Suomi
Gamereactor
uutiset
Portal 2

Portal 2 vahvistui - ei PS3-versiota

Valve pisti pisteen spekulaatioille

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Valve on vahvistanut netissä liikkuneet huhut, joiden mukaan Portal 2 olisi kehityksessä. Portal 2 julkaistaan ensi jouluna Xbox 360:lle ja PC:lle. Jatko-osaan povataan uudistettua pelimekaniikkaa, tuoretta juonta ja tietysti myös yllätyksiä. Yhdeksi ässäksi on jo veikattu yhteistyömoninpeliä.

Playstation 3:n osalta tilanne on siinä mielessä kurja, ettei jatko-osaa ole Sonyn konsolille tekeillä, vaikka ensimmäinen osa sille ilmestyikin osana The Orange Box -kokoelmaa. Syynä lienee jälleen kerran Valven nuivahko suhtautuminen PS3-pelien kehitykseen.

Portal 2:n julkistusta edelsi ovela viraalikampanja, joka perustui ensimmäiseen Portaliin julkaistuun päivitykseen. Päivitys hämmensi faneja morse-viesteillään, jotka lopulta paljastuivat vinkeiksi jatko-osan tulosta.

Portal 2
Ensimmäinen Portal sai pelaajien päät pyörälle omaperäisen portaalisella toteutuksellaan.

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Portal 2Score

Portal 2

ARVIO. Kirjoittaja Arttu Rajala

Valven Portal oli vuoden 2007 todellinen jymy-yllätys. Orange Boxin kylkiäinen varasti shown täydellisesti ja monet nimesivät sen vuoden parhaimmaksi peliksi. Kakku oli niin makeaa, ettei edes pelin lyhyt kesto haitannut. Se sai vain haluamaan lisää. Vajaan neljän vuoden odotus oli pitkä ja tuskallinen. On vihdoin aika napata käsiin portaalipyssy ja tunkeutua entistä syvemmälle Aperture Sciencen s...

2
Portal 2 -käsikirjoittaja palaa Valvelle

Portal 2 -käsikirjoittaja palaa Valvelle

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Vuonna 2017 Valve tuntui menettävän kokeneita työntekijöitään oikealta ja vasemmalta, kun neljä irtisanoi itsensä vain muutaman kuukauden sisällä. Heidän joukossaan...

0
Figmalta tulossa Portal 2 -leluja

Figmalta tulossa Portal 2 -leluja

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Portal 2 oli hieno peli silloin joskus. Seuraavaa osaa sarjaan ei ole ilmoitettu, mutta jotain uutta on silti tulossa. Japanilainen Figma tekee hyvin yksityiskohtaiset...

1
Portal 2 julkisessa betassa Linuxille

Portal 2 julkisessa betassa Linuxille

UUTINEN. Kirjoittaja Mika Sorvari

Valve jatkaa Linux-tarjontansa laajentamista, mikä on hyvin ymmärrettävää SteamOS-pohjaisten pelikoneiden lähestyessä kauppojen hyllyjä.



Ladataan seuraavaa sisältöä