Halo-leffa edelleen suunnitelmissa
Elokuvan vaihtoehtona myös TV-sarja
Microsoftin Halo-tiimi 343 Industries kaavailee edelleen täyspitkän Halo-elokuvan tekemistä. Edellytyksinä elokuvan toteutumiselle ovat kuitenkin riittävän korkeat tuotantoarvot.
"Olemme edelleen kiinnostuneita tekemään loistavan Halo-elokuvan", Verietyn haastattelema Halo-pomo Frank O'Connor sanoo. "Olemme luoneet hirvittävästi materiaalia elokuvan tueksi. Meillä on hyvä idea tarinasta, mutta emme etene ennen kuin siihen on hyvä syy. Kiire ei ole."
O'Connorin mukaan elokuva ei kertoisi täsmälleen samaa tarinaa kuin pelit, joista sarjan viimeisin tulokas Halo: Reach julkaistaan ensi viikolla.
Rahoitusvaikeuksiin töpännyt leffa on ollut viime vuodet jäissä. Alkujaan elokuvaa kaavailtiin Halo 3:n aikoihin 2007, jolloin ohjaajaksi oli kiinnitetty District 9:stä tunnettu Neil Blomkamp ja tuottajaksi Peter Jackson.
Microsoft harkitsee myös TV-sarjaa vaihtoehtona elokuvalle. Pelisarjasta on jo toteutettu moniosainen anime-sarja. Lisäksi Halo: Reachille on toteutettu elokuvamaisia, oikeilla näyttelijöillä varustettuja mainoksia.
- Alusta:Xbox 360
- Pelityyppi:Toiminta
- Kehittäjä:Bungie
- Julkaisija:Microsoft
- Pelaajia:1-4
- Pelaajia verkossa:1-16
- Ikäraja:16 alkaen
- Julkaisupäivä:14 syyskuu 2010
- The Orange Box Multi
- Halo 3 Xbox 360
- Killzone Vita PS Vita
- 007 Legends PS3/Xbox 360
- Warface PC
- Goldeneye 007: Reloaded PS3/Xbox 360
- Halo 4 Xbox 360
- Section 8: Prejudice Multi
- Resistance 3 PS3
- Half-Life 2 PC/Xbox
- Syndicate Multi
- Bodycount Multi
- Vanquish PS3/Xbox 360
- Killzone 3 PS3
- Crysis 2 Multi

















































Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600









