10 viime vuosikymmenen suurinta elokuvaepäonnistumista

Viime aikoina olemme tarkastelleet videopelimaailmaa viime vuosikymmenen aikana ravistelleita suurimpia epäonnistumisia ja onnistumisia. Keskityttyämme tähän aiheeseen päätimme, että nyt on aika siirtää huomiomme valkokankaalle ja tuoda esiin 10 suurinta elokuvamokaa viimeisen kymmenen vuoden ajalta.

Ennen kuin aloitamme, on kuitenkin syytä mainita, että tämä on epävakaampi keskustelu, sillä tyypillisesti huonot pelit myyvät huonosti, joten ristikkäisyyksiä on paljon. Elokuvien osalta jotkut parhaista elokuvista voivat menestyä melko huonosti lipputuloissa, joten tarkastelemme tässä epäonnistumisia monien eri muuttujien perusteella. Olipa kyse sitten lipputuloista, kriitikkojen ja fanien vastaanotosta, laajemmasta vaikutuksesta elokuvasarjaan ja jopa siitä, miten olemme sittemmin muistelleet kutakin elokuvaa. Vaikka elokuvat, kuten The Suicide Squad ja Blade Runner 2049, osoittautuivat melko traagisiksi lipputulotilastoissa, ei niitä tietenkään käsitellä tässä, koska ne eivät sovi yhteen muiden tekijöiden kanssa.

Joka tapauksessa säännöt sivuun ja aloitetaan uskomattoman helpolla valinnalla...

Vuoden 2015 Fantastic Fourissa ei ollut mitään fantastista

Voi voi, mistä edes aloittaisin tämän elokuvan kanssa. Paitsi että sävy ja teema oli täysin väärä, oli tämä myös yksi niistä oudoista yrityksistä tehdä sarjakuva/supersankarielokuva, joka ei tuntuisi liittyvän melko "nörttimäiseen" lähdemateriaaliinsa. Lopputuloksena oli huonosti roolitettuja hahmoja, tylsiä ja mitäänsanomattomia pukuja, juoni, jonka harva enää kykenee muistamaan vielä tänäkin päivänä ja luonnollisesti traaginen esitys elokuvateattereissa, joissa lipputulot olivat noin 170 miljoonaa dollaria. Vertailun vuoksi mainittakoon, että kyseessä on 2010-luvun supersankarihuippukausi, joten kaikki, joka ei ylitä vähintään puolta miljardia dollaria tämänkaltaisesta elokuvasta, on käytännössä hämmästyttävää. Onneksi vuoden 2025 elokuva on paljon parempi...

Muumion olisi pitänyt pysyä kuolleena

Brendan Fraserin johtamista The Mummy -elokuvista on tullut kulttisuosittuja esimerkkejä oikein tehdystä toimintaseikkailuelokuvasta. Niissä oli epäilemättä omat ongelmansa, mutta ne olivat hauskoja ja mieleenpainuvia, minkä vuoksi ajatus tämän universumin uudelleenkäynnistämisestä synkemmällä ja kauhutyylisemmällä tunnelmalla tuntui lähes hullulta. Tom Cruisen voimalla saimme kuitenkin The Mummy, elokuvan, jossa ei ollut mitään aiempien osien luonteesta ja viehätyksestä, vaan osoittautui yhtä eloisaksi ja viehättäväksi kuin muumioitunut ruumis. Kukaan ei tunnu olevan edes jotenkin vakuuttunut siitä, että sen pohjustama "pimeä universumi" olisi voinut kukoistaa mitenkään merkittäväksi.

King Arthur: Legend of the Sword oli malliesimerkki siitä, että Guy Ritchien pitäisi pysyä gangstereiden parissa

Paperilla tämä elokuva vaikutti melko erinomaiselta idealta. Fantastinen uudelleenkerronta Avalonin ja kuningas Arthurin tarinasta, jossa Charlie Hunnam esitti kuvitteellista englantilaista kuningasta ja liittoutui pyöreän pöydän ritariensa kanssa pysäyttääkseen Jude Law'n esittämän tyrannimaisen johtajan. Se otti joukon lupaavia lahjakkuuksia ja laittoi heidät usein menestyneen Guy Ritchien ohjaukseen. Lopputulos kuitenkin oli... no, parhaimmillaan huono. Elokuva oli lopulta unohdettava ja vailla karismaa. Koko projektin ikonisin hetki on nyt David Beckhamin outo cameo miekka Excaliburia puolustavana vartijana. Niin ja se, että elokuva ei saanut lähellekään tuotantobudjettiaan takaisin, on vain yksi naula arkkuun.

Kuusi vuotta myöhemmin näemme yhä painajaisia Catsista.

Voidaan väittää, että näyttämömusikaaleja ei tarvitse tehdä elokuviksi. Ennen vuotta 2024 olisin siitä aivan samaa mieltä. Wicked on osoittanut, että menestys on mahdollista, kun adaptaatio hoidetaan oikein. Kaikki Cats -elokuviin osallistuvat voisivat ottaa siitä oppia. Vaikeinta tässä elokuvassa on se, että siinä oli mukana paljon suuria lahjakkuuksia kameran edessä ja takana. Teoriassa tämän elokuvan olisi pitänyt saavuttaa samanlainen maailmanlaajuinen tunnustus kuin esimerkiksi Wicked. Sen sijaan saimmekin elokuvan, joka oli täynnä outoja CG-humanoidikissoja ja jonka ensi-iltaa edeltävänä aikana kaikki halusivat puhua vain absurdista Butthole Cutista. Jälkikäteen ajateltuna ei varmaankaan ollut hyvä idea ottaa päärooleihin joukko näyttelijöitä, jotka osasivat laulaa ja tanssia parhaimmillaan huonosti... Tuotanto ei ollut elokuvan mittapuulla kallis se on myönnettävä, mutta se ei silti tehnyt voittoa. Se on jälleen yksi esimerkki siitä, miten suuri katastrofi tämä elokuva oli.

Matrix Resurrections oli loukkaavan keskinkertainen.

Kun tarkastellaan The Matrix elokuvia, ovat ne melko epäjohdonmukaisia. Ei voi kuitenkaan kieltää niiden vaikutusta scifiin ja jopa siihen, miten monet ihmiset katsovat maailmaa. Elämmekö me simulaatiossa? Onko Matrix todellinen? Nämä eivät olleet kysymyksiä, joita keskivertoihminen kysyi ennen kuin The Matrix ilmestyi vuonna 1999. Sanomattakin on selvää, että The Matrix Resurrectionsin ehkä suurin haaste oli saada aikaan uusi luku, joka tuntuisi arvokkaalta ja joka saisi sarjan takaisin raiteilleen kauhistuttavan Revolutionsin jälkeen. Kaikki tämä pitäisi saada vielä kohtuullisen budjetin puitteissa. Kyse ei ole siitä, että se olisi epäonnistunut, vaan siitä, että se ei myöskään koskaan onnistunut. The Matrix Resurrections oli yksi kaikkien aikojen keskinkertaisimmista odotetuista elokuvista. Se tarjosi seikkailun, jota vain harvat pitävät sarjan parhaimpina elokuvina. Se oli siis parhaimmillaan ihan ok, mutta lipputuloissa se oli eri juttu. Elokuvan tekeminen maksoi huhujen mukaan 190 miljoonaa dollaria (jättimäistä markkinointikampanjaa lukuun ottamatta) ja sen jälkeen se kamppaili saadakseen kassaan paljon 75 prosenttia enempää. Ei ollenkaan loistavaa yhdeltä scifin ikonisimmista sarjoista.

Indiana Jones and the Dial of Destiny osoittaa kaiken, mikä Hollywoodissa on vialla

Okei, tämä elokuva tuotti lipputuloja lähes 400 miljoonaa dollaria ja sai tuotantobudjettinsa takaisin. Jos tähän kuitenkin lasketaan vielä markkinointi, joka on usein suunnilleen sama kuin tuotantokustannukset, jäämme silti pahasti miinukselle. Ainakin tuotanto maksoi itsensä takaisin. Sehän on menestys, eikö? Kuinka rehellisesti se voi olla totta? Miten Disney voi maksaa kolmannes miljardia dollaria vain tehdäkseen (jälleen kerran, ei edes markkinoidakseen) niin keskinkertaisen elokuvan kuin Indiana Jones and the Dial of Destiny? Olen varma, että tämä elokuva on saavuttanut monia Disney+:ssa ja tilauspalveluissa. Mutta elokuvat eivät voi eivätkä tule menestymään, jos tuotantokustannukset jatkuvat näissä lukemissa, ja juuri tämän takia Indy on karsittu. Kukaan täysjärkinen ei valitse tätä elokuvaa Indiana Jonesin kolmen parhaan elokuvan joukkoon ja elokuvia on vain viisi. Suoraan sanottuna sarjan olisi ollut parempi, jos sitä ei olisi koskaan tehty, sillä vanhahtava Harrison Ford kahlaamassa kreikkalaisissa luolissa on yhtä kiduttavaa katsoa kuin mitä se varmaan oli Fordin polville kuvata...

The Marvels osoitti, että Marvel Studios ei voi vain työntää ulos mitä tahansa roskaa

Olen rutiininomaisesti puhunut siitä, miten Marvel Studios on teurastanut Hulkin sen live-action-universumissa, mutta lähimpänä toisena samaa kohtaloa on kokenut Carol "Captain Marvel" Danvers. Hänelle ei ole koskaan annettu kovinkaan paljon aineksia, vaikka hahmolla on kaikki ominaisuudet tulla MCU:n keskeiseksi tukipilariksi sen tulevaisuutta ajatellen. The Marvels saattoi juuri ampua luodin Carolin takaraivoon. Tämä elokuva on yksi koko MCU:n vaikeimmista katsella ja jopa usein karismaattinen Brie Larson kamppaili saadakseen mitään irti tästä kivenmöhkäle tarinankerronnasta. The Marvels olisi pitänyt olla Carolin tilaisuus nousta esiin ja tulla avaintekijäksi Avengerissa, mutta sen sijaan saimme tietää vain, että Iman Vellanin Ms. Marvel voisi olla meidön tulevaisuus, mikä sinänsä on outo näkemys, koska hän ei ole esiintynyt käytännössä missään oleellisessa tämän elokuvan jälkeen... Ja ei, en laske mukaan Marvel Zombiesia, koska se ei oikeastaan kuulu varsinaiseen MCU:hun.

Jokeri: Folie a Deux osoittautui kirjaimellisesti hulluudeksi

Jonkun pitäisi lukita Todd Phillips Arkham Asylumiin tämän elokuvan takia, koska hän on selvästi yhtä hullu kuin Joker. Alkuperäinen elokuva oli niin uraauurtava hitti, että mikä tahansa samankaltainen asetelma olisi todennäköisesti saavuttanut jokseenkin samanlaisen menestyksen ainakin lipputuloissa. Phillips kuitenkin päätti vastustaa sitä ja teki jotain objektiivisesti hullua. Hän otti synkän draaman ja teki jatko-osasta musikaalin ja luonnollisesti suurin osa alkuperäisen elokuvan faneista ei välittänyt tuosta siirtymästä... Siitä todisteeksi riittää, kun katsoo lipputuloja, sillä miljardeja dollareita tienanneen alkuperäisen jälkeen Folie a Deux rikkoi juuri ja juuri 200 miljoonan dollarin rajan... Kun tähän lisätään vielä erittäin huono vastaanotto kriitikoilta ja faneilta sekä se, että jatko-osan kuvaaminen maksoi jotenkin 200 miljoonaa dollaria, on tässä kaikki edellytykset epäonnistumiselle, ehkäpä 2020-luvun suurimmalle epäonnistumiselle.

Tron: Ares näyttää olevan uusin floppi lipputuloissa.

2025 on tähän mennessä kokenut kaksi "floppia", joista ensimmäinen oli Snow White ja viimeisin Tron: Ares. Snow White live-action-remake epäonnistui useista syistä, kuten CG-kääpiöt, valinnat, kuten suorapuheinen pääosanäyttelijä ja nyt hieman vihatun antagonistin näyttelijä, sekä sen korkeat kustannukset. Mutta on kenties jyrkkää kutsua näitä kaikkia epäonnistumisia määritteleväksi epäonnistumiseksi, sillä Disneyn live-action-remake-aloite (miinus Lilo & Stitch) on jo vuosia vedellyt huteja. Se, mikä toisaalta näytti luotijunan matkalta kohti katastrofia, oli Tron: Ares. On kerta toisensa jälkeen todistettu, että elokuvakatsojat eivät välitä Jared Letosta näyttelijänä. Samoin Tron ei ole koskaan ollut suuri menestys teattereissa. Oli siis silkkaa hulluutta yhdistää nämä kaksi yli 200 miljoonan dollarin budjettiin ja sitten odottaa jotain muuta kuin katastrofia. Kaikkien, jotka tukivat ja auttoivat Disneyssä tämän elokuvan toteutumista, on katsottava itseään pitkään ja hartaasti. Samoin on nyt aika vaiheittain jättää Tron menneisyyteen, koska kiinnostusta tähän sarjaan ei selvästikään ole.

Aika pitkälti koko DC Extended Universen

Man of Steel julkaistiin vuonna 2013, joten tämän artikkelin parametrien määritelmän mukaan se välttää tuomion, mikä on hyvä, koska se on yksi harvoista DC Extended Universe -elokuvista, joka ei ollut täyttä roskaa. Suurin osa kaikesta muusta, mitä tästä universumista tehtiin, oli aika haastavaa läpikäytävää. Alimmista alamäistä mainittakoon vuoden 2016 Suicide Squad, Black Adam, Shazam! Fury of the Gods, The Flash, Aquaman and the Lost Kingdom, Wonder Woman 1984 ja tietysti Justice League - ja ei, Zack Snyderin versio (eivätköhän molemmat hänen versioitansa olleet...) ei ollut paljon, jos ollenkaan, parempi. Itse asiassa sinun olisi vaikea väittää, että jokainen DCEU:n elokuva ei olisi ollut jossain määrin epäonnistunut. Tämä koskee myös yleisesti ottaen parempia projekteja, kuten The Suicide Squad, Birds of Prey, Shazam! ja niin edelleen. Paras päätös, jonka Warner Bros. ja DC koskaan tekivät, oli viedä tämä universumi saunan taakse ja lopettaa sen kärsimykset.

Kunniamaininta: Sonyn Spider-Man Universe oli yhtä suuri hylky kuin DCEU:kin.

Pidämme tämän lyhyenä listaamalla yksinkertaisesti Sonyn Spider-Man Universe -elokuvat. Tämän pitäisi olla enemmän kuin tarpeeksi todistamaan pointin, joten tässä sitä mennään; Venom, Venom: Let There be Carnage, Morbius, Madame Web, Venom: The Last Dance, Kraven the Hunter. Ei muuta sanottavaa.

Jäikö meiltä huomaamatta elokuvien epäonnistumisia? Kerro meille alla.