Ensimmäiset Halo: Reach -kuvat
Vuoto vai huijaus?
Halo: Reach on vähän kuin Ruoholahden leijona - paljon se puhuttaa, mutta kuvatodisteet ovat epämääräisiä ja yleensä osoittautuvat joksikin ihan muuksi. Tämä viimeisin kuitenkin näyttää vartenotettavammalta: eilen MLG-foorumille lähetetty kuvankaappaus on vakuuttanut hyvän joukon innokkaita Halofaneja siitä, että Reachissa on luvassa viiden pelaajan co-op.
Spekulaation mukaan pelissä nähdään ainakin uusi neula-ase, jollan muulla kuin perinteisellä konetykillä varustettu Warthog, sekä jotain "Activities" -nimistä, mikä saattaa olla Call of Duty: Modern Warfare 2:n Spec Opsin tapainen pelitila. Taistelukiväärin lipas on tippunut 12 panokseen, joita voi ampua vain yksittäislaukauksina. Lisäksi huhutan perk-eduista, joilla voi esimerkiksi sprintata, käyttää naamiointilaitetta tai piiloutua täydellisesti hologrammin taa. Myös grafiikkamoottoria arvellaan uudeksi, sillä aseet ja ja Warthog näyttävät yksityiskohtaisemmilta ja tukikohdat isommilta. Aika reilusti huhuja muutaman suttuisen kuvan perusteella, siis.
Kuvien aitoudesta ei ole mitään takeita, ja jotkut pitävät näitä yhtä feikkeinä kuin aikaisempiakin. Toisaalta - ei olisi ensimmäinen kerta kun Microsoftilta vuotaa jotain ennen aikojaan.
Kirjoittaja: Nightbringer3082009-11-06 19:34Mameluck on oikeassa Arbiterin suhteen mutta jos kyseessä olisi nettipeli en pitäisi Arbiterin ilmestymistä pelattavana hahmona ollenkaan mahdottomana mutta tuskin co-op story modessa.

Kirjoittaja: Mameluck2009-11-06 19:18Ei siinä kyllä Arbiteria ole. Arbiterhan(paitsi jos olisi joku vanhempi) oli vielä tuolloin Covenanttien puolella. No mitä no veikattu olevan kuvassa ovat John-117(Master Chief), Linda-058, Kurt-051, Frederic-104 ja Kelly-087. Nämä viisi käsittääkseni muodostivat tiimin Fall of Reachin aikana, jonka tapahtumat sijoittuvat Reach-peliin.
Kirjoittaja: metal85852009-11-06 16:36Jos tässä on 5 pelaajan co-op,luulen että se porukka koostuu halon tietyistä päähenkilöistä.Kun katsoo halo: reach:in logo kuvaa,siellä huomaa olevan ainakin master chief ja arbiter,ja jotkut muut?
- Alusta:Xbox 360
- Pelityyppi:Toiminta
- Kehittäjä:Bungie
- Julkaisija:Microsoft
- Pelaajia:1-4
- Pelaajia verkossa:1-16
- Ikäraja:16 alkaen
- Julkaisupäivä:14 syyskuu 2010
- The Orange Box Multi
- Halo 3 Xbox 360
- Killzone Vita PS Vita
- 007 Legends PS3/Xbox 360
- Warface PC
- Goldeneye 007: Reloaded PS3/Xbox 360
- Halo 4 Xbox 360
- Section 8: Prejudice Multi
- Resistance 3 PS3
- Half-Life 2 PC/Xbox
- Syndicate Multi
- Bodycount Multi
- Vanquish PS3/Xbox 360
- Killzone 3 PS3
- Crysis 2 Multi






















































Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600










