Suomi
Gamereactor
uutiset
Diablo III

Blizzard innostaa Diablo-odotuksia

"Edellinen viesti oli sarkasmia."

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Diablo III:n ohjaaja Jay Wilson on ilmoittanut Battle.netissä, että Bashiokin aiempi viesti jossa toppuuteltiin ihmisten Diablo III -odotuksia oli vain "sarkasmia" eikä se "voisi olla kauempana totuudesta". Itseasiassa Wilson haluaakin nyt rohkaista kyseisiä odotuksia, aina kattoon asti, koska se rohkaisee heitä tekemään parhaansa kehittäjinä.

Pitäytyen aiemmissa leffavertauksissa Wilson osoitti hyvää elokuvallista makua ja vertasi Diabloja Bruce Campbellin tähdittämään Evil Dead -sarjaan, joka Wilsonin mukaan vain parani kerta kerralta. Oikeaoppisesti hän tosin myöntää, että monet pitävät kyseisen sarjan toista elokuvaa sen parhaimpana.

Diablo III

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Diablo III (konsoliversio)Score

Diablo III (konsoliversio)

ARVIO. Kirjoittaja Leevi Rantala

Diablo on pysytellyt pitkään konsolipelaajien ulottumattomissa, mutta odotus kannatti. Diablo III:n konsolisovitus on nimittäin todella onnistunut.

Diablo IIIScore

Diablo III

ARVIO. Kirjoittaja Matti Isotalo

12 vuoden odotuksen jälkeen Diablo III on viimein täällä. Lue Matin jättiarvio paholaisen paluusta!



Ladataan seuraavaa sisältöä