Suomi
Gamereactor
uutiset
Diablo III

Todella puhelias Diablo III

Juttua riittää jopa 16 000 riviä

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Blizzard paljasti BlizzConissa, että Diablo III:a varten äänitetään 13 000 - 16 000 riviä dialogia. Jokainen hahmoluokista saa tästä potista 1 200 riviä, ja loput jakautuvat eipelaajahahmoille. Vertailun vuoksi muistutettakoon, että Starcraft II:ssa puhuttua dialogia on noin 3 000 riviä.

Pelin äänimiehet myös kertoivat, että taisteluefektit on jaettu kolmeen eri komponenttiin, joihin lisätään vielä jonkin verran satunnaisuutta joten mäiske säilyy tuoreempana pitempään. Diablo III:n ensimmäisen näytöksen myös kerrottiin sisältävän kunnianosoituksia Matt Uelmenille, Diablon ja Diablo II:n säveltäjälle joka lähti Blizzardin riveistä 2007.

Diablo III

Aiheesta kirjoitti mm. GF.

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Diablo III (konsoliversio)Score

Diablo III (konsoliversio)

ARVIO. Kirjoittaja Leevi Rantala

Diablo on pysytellyt pitkään konsolipelaajien ulottumattomissa, mutta odotus kannatti. Diablo III:n konsolisovitus on nimittäin todella onnistunut.

Diablo IIIScore

Diablo III

ARVIO. Kirjoittaja Matti Isotalo

12 vuoden odotuksen jälkeen Diablo III on viimein täällä. Lue Matin jättiarvio paholaisen paluusta!



Ladataan seuraavaa sisältöä