Final Fantasy menestyy Jenkeissä
Yli miljoona kopiota vajaassa viikossa
Destructoid kertoo, että Final Fantasy XIII on myynyt yli miljoona kopiota Yhdysvalloissa. Rajapyykki rikkoutui ilmeisesti vain viidessä päivässä, mikä nostaa XIII:n koko Final Fatansy -sarjan nopeimmin myyväksi osaksi.
Monista aiemmista osista poiketen Final Fantasy XIII julkaistiin kahdelle konsolille samanaikaisesti. Tarkkoja lukuja eri versioiden myyntimääristä ei kuitenkaan annettu.
Pelin myyntivauhti on ollut reipasta myös Euroopan puolella. Square Enixin mukaan japanilaisroolipeli on noussut Iso-Britannian nopeimmin myyväksi peliksi tänä vuonna ja niin ikään koko Final Fantasy -sarjan menestyksekkäimmäksi julkaisuksi. Saarivaltiossa PS3-versio on ollut piirun verran suositumpi kuin Xbox 360 -versio.
Ennen pelin julkaisua Square Enix ilmoitti, että peliä oli toimitettu maailmanlaajuisesti hulppeat viisi miljoonaa kopiota - niistä kolme miljoonaa länsimaihin. Sarjan kokonaistoimitukset hipovat 100 miljoonaa.
- Alusta:PS3, Xbox 360
- Pelityyppi:Roolipeli
- Kehittäjä:Square Enix
- Julkaisija:Square Enix
- Pelaajia:1
- Ikäraja:16 alkaen
- Julkaisupäivä:09 maaliskuu 2010
- Lost Odyssey Xbox 360
- The World Ends With You: Solo Remix iOS
- Final Fantasy XII PS2
- Final Fantasy X/X-2 HD Remaster PS3
- Lightning Returns: Final Fantasy XIII PS3/Xbox 360
- Ni no Kuni: Wrath of the White Witch PS3
- Final Fantasy XIII-2 PS3/Xbox 360
- The Last Story Wii
- Resonance of Fate PS3/Xbox 360
- Magna Carta II Xbox 360
- Star Ocean: The Last Hope PS3/Xbox 360
- The Last Remnant PC/Xbox 360

Uusi Shadow Warrior virallistettiin

Batman: Arkham Origins ensimmäisessä trailerissa!

Katso Nintendo Direct -esittely kokonaisuudessaan

Obsidian kehittää venäläistä massiivimoninpeliä












































