Indie-hengessä väsättyjen pulmapohjaisten seikkailujen joukosta on tullut vuosien varrella vastaan useita kiehtovia pelejä. Limbon (Playdead, 2010) ja FAR: Lone Sailsin (Okomotive, 2018) tapaiset klassikot ovat esitelleet mieleenpainuvia hahmoja ja vahvaa tunnelmaa. Muutaman hengen pelipulju Open House Gamesin seikkailupeli A Tale of Paperin traileri kiinnitti huomioni juurikin kiehtovan tunnelman ja mielenkiintoisten paperihahmojen ansiosta. Olisiko kyseessä uusi unohtumaton pelikokemus?
A Tale of Paper ei juuri selittele itseään. Peli alkaa sillä, että pieni leijuva pöppö menee paperisen hahmon sisään ja sitten mennään. Pelaaja ohjaa tätä hiukan kummallisen näköistä origamitonttua pitkin yksittäisten kenttien tarkoituksena päästä eteenpäin esteitä väistellen.
Tyypillisten tasoloikkien sijaan A Tale of Paperissa pelaaja voi ohjata hahmoa pelkän sivuttaisliikkeen sijaan vapaasti jokaiseen ilmansuuntaan. Liikkumisen lisäksi käytettävänä on juoksu-, hyppy- ja toimintakäsky. Pelin koukkuna toimivat kentistä löytyvät taitteluohjeet, joiden avulla hahmo voi muuttaa muotoaan ja näin saada uusia kykyjä. Esimerkiksi sammakoksi muututtua voi pelaaja hypätä korkeammalle, tai paperipallona voi pyöriä viemäriputkia pitkin. Näitä taitoja hyödynnetään ratkomaan pelin pieniä, lähinnä liikkuvuuteen liittyviä pulmia, eteenpäin pääsemiseksi.
Yksinkertaisesta ohjauksesta huolimatta pelattavuuteen ei ole A Tale of Paperissa juuri panostettu. Ohjaus on jäykkää ja epätarkkaa. Tilannetta eivät auta hahmon ajoittaiset jumittelut näkymättömiin esteisiin ja muut eteen tulleet bugit. Onneksi muutamia hyppy- ja juoksutilanteita lukuun ottamatta pelissä ei kauheasti tarkkuutta vaadita liikkumisessa.
Visuaalisesti peli onnistuu luomaan miellyttävää tunnelmaa. Kentät on tyylitelty näyttävästi, ja yksityiskohtineen sekä valoefekteineen A Tale of Paper on ilo silmälle. Päähahmon suunnittelu ei ole mennyt kuitenkaan niin nappiin kuin kehittäjät ovat ehkä halunneet. Lähinnä suloisen, oudon ja pelottavan yhdistelmä jättää hahmosta kokonaisuutena sekavan, etäännyttävän ja helposti unohdettavan olon.
Äänipuoli on pidetty varsin minimissä, mikä istuukin pelin ulkoasuun hyvin. Sen sijaan musiikit tuppaavat olemaan hieman oudot. Hyvin orgaanisen kuuloinen ääniraita maalaa kummallisia tunnelmia, jotka eivät aina oikein onnistu vangitsemaan koettua tilannetta.
A Tale of Paper ei yllä klassisen tasoloikkaseikkailun tasolle, johon se selvästi tähtää. Lähinnä oudot ratkaisut ja lievä bugisuus toppuuttelevat peliä lähtemästä lentoon. Kaikessa lyhykäisyydessään pelikokemus ei kuitenkaan ole huono. A Tale of Paperiin mahtuu miellyttävää tunnelmaa ja rentoa pulmailua sen verran, että alta kahden tunnin läpäisyaika tulee vastaan liian nopeasti.