Maailman ollessa monin tavoin kriisissä tällä hetkellä on odotettavissa sen innoittavan taidetta. Indiepulju Piccolo Studio ottaakin aika vahvaa kannanottoa saastumiseen ja sen vaikutuksiin maapallolla pelillään After Us, jossa seikkaillaan ihmisten jälkeensä jättämässä tuhotussa Maassa.
Maapallo on tuhoutunut öljyn ja siitä tehtyjen tuotteiden aiheuttamien saasteiden takia. Tuhon vaikutukset ovat niin katastrofaaliset, että jopa eläimet menettävät sielunsa. Jonkinlainen sielun menninkäinen saakin tehtäväkseen lähteä pelastamaan sieluja takaisin ja palauttaa toivo elämästä kuolleelle maalle.
After Usin aihe on itsessään mielenkiintoinen varsinkin, kun se ei lähde liikaa paasaamaan aiheellaan. Tarina kuitenkin hukkuu liiallisen metatasohöpötyksen alle, mikä näkyy pelin oudossa maailmassa kummallisina ratkaisuina.
Pelin ideana on vapaasti koluta rajattuja alueita ja etsiä eläinten sieluja. Tasoloikkaseikkailussa hahmolla lähinnä hypitään erilaisten leijailevien esineiden ja rakennusten välillä. Ydinidea käy selväksi heti alkumetreillä ja menoa monipuolistetaan pelin edetessä kehittämällä hyppytoiminnan ohella hahmolle muutamia erityiskykyjä kuten seinäjuoksua ja ampumista.
Ohjattavuus toimii hieman viiveellä kuin unessa, mikä istuu sopivasti pelin teemaan mutta huonosti sen haasteisiin. Hyppiminen kun vaatii usein hahmon taitojen viemistä äärirajoille, eikä laiska ohjaus ei helpota tavoitteisiin pääsyä. Myös kolmannen persoonan perspektiivistä laskeutumiskohtaa on vaikea hahmottaa, ja liian usein hahmo tippuu kuolemaansa, vaikka laskeutumiskohta on merkittynä alapuolella. Onneksi kuolemalla ei ole mitenkään kriittistä vaikutusta pelin kannalta, koska automaattiset tallennuspisteet ovat kiitettävän tiheässä.
After Usin visuaalinen ilme on tunnelmallista ja paikoittain todella kaunistakin. Hämyinen ilme hyödyntää paljon erilaisia efektejä ja valoa tehostaakseen surrealistista maailmaa. Harmillisesti kolmiulotteinen maailma jää muutamaa aluetta lukuun ottamatta kokonaisuutena tyhjän oloiseksi. Ylimääräistä roinaa ei juuri ole käytetty koristeluun tai alueet kierrättävät samoja esineitä liikaa taustojen pysyessä lähes poikkeuksetta pelkkinä väriliukuina. Tuntuu siltä, että peli olisi hyötynyt kaksiulotteisesta tyylistä, jolloin ympäristö olisi ollut paremmin hallittavissa niin pelimekaanisesti kuin graafisesti. Myös pelin alavireinen tyylittely tuntuu tekevän väkinäistä metatason yhteyttä tarinaan, minkä vuoksi lopputulos on vain synkkä ja ennen kaikkea hyvin outo. Esimerkiksi vihollisina toimivat öljystä tehdyt sairaalloisen lihavat alastomat ihmiset, joiden pään tilalla on vanha televisio. Hahmoa myös yrittävät vetää puoleensa jonkinlaiset öljyisät kastemadot. Yleisesti Playstation 5 pyörittää peliä hyvin, mutta tietyissä efektipitoisissa tilanteissa laite menee polvilleen, ja After Us tökkii todella pahasti. Myös lataukset kestävät yllättävän pitkään ja saattavat aloittaessaan jäädyttää ruudun kiusallisen pitkäksi aikaa. Peli myös kaatui useita kertoja testauksen aikana, ja pahimmillaan hävitti jopa yli tunnin verran etenemistä.
Tarinan vähäiset keskustelut käydään tekstityksellä, ja äänitehosteetkin ovat harvassa. Päällimmäisenä äänipuolesta vastaa hienovarainen ja rauhallinen taustamusiikki, jonka melankoliset ja tummanpuhuvat sävelet saavat mielenkiintoista kontrastia toivoa ylläpitävistä kirkkaista soittimista ja hahmon hetkittäisistä hyräilyistä. Kaunis musiikillinen kokonaisuus istuu hyvin pelin kummalliseen maailmaan.
After Us on hyvällä asialla, mutta useat tekijät vievät potentiaalia selvästi alaspäin. Mielenkiintoinen idea hautautuu metatason kikkailuun, kun taas tyylikäs ulkoasu kärsii kolmiulotteisen maailman tyhjyydestä ja liiallisesta outoudesta. Pakottava tarve pyristellä normaaleista ympyröistä eroon kostautuu mielenkiinnottomalla häröilyllä, mikä on yleisempää indietasoloikkien keskuudessa kuin mitä tekijät ehkä aavistavatkaan. Potentiaalisesti hauska tasoloikkailu jää puolitiehen hieman jäykän ja viiveellä tottelevan ohjauksen myötä, mitä ei etäisyyksien vaikea hahmottaminen ja pätkivä ruudunpäivitys ainakaan paranna. Vaikka kyseenalaistin valintani muutamia kertoja, noin kymmenen tunnin läpipeluuaika After Usin parissa vielä menettelee. En kuitenkaan ole palaamassa etsimään löytämättä jääneitä keräilykohteita.