ArmA II sai julkaisupäivän
Realististakin realistisempaa sotaa kesällä
505 Games ja Bohemia Interactive vahvistivat tänään, että odotetun Arma II -ammuskelun julkaisupäivä on 26. kesäkuuta. Arma II jatkaa Operation Flashpointin ja ArmA ykkösen perinteitä pyrkimyksissään autenttisen sotakokemuksen välittämiseksi. Tämä tarkoittaa realistista vaurionmallintamista, mikä tarkoittaa sitä, että pidetään ne päät piilossa, pojat.
Bohemia on saanut mainetta hienosta pelimoottoristaan, jota onkin kehitelty hulppeat 10 vuotta. Se toimii paitsi ArmA II:n pohjana, myös lukuisten koulutussimulaattoireiden taustalla, joilla treenataan ihan oikeita sotilaita niin Yhdysvalloissa, Australiassa kuin Iso-Britanniassakin.
ArmA II:ssa lähtee siis henki, jos on varomaton eikä osaa pelata ryhmän kanssa yksiin. Tämä tietysti itsessään on jo melkoinen myyntikoukku, mutta pelistä löytyy myös monipolvinen juoni täynnä polittista kähmintää. Pelaaja on yksi niistä tiedustelijaraukoista, joiden vieraassa vartiossa suoritettava rauhanturvatehtävä menee ns. munilleen.
26.6.
Painakaa mieleen.
Ja pahoittelut, konsoliveteraanit, tämä peli tulee vain PC:lle.
Kirjoittaja: seppari2009-04-29 19:13Ainakin Arma 2:sen kotisivuilla lukee, että PC and Next Gen Console. Harmi, että se tuleekin vain PC:lle.
Kuten metal mainitsi niin onneksi Operation flaspoint 2 tulee kuitenkin konsoleille.
Kirjoittaja: metal85852009-04-29 18:21Voi..mut eikös tämän pitänyt tulla myös konsoleille jossain muodossa?
Onneks sentään Flash tulee.
- Alusta:PC
- Pelityyppi:Toiminta
- Kehittäjä:Bohemia Interactive Studio
- Julkaisija:505 Games
- Pelaajia:1
- Pelaajia verkossa:1-64
- Julkaisupäivä:19 kesäkuu 2009
- Arma 2: Firing Range iOS
- Operation Flashpoint PC
- ArmA: Armed Assault PC
- ArmA: Queen's Gambit PC
- Arma III PC
- Iron Front - Liberation 1944 PC
- Heroes & Generals PC
- Operation Flashpoint: Dragon Rising Multi

Dota 2 rikkoi oman ennätyksensä Steamissä

Kingdoms of Amalur laitetaan myyntiin

Kuka on oikea Arkhamin Batman?

Total War: Rome II kääntyy myös kirjasarjaksi








































