Suomi
Gamereactor
uutiset
Dying Light

Dying Lightin kausikortin hintaa korotetaan massiivisen lisäosan vuoksi

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Techland on kertonut yllättävästä hinnanmuutoksesta koskien Dying Light: The Following -lisäosaa sekä pelin kausikorttia. Lisurin kerrotaan olevan kooltaan todella massiivinen ja kehittäjien mukaan sen voisi julkaista itsenäisenä pelinä. Tämä kuitenkin tietäisi myöhempää julkaisua, joten he hylkäsivät koko idean.

Elokuussa The Followingin hinnaksi kerrottiin 14,99 euroa, mutta se on nyt korotettu 19,99 euroon. Valtavasti työtä vaatinut lisäosa vaikuttaa myös kausikortin hintaan, joka maksaa jatkossa 29,99 euroa. Korotusta tulee siis kympin verran. Tämä siitä syystä, että The Following kuuluu season passin sisältöön.

Kausikortin hinta muuttuu kuitenkin vasta 8. joulukuuta, joten nyt on hyvä aika hankkia se mikäli The Following kiinnostaa. Ja onhan peliin julkaistu reilusti jo uutta sisältöä sitten julkaisunsa jälkeen.

Techland ei ole antanut massiiviselle DLC:lle vielä julkaisuaikaa, mutta se nähtäneen viimeistään ensi vuoden alkupuolella.

Dying Light

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä