt historiaa Kickstarter-kampanjallaan

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Gamereactorin perjantaisessa uutisessa kerrottiin, että Shenmue 3:n Kickstarter-kampanja oli loppusuoralla. Tuolloin kasassa oli 5,5 miljoonaa dollaria, mutta projekti onnistui tekemään melkoisen loppukirin. Viimeisenä päivänä kassaan kilahti lähes miljoona taalaa lisää. Lopullinen summa asettautui 6,3 miljoonan dollarin tienoille.

Tämän myötä Shenmue 3:sta on tullut kaikkien aikojen menestynein Kickstarter-kampanja pelien saralla. Edellinen ykkönen oli Castlevania-sarjan parissa työskennelleen Koji Igarashin Bloodstained: Ritual of the Night, joka onnistui keräämään rahoitusta 5,5 miljoonan dollarin edestä.

Shenmue 3 päättää Ryon tarinan, joka sai alkunsa vuonna 2000 ensimmäisen Shenmuen julkaisun myötä. Sarjan fanit ovat odottaneet loppuratkaisua reilusti yli kymmenen vuotta ja kehittäjän mukaan seikkailun päätös nähdään ensi vuoden joulukuussa.

Shenmue 3
HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Shenmue 3 nyt ilmaiseksi PC:lle

Shenmue 3 nyt ilmaiseksi PC:lle

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Epic Games Store on tullut tunnetuksi jakamalla ilmaisia PC-pelejä joka viikko. Viime vuodesta oppia ottaen tänäkin jouluna jaetaan ilmainen peli joka päivä. Ensimmäinen...

0
Shenmue kääntyy animeksi

Shenmue kääntyy animeksi

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Kiintoisia uutisia Shenmuen faneille! Crunchyroll ja Adult Swim ovat ilmoittaneet, että tulossa on Shenmuen oma animesarja. Toistaiseksi suunnitteilla on 13 jaksoa, ja...



Ladataan seuraavaa sisältöä