Kymmenen miljoonaa Skyrimiä
Bethesdan roolipeli on jättimenestys
Bethesda kertoo toimittaneensa nyt yli kymmenen miljoonaa kopiota reilu kuukausi sitten julkaistusta The Elder Scrolls V: Skyrimistä. Roolipeli on menestynyt erinomaisesti ympäri maailman ja kolkutellut myyntilistojen kärkisijoja Japania myöten. Vähittäiskaupan arvoksi yhtiö arvioi noin 650 miljoonaa dollaria.
Kysyntä on ollut kaikilla alustoilla korkealla, mutta Bethesda alleviivasi erityisesti PC-version menestystä. Se on ollut Yhdysvalloissa yli kolme kertaa suositumpi kuin mikään muu PC-julkaisu ensimmäisen myyntikuukautensa aikana. Samalla se on asettanut uuden ennätyksen nopeimmin myyvänä Steam-pelinä.
Pelin faneille on luvassa herkkua myös ensi vuodeksi.
"2012 on toinen valtava vuosi faneillemme, kun julkaisemme Creation Kitin sekä jännittävää lisäsisältöä, joka kasvattaa eeppisen seikkailun rikkautta", Bethesdan emoyhtiön Zenimaxin johtaja Robert Altman sanoi.
Kirjoittaja: Twili912011-12-17 13:55Tuskin maltan odottaa millaista lisäsisältöä saavat näinkin rikkaaseen peliin.
Jos saa toivoa, niin toivon Morrowindista pientä osaa pelattavaksi, se kun sattuu olemaan jo pelissä- Kirjoittaja: Pokerinaama2011-12-16 18:21Kieltämättä yksi parhaista RPG-peleistä mitä olen pelanut. Lisäosia odotellessa! Hieno suoritus!

Kirjoittaja: R-12011-12-16 15:11Pohjolasta loppuu pian lohikäärmeet, kun näin moni niitä metsästää
. Toivottavasti liskot eivät lopu ennen kuin pääsen pelaamaan tätä peliä. 
Kirjoittaja: Veideri2011-12-16 15:06Komppaan BigBangia! FUS RO DAH!
Kirjoittaja: Izrael2011-12-16 15:01Jessus! Taitaa olla tämän vuoden toiseksi suurin julkaisu
Ainakin isompi, kuin Battlefield 3 jota oli samoihin aikoihin toimitettu 8 miljoonaa.- Kirjoittaja: TheBigBang2011-12-16 14:23Ja jouluna tulee ainakin yksi lisää.

- Alusta:PC, PS3, Xbox 360
- Pelityyppi:Roolipeli
- Kehittäjä:Bethesda Softworks
- Julkaisija:Bethesda Softworks
- Pelaajia:1
- Ikäraja:18 alkaen
- Julkaisupäivä:11 marraskuu 2011
| Arvosanasi: | 9/10 |
- 10/10 fry9182
The Elder Scrolls V: Skyrim Alku aina... - 9/10 Viper7
Muistan vielä kun ensimmäistä kertaa astelin The... - 9/10 mahtijonne
Tämä on yksi niistä peleistä, minkä olen halunnut... - 10/10 modernipoika
Skyrim: Lohikäärmeet palaamassa Skyrimin alueelle... - 9/10 Minotaur669
Muutaman tunnin tahkottuani pisteet on selvät.... - 8/10 DINO jjr79FIN
Ei yhtä syvä/kieroutunut juonessa kuin...
- Of Orcs and Men Multi
- Lords of the Fallen Multi
- The Witcher 3: Wild Hunt PC/PS4
- The Elder Scrolls Online Mac/PC
- Fable IV Xbox 360
- Dragon Age III: Inquisition
- The Elder Scrolls IV: Oblivion Multi
- Risen 2: Dark Waters Multi
- Neverwinter PC
- Kingdoms of Amalur: Reckoning Multi
- Two Worlds II Multi
- Dragon Age II Multi
- Arcania: Gothic 4 Multi
- The Witcher 2: Assassins of Kings Multi
- Fable III PC/Xbox 360

Xbox One -pelien omistamisen mysteeriä avattiin

Crytek vahvisti: Ryse yksinoikeudella Xbox Onelle

PS Store tarjoilee asiakkailleen nyrkkiä

Uuden Xboxin kovalevyä ei voi itse vaihtaa










































