A Minecraft Movie ei oikeasti ole kummoinen

Minecraft on mahdollisesti se kaikkien aikojen suosituin videopeli koskaan. Se on yksi eniten myydyistä peleistä koskaan (edellä on vain Tetris), se on saatavilla kaikkialla, ja vaikka muut pelit ovat syrjäyttäneet sen ihmisten huulilla viimeisen muutaman vuoden aikana, ei Minecraft ole koskaan ole jäänyt pelaamatta. On hyvin mahdollista, että Tetriksen lailla Minecraftia tullaan pelaamaan aina, muodossa tai toisessa.

Vaikka Minecraft ei ehkä koskaan kuole, on A Minecraft Movie silti myöhässä. Minecraftin estetiikka palikoineen, jotka muistuttavat vanhojen aikojen pikselitaiteesta, saavutti suuren suosion lasten keskuudessa, mutta enää sitä samaa tuoreuden tunnetta ei ole. Nykyajan lapsille Roblox ja Fortnite on se juttu, ja Minecraft on jo "retro" peli. Jos oli lapsi Minecraftin huippuvuosina 2014-2019, he ovat liian vanhoja Minecraftin omalle elokuvalle. Toisaalta aikuiset pelaajat odottavat jotain The Lego Movien kaltaista - hyvää "tuote-elokuvaa" - eikä heillekään ole mitään tarjolla.

Huolimatta erilaisista tutuista ylläreistä, henkilöhahmoista, paikoista ja esineistä, jotka ovat peräisin suoraan peleistä, on silti sanottava, että Minecraft ei ole niin rikas maailmaltaan kuin Mario tai Sonic, joiden elokuvat ovat täynnä erilaisia piipahduksia, joilla fanit saadaan villeiksi. Vaikka sitten käsikirjoitus ei kummoinen olisikaan. Minecraft ei myöskään ole ollut olemassa niin kauaa, että se herättäisi nostalgisia tunteita. Ja koska kyseessä on hiekkalaatikkopeli, ei tässä oikeastaan ole mitään tarinaa sovitettavaksi elokuvaksi, ja siksi elokuvassa onkin kokonaan uudet henkilöhahmot, ja se käyttää uusiksi hyvin vanhoja stereotyyppejä ihmisistä, jotka kiskotaan palikkaiseen maailmaan.

Tulee siis mieleen, mikä mahtaa olla se elokuvan pointti. Tietysti kerätä rahaa on se tavoite, mutta siinäpä se. A Minecraft Movie on huonosti käsikirjoitettu, siinä on alikehitetyt henkilöhahmot, ja se ainoa pelastus on korkea laatu digitaalitehosteiden kanssa ja toimintakohtauksissa. Tämä onkin se vähimmäisvaatimus, kun työnä on 150 miljoonan dollarin budjetilla tehty elokuva.

Jos tuntuu siltä, että Minecraft on elokuvallaan myöhässä, niin sitä se myös on. Mojang aloitti puhumaan Warner Brosin kanssa elokuvasta vuonna 2014, muta kesti melkein kymmenen vuotta saada aikaan käsikirjoitus ja tekijätiimi. Jossain vaiheessa Rob McElhenney ja Shawn Levy olivat ohjaajina, mutta kaksikko päätti sitten lopulta tehdä paljon kiinnostavampia videopeleihin liittyviä tuotantoja, oli se sitten Apple TV+ -sarja Mythic Quest tai elokuva Free Guy.

Juoni Jared Hessin elokuvassa keskittyy neljän ihmisen joukkoon, jotka vahingossa päätyvät ulottuvuusportin kautta Minecraftin maailmaan, jossa he tapaavat toisen ihmisen, joka on asunut palikkamaailmassa vuosia. Mukana on kaksi tylsää lasta, joita esittävät Sebastian Hansen ja Emma Myers, heidän naapurinsa, jota esittää Danielle Brooks - joka ei tuo elokuvaan yhtään mitään - ja Jason Momoa, joka on ainoa välillä hauska näyttelijä, ja jolla on jopa kiinnostava taustatarina: hän oli aiemmin videopelaamisen mestari 1980-luvulla, mutta on nyt luuseri, rahaton ja retropelikaupan pitäjä keskellä ei-mitään.

Ajatus on itse asiassa ihan hyvä, että retropelien ystävä joutuu sellaiseen moderniin peliin kuin Minecraft, ja melkein sekoittaen kaksi maailmaa keskenään, mutta käsikirjoitus ei hyödynnä asetelmaa lainkaan. Tuntuu kuin viisi (!) nimeltä mainittua käsikirjoittajaa olisi laitettu töihin luomaan stereotyyppeihin pohjautuva henkilöhahmo siitä, millaisia videopelaajat olivat 1980-luvulla, mutta tehdä hahmosta samalla metal-musiikin fani, joka edelleen pukeutuu kuin eläisi 1980-luvulla ja joka kuuntelee klassista rock-musiikkia vain siksi, että nostalgia myy. Tämä voi tuntua turhalta yksityiskohdista nipottamiselta, ja ehkä se sitä onkin, mutta minusta moinen havainnollistaa sen, miten laiska elokuva on kyseessä. Aivan kuin tuottajat olisivat jääneet kiinni toteuttamaan ensimmäistä ideaa ajattelematta asiaa sen pidemmälle - kuin retropelaamisen viittauksia elokuvalle, joka julkaistiin vuonna 2011...

Oikea päähenkilö on itse asiassa "Steve", jota esittää Jack Black. Hän on tylsistynyt aikuisten maailman elämään, ja päätyy elämään suden kanssa Minecraftin maailmassa, jossa voi päästää luovuutensa vapaaksi. Valitettavasti Black ei ole hyvä tässä elokuvassa. hän kiljuu jatkuvasti, ei ole karismaattinen tai hauska, hänen henkilöhahmollaan ei ole persoonaa, ja elokuvan lopuksi muistaa vain sen, että hän osaa laulaa... eikä sekään ole sen arvoista. Minusta Momoan hahmo on se ainoa katsomisen arvoinen... kera Jennifer Coolidgen, joka hädin tuskin piipahtaa lyhyessä sivujuonessa, joka ratkotaan lopputekstien aikana, ja tarjolla on ehkä koko elokuvan hauskin kohtaus.

Steven tarina muistuttaa päähenkilönä olevaa lasta, jota elokuva yrittää kaupitella nerona, vaikka ainoa asia, jonka lapsi tekee, on rakentaa "mahdoton" rakettireppu, ja melkein räjäyttää koko tehtaan. Elokuva yrittää opettaa lapsia "olemaan luovia" niin kuin Minecraftissa ollaan, mutta mukana ei ole ainuttakaan kohtausta, joka todella esittäisi tämän idean: kaikissa toimintakohtauksissa juostaan ja taistellaan digitaalihahmojen kanssa. Tässäkin tuntuu siltä, että käsikirjoittajat eivät oikeastaan tienneet, millaista peliä ovat elokuvaksi sovittamassa, joten he vain varastivat idean The Lego Movielta välittämättä näyttää esimerkkiä (olla luovia).

Yli kymmenen vuotta sitten julkaistu The Lego Movie syntyi tyypillisenä kyynisenä tuotemainoksena, ja päätyi olemaan mahtava, hauska ja osuva elokuva, ja samalla myös kyyninen tuote-elokuva. Kaksi vuotta sitten Barbie vei asiat vielä pidemmälle, jossa elokuvantekijä sai kehittää oman näkemyksensä, ja samalla olla hauska ja viihdyttävä kaikille. Mutta A Minecraft Movie ei edes yritä olla hyvä. Se saattaa olla riittävä lapsille nähdä se oma suosikkipeli isolla valkokankaalla, mutta se ei ole hauska tai nokkela kenellekään muulle, ja siinä ei ole ainuttakaan omaa ideaa. Elokuva oli aina oleva pelkkä tuote, mutta siitä puuttuu persoonaa, kekseliäisyyttä tai hyviä aikeita naamioida lopputulos hyväksi, tai edes tyydyttäväksi tuotteeksi.