Agatha Christie - Death on The Nile

Kuolema Niilillä on yksi kirjailija Agatha Christien tunnetuimmista romaaneista, ja se on kirjoitettu vuonna 1937, ja vuosien varrella siitä on tehty enemmän elokuvia kuin osaamme laskea, sekä televisiossa että elokuvateattereissa, ja useimmat meistä muistavat juonen hieman hämärästi. Kaunis ja varakas perijätär murhataan häämatkallaan risteilyaluksella, ja rauhallinen ja romanttinen paikka muuttuu yhtäkkiä rikospaikaksi, ja täällä minä, belgialaiseksi mestarietsiväksi Hercule Poirot'ksi pukeutuneena hirviömäisine viiksineen seuraan kaikkia johtolankoja saadakseni syyllisen kiinni.

Ja jos jostain asiasta pidän, niin murhamysteereistä ja arvoituksista, ja jos minun ei olisi tarvinnut käydä läpi poliisiakatemiaa kaikkine poliisiharjoittelijoineen ja koetehtävineen, olisin luultavasti Ruotsin vastaus Jessica Fletcherille. Kun minua pyydettiin arvostelemaan tämä peli viime viikolla, tein yhden niistä pienistä humalaisista riemuhypyistä, että saisin upottaa hampaani mysteerien mysteeriin ja pelata tarinaa, jonka olin lukenut monta kertaa aiemmin. Minusta tuntui vähän samalta kuin silloin, kun lapsena huijasit kokeessa, kun sinulla oli salaa kaikki vastaukset hallussasi ja ajattelit, että se olisi helppoa.

Kuvitelkaa siis yllätykseni, kun aloitin pelin ja sen sijaan, että olisin astunut 1930-luvulle suuren laman ja art decon syntyyn, minut lähetettiin eteenpäin itse luomalleni vuosikymmenelle, onnelliselle 70-luvulle, joka oli kaikkea muuta kuin masentava sinapinkeltaisen ja ruskean väreissä. Viiksekäs etsivämme Hercule Poirot ylittää tanssilattian vilkkuvassa neonvärisessä diskossa housut jalassaan, jotka näyttävät siltä kuin ne olisi lainattu Björniltä ja Bennyltä aikakaudelta, jolloin polyesterille ja leveneville housunlahkeille annettiin kasvot. Hän heiluttaa takamustaan iloisesti musiikin tahdissa, ja minä kohotan kulmakarvani ja toivon, etten olisi nähnyt tuota yritystä lonkkavainajaksi.

Mutta ei, Poirot'n perseen heiluttelu on nyt syöpynyt sarveiskalvoilleni siihen päivään asti, jolloin kuolen yleiseen kauhuun. Mutta ei pelkästään tapahtumapaikkoja pelinkehittäjä Microids Studio Lyon tulkitse hieman vapaalla kädellä, mikä antaa myös minun kaltaisilleni kirjan lukeneille ja elokuvat nähneille pelaajille uusia vaikutelmia pelin aikana. Mukaan ilmestyy myös uusi pelattava hahmo, nimittäin vihreä yksityisetsivä Jane Royce, jota ei Christien käsikirjoituksessa ole lainkaan. Sinulla on mahdollisuus pelata sekä Roycella että Poirot'lla, ja heidän tapauksensa liittyvät lopulta toisiinsa tavalla, jota en kerro, jotta en pilaisi juonta. Peli vie meidät matkalle Lontoosta Mallorcalle ja New Yorkista Egyptiin kahden etsivämme kanssa, jotka pyrkivät ratkaisemaan nuuskimiaan tapauksia.

Voit valita kolmen vaikeustason välillä, kun aloitat pelin, mutta jos teet huonon valinnan ja huomaat, ettet ollutkaan niin fiksu kuin luulit, voit vaihtaa helpommalle tasolle läpipeluusi aikana. Jos haluat opastetun ja helpon seikkailun, voit saada sen, tai kuten minä valitsin keskivaikean vaikeusasteen, jossa saat apua, jos pyydät sitä ja jossa vältyt spoilereilta. Niille pelaajille, jotka sen sijaan haluavat hikistä aikaa ja saada minkäänlaista apua arvoituksissa ja siinä, miten edetä, on sitten vaikein vaikeustaso, ja se on tarkoitettu kaikille teille pelimasokisteille, joiden mielestä elämä ei ole tarpeeksi vaikeaa. Jos, kuten minä, pelaatte kuitenkin rajoitetun ajan, valitsette jotain siltä väliltä, jotta ette julkaise arvosteluanne vuosi julkaisun jälkeen hieman harmaahapsisempana ja enemmän kuin Tom Hanks elokuvassa Cast Away. Kohtaamasi arvoitukset ovat edelleen hyvin loogisia, joten jos käytät synnynnäisiä aivojasi ja kuuntelet tarkkaan, ratkaiset ne, vaikka jotkut ajatukset ovatkin vaikeampia kuin toiset.

Joten älä huoli, ei mitään epäloogisia apina-avain-arvoituksia, jotka pitävät sinut hereillä kuukausia, kuten vanha point-and-click-peli, jossa oli eräs parraton merirosvo, aikoinaan teki. Pelattavuus on kuin useimmissa mysteeripeleissä, joissa on ratkaistavia arvoituksia, löydettäviä johtolankoja ja seurattavia vihjeitä sekä kuulusteltavia todistajia ja epäiltyjä. Se, mikä erottaa sen kuitenkin muista, on kehittynyt miellekartta, joka muodostuu kaikista keräämistänne tiedoista. Siihen voit vetää punaisen langan ja sitoa pussin yhteen sen kanssa, kuka on syyllinen.

Kun olet kerännyt kaikki johtolangat ja seurannut jokaista jälkeä, sinulle esitetään aikajana, jossa sinun on rekonstruoitava kaikki tapahtumat oikean ratkaisun löytämiseksi, joka sitten toistetaan sinulle, jolloin saat kuvan ja tapahtumajärjestyksen tehdystä rikoksesta. Kuulostaa helpolta, mutta näin ei aina ole. Pelin grafiikka ei ole täysin silmää hivelevää, mutta minua harmittaa hieman se, että animaatiot eivät vastaa huulien liikkeitä ja ne ovat suurelta osin hyvin yksinkertaisia. Jopa osat, kun Poirot ajattelee, ääni on niin tinainen ja matala, mikä ei myöskään ole kovin houkutteleva.

Ensimmäisellä kerralla luulin itse asiassa, että äänessä oli vikaa, ennen kuin tajusin, että asia oli oikeasti näin. Kuten kaikissa peleissä, pelissä on oltava jotain, joka laajentaa peliä kerättävän muodossa, eivätkä pelin kehittäjät tietenkään tuota pettymystä. Kultaisia viiksiä on ripoteltu ympäri ratoja, ja jopa satunnaisia vinyylilevyjä löytyy niille, jotka ovat erityisen rohkeita etenemisessään. Näillä voi sitten avata taideteoksia ja muuta ekstrat-välilehdellä. Ja ehkäpä peliä kannattaakin pitkittää, sillä näissä peleissä ei ole erityisen suurta uudelleenpelattavuuskerrointa, sillä kun peli on ohi, tiedät kuka tappaja on, eikä mysteeriä ole enää olemassa.

Kaiken kaikkiaan Agatha Christie - Death on The Nile on viihtyisä murhamysteeri, jonka pariin voi käpertyä sohvalle koleana syysiltana pehmopeiton alle kuuman kaakaon ja sotkuisen paahtoleivän kera. Se on ihana tauko nopeatempoisista peleistä, joissa sydän pumppaa jatkuvasti kuin moukari rinnassa ja pulssi on hälyttävän korkealla. Ja onhan se kiva joskus käyttää sitä vanhaa harmaata massaa, jota kutsumme aivoiksi, koska se saa tehdä töitä niiden tuntien aikana, jotka vietämme sen miehen kanssa, jolla on pelimaailman kaunein räkäjarru. Tämä peli on tarkoitettu meille, jotka arvostamme aivotyötä ja pidämme vanhoista kunnon puzzle-seikkailuista.