Suomi
Gamereactor
uutiset
Crysis 2

Crysis 2:n DX11-päivitys kesällä?

Ei ainakaan ihan lähiaikoina, kerrotaan

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Crysis 2:n huhuttu DirectX 11 -päivitys ei näytä valmistuvan vielä vähään aikaan. Eurogamerin saamien sisäpiirintietojen mukaan DirectX 11 -tuen kehitys alkoi varsinaisesti vasta viime marraskuussa, joten ominaisuuden viimeistely vie vielä pari kolme kuukautta. Se asettasi julkaisun jonnekin alkukesän tienoille.

EA on toppuutellut väitteitä, että päivitys olisi lähellä. Yhtiön virallisen kannan mukaan päivitystä ei ole vielä vahvistettu. Sen toteutumista pidetään silti varmana, sillä Nvidia on käyttänyt peliä jopa DirectX 11 -näytönohjaimiensa markkinointiin.

Kovimmat PC-harrastajat ovat kritisoineet Crysis 2:ta siitä, ettei PC-versio tue grafiikkarajapintana muuta kuin vanhaa DirectX 9:ää, vaikka jo vuonna 2007 julkaistu Crysis sisälsi tuen DirectX 10:lle. Kymppiversio ei kuitenkaan löydä tietään kakkososaan, vaan Crytek hyppää sen yli.

Crysis 2 julkaistiin viikko sitten. Edeltäjästään poiketen peli ilmestyi myös konsoleille.

Crysis 2
Vanhentuneesta rajapinnasta huolimatta Crysis 2:n ulkoasu on kerännyt kiitosta. Miltä se näyttäisi edistyneemmällä DX11:llä, siitä ei ole annettu vinkkiä.

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Crysis 2Score

Crysis 2

ARVIO. Kirjoittaja Petter Hegevall

Crytekin tulikuuma uutuusjatko-osa on vihdoin hyppysissämme. Lue ensimmäinen pohjoismainen arvio pelistä ja päätä itse, onko odotus ollut sen arvoista.



Ladataan seuraavaa sisältöä