Crytekillä sisäinen "konsolisota"
Tekijätiimit kilpailevat toisiaan vastaan
Crysis 2:n tuottaja Nathan Camarillo on paljastanut VG247:n haastattelussa, että toimintapelin konsoliversioista vastaavat kaksi kehitystiimiä käyvät omaa sisäistä "konsolisotaansa". Tiimit yrittävät jatkuvasti ylittää toistensa saavutukset.
"Meillä on kaksi erittäin voimakasta sisäistä tiimiä ohjelmoimassa Xbox 360:lle ja PS3:lle, ja he aina kilpailevat toisiaan vastaan", Camarillo sanoi. "Viikon tai kaksi PS3-versio näyttää paremmalta, sitten Xbox-koodarit tuumivat, ettei se käy päinsä, ja tekevät Xbox 360 -versiosta paremman näköisen ja paremmin toimivan."
Camarillo totesi, ettei internet suinkaan ole ainoa paikka, jossa konsoleiden paremmuudesta kinataan. "Sisäisesti pelintekijämme tekevät sitä myös."
Kilpailuhalu on onneksi osattu kääntää Crytekillä eduksi. "Emme estä heitä. Se tekee pelistä paremman kaikkien kannalta, joten sallimme sisäisen kilpailun", Camarillo perusteli.
- Kirjoittaja: jumez2010-04-19 19:38Ps3:mella mennä!!!
Kirjoittaja: sonkana2010-04-19 18:23tuo voi hyvinkin tehdä kummastakin versiosta todella hyvän, jos aina vain parannetaan toisesta paremmaksi...
- Kirjoittaja: The 4202010-04-19 17:39Varmaan kovat rähinät siellä

Kirjoittaja: metal85852010-04-19 17:22Hah haa!
Aika hyvä!
On se kyllä ihan terveellistäkin tuo pikku kina,kunhan sitä vain pysytään siinä.
- Alusta:PC, PS3, Xbox 360
- Pelityyppi:Toiminta
- Kehittäjä:Crytek
- Julkaisija:EA
- Pelaajia:1
- Pelaajia verkossa:1-12
- Ikäraja:16 alkaen
- Julkaisupäivä:24 maaliskuu 2011
| Arvosanasi: | 9/10 |
- 9/10 joku76
Crysis 2! Mahtava räiskintäpläjäys joka haastaa... - 8/10 hippidippi
Crysis 2 ''Hyppäät kerrostalon katolta alla... - 9/10 MiamiDJ
Crysis 2 on uusin crytek:in peli joka kertoo...
- Crysis Multi
- Resistance: Fall of Man PS3
- Far Cry 3 Multi
- Halo 4 Xbox 360
- Crysis 3 Multi
- Killzone: Mercenary PS Vita
- Cryzone: Sector 23
- 007 Legends Multi
- Killzone: Shadow Fall PS4
- Hard Reset PC
- Half-Life 2 PC/Xbox
- Syndicate Multi
- Far Cry PC
- Spec Ops: The Line Multi
- Killzone 3 PS3

Toki Tori 2 - Two Tribes iDÉAME interview

GDC: Godsrule: War of Mortals - Interview

PAX: Call of Juarez: Gunslinger -haastattelu

Grid 2 - Dubai Endurance Gameplay Trailer









































