Grafiikkavertailussa Mass Effect 3
Näyttävätkö kaikki versiot yhtä hyviltä?
Mass Effect 3 lanseerataan virallisesti huomenna, mutta Gamereactor on päässyt jo hypistelemään myyntiversiota kaikilla alustoilla. Samalla pelistä on kaapattu joukko kuvia lähes identtisistä pelitilanteista, jotta pelin ulkoasua eri alustoilla voisi helpommin vertailla.
Oheiset vertailukuvat on kaapattu konsoleilla tarkkuudella 720p, kun taas PC-kuvat on otettu maksimiasetuksilla 1080p:n tarkkuudella ja kutistettu konsolikuvien kokoon.
Kuvat voi avata täyteen kokoon klikkaamalla ja valitsemalla linkin "isompi kuva".
Kirjoittaja: Om3ga2012-03-08 22:01Boxilla on varjot näköjään aika tummat. Muuta eroa en huomaa pleikkari versioon.
Kirjoittaja: Parasitoidi2012-03-08 09:06Heh, siitä tuskin tarvitsee kiistellä, mielestäni sitä ei tarvitsisi edes mainita. Pitäisi olla itsestäänselvää että melkein vuosikymmenen ikäinen muutaman sadan hintainen teknologiakapistus on tehottonampi verrattuna uusimpaan rautaan ja suunnata keskustelua siihen mistä Goljat mainitsikin, kuinka pitkälle ollaan konsoleiden julkaisuista päästy.
Hienoa työtä on Biowarella tehty, onneksi odotus on vihdoin ohi
Kirjoittaja: Nightbringer3082012-03-08 00:57PS3 ja 360 ovat kuitenkin aika vanhoja kapistuksia, joten ei voi odottaa samanlaista tasoa kuin koko ajan uudistuvassa PC:ssä.- Kirjoittaja: superkick2012-03-08 00:01Konsoleilla näyttäisi ainakin olevan huonommat tekstuurit, pienempi resoluutio, jätetty suodatukset pois, pieni varjojen tarkkuus, ja vähemmän efektejä(savu, valot) sekä objekteja(esineet, muu ympäristö) .
Näitä on sitten vielä yritetty peitellä vähentämällä kirkkautta ja lisäämällä kontrastia
Kirjoittaja: Parasitoidi2012-03-07 22:35ME3 demoa pelatessa Xboxilla ei ollut ongelmia ruudunpäivityksessä eikä muutakaan huomautettavaa boxin suorituskyvyssä, vaikka käsittääkseni latausajat ovat samalla lailla mukana kuin ME2:ssa.
Kirjoittaja: metal85852012-03-07 22:04Mutta sitten on se ero,miten peli pyörii milläkin alustalla?
Kirjoittaja: goljat2012-03-07 20:09Todella identtiseltä näyttää ainakin konsoleiden versiot. On menty hyvin pitkälle alkuaikojen julkaisuista. Hyvää työtä Biowarelta.
Kirjoittaja: Kimmo Pukkila / GR®2012-03-07 18:35@fisher61: Aina voi toivoa, että Biowarelta liikenisi korkeatarkkuuksinen tekstuuripaketti, joka hyödyntäisi paremmin PC:n muistikapasiteettia. Ei ole Biowaren mukaan pois suljettu ajatus, joskaan mitään ei ole luvattukaan.- Kirjoittaja: fisher612012-03-07 17:35parempi grafiikka pc versiossa, mutta paistaa läpi paska konsoli texture

Kirjoittaja: Nightbringer3082012-03-07 16:56Vaikka en ole casual, pelaan silti mielelläni konsoleilla. Ainoastaan siitä syystä että PC:llä on nykypeleissa aina jotain ylimääräista säätöä. Esimerkiksi nettirekisteröinti, v**ttumainen asennusrajoitus tai kopiosuoja.
Kirjoittaja: Parasitoidi2012-03-07 16:33Totta Nite, casual-pelaajille -joihin itsekkin lukeudun- 5 vuotta vanhat konsolit ja niiden rauta kelpaavat ihan hyvin.
Kirjoittaja: Nightbringer3082012-03-07 16:05PC versiossa on ainoa näkyvä ero kirkkaudessa. Muuten näyttää ihan samalta.
- Alusta:PC, PS3, Xbox 360
- Pelityyppi:Roolipeli
- Kehittäjä:Bioware
- Julkaisija:EA
- Pelaajia:1
- Pelaajia verkossa:4
- Ikäraja:18 alkaen
- Julkaisupäivä:30 marraskuu 2012
| Arvosanasi: | 9/10 |
- 8/10 hippidippi
MASS EFFECT 3 (Tämä arvostelu sisältää... - 10/10 FallenStar14
Mass Effect 3 - Shepardin viimeinen...
- Mass Effect 4
- Mass Effect Trilogy Multi
- Star Wars: Knights of the Old Republic II: The Sith Lords PC/Xbox
- Fable: The Journey Xbox 360
- Star Trek Multi
- Mass Effect 2 Multi
- Fable II Xbox 360

Ouyaa esitellään parkkipaikalla E3:n ulkopuolella

Team Fortress 2 sai uuden päivityksen

Ratchet & Clank: Q Force saapuu PS Vitalle ensi viikolla

Kuvissa New Super Luigi U


















































