Lisätietoa Arkham Cityn sisällöstä
Huhu vihjaa Batmanin uusista seikkailuista
Ensi vuonna ilmestyvä Batman: Arkham City tarjoaa faneille muun muassa täysin uusia sivutehtäviä pääjuonen ohella, mikäli pelistä liikkuva huhu pitää paikkansa.
Huhu lähti liikkeelle Arkhamcity.co.uk-keskustelupaljastalle ilmestyneestä kirjoituksesta, joka väittää paljastavansa vuotaneita tietoja Game Informerin tulevasta ennakosta. Tiedot koskevat pelin tarinaa ja sisältöä.
Kirjoituksen mukaan Arkham Asylum ja Black Gate Prison ovat käyneet riittämättömiksi vangeille ja pormestariksi pyrkinyt Quincy Sharp ostaa lisätilaa slummeista.
Slummit rajataan murein ja näin syntyy Arkham City, joka on vankien ja Batmanin leikkikenttä uudessa osassa. Paikan johdossa on Hugo Strange.
Aiemmin mukaan huhuttu Kaksinaama on tiettävästi isossa roolissa ja aikoo surmata Kissanaisen saadakseen arvostusta vankien riveissä.
Lepakkomies saa alusta asti käyttöönsä kaikki varusteet, jotka olivat ensimmäisessä osassa. Lisäksi Yön ritari pystyy tekemään kaksi vastaiskua samanaikaisesti ja nakkelemaan hämääviä savupommeja.
Peliin povataan myös lisää pulmia, aiemmin puuttuneita sivutehtäviä ja mahdollisuutta seurata kaupungissa vaeltavien jengien liikkeitä Batmanin omasta rikollistietokannasta.
Tietoja ei ole virallisesti vahvistettu. Rocksteady Studiosin kehittämä Batman: Arkham City julkaistaan tehokonsoleille ja PC:lle noin vuoden kuluttua.
Kirjoittaja: Taff3l2010-08-10 17:43En edes ekaa ehtiny ostaa, mutta toivottavasti tästä tulee yhtä hyvä tai vaikka parempi.
- Alusta:PC, PS3, Xbox 360
- Pelityyppi:Toiminta
- Kehittäjä:Rocksteady Studios
- Julkaisija:Warner Bros. Interactive Entertainment
- Pelaajia:1
- Ikäraja:16 alkaen
- Julkaisupäivä:21 lokakuu 2011
| Arvosanasi: | 10/10 |
- 10/10 joku76
Grafiikka 10 Pelattavuus 10 Äänet... - 10/10 Jon-1
Eihän tälle voi muuta antaa, kuin täys kymppi?!... - 8/10 jonemies
Pelinä aivan loistava ja avoin maailma todella... - 10/10 anatti33
Kun posti toi Batman Arkham Cityn ajattelin että...
- Lone Wolf PC
- Batman: Arkham City Lockdown Multi
- Fables
- Splinter Cell: Double Agent Multi
- The Chronicles of Riddick: Escape from Butcher Bay PC/Xbox
- Gotham City Impostors Multi
- Assassin's Creed: Revelations Multi
- Green Lantern: Rise of the Manhunters Multi
- Assassin's Creed III Multi
- Tomb Raider Multi
- Prison Break: The Conspiracy Multi
- Hitman: Absolution Multi
- Assassin's Creed II Multi
- Batman: Arkham Asylum Multi
- Splinter Cell: Conviction PC/Xbox 360

















































Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600









