Suomi
Gamereactor
uutiset
Diablo III

Diablo III:n beta valtavan suosittu

300 000 samanaikaista pelaajaa

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Diablo III:n beta avautui kaiken kansan kokeiltavaksi viikonlopun ajaksi, eikä kellekään tullut yllätyksenä että se oli valtaisan suosittu. Se kuitenkin ylitti Blizzardin palvelimien sietokyvyn, joilla yhtiön edustajan mukaan puuhasi parhaimmillaan 300 000 samanaikaista pelaajaa. Kokonaisuudessaan betaan osallistui "paljon" pelaajia, ja tämä aiheutti luonnollisesti ongelmia muun muassa sisäänkirjautumisien kanssa.

Nyt alkaakin viimeisen kolmen viikon odotus ennen kuin innokkaat fanit pääsevät kokemastaan viisastuneina varsinaisen pelin kimppuun. Kaikki betan aikana tapahtunut edistys tullaan tietysti nollaamaan ennen tätä pelitileiltä.

Diablo III

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Diablo III (konsoliversio)Score

Diablo III (konsoliversio)

ARVIO. Kirjoittaja Leevi Rantala

Diablo on pysytellyt pitkään konsolipelaajien ulottumattomissa, mutta odotus kannatti. Diablo III:n konsolisovitus on nimittäin todella onnistunut.

Diablo IIIScore

Diablo III

ARVIO. Kirjoittaja Matti Isotalo

12 vuoden odotuksen jälkeen Diablo III on viimein täällä. Lue Matin jättiarvio paholaisen paluusta!



Ladataan seuraavaa sisältöä