Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Alien Covenant

Alien: Covenant

Slapstick-ääliöt avaruudessa, osa kaksi.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Ridley Scott todisti itsensä vuonna 2012 George Lucasin hengenheimolaiseksi vääntämällä rivakan tortun vanhan menestyselokuvansa päälle. Prometheus ehti tuskin mennä putkesta alas, kun tämän jatkoksi puskettiin jo uutta jöötiä, joka on tietysti Alien: Covenant.

HQ

Covenant sijoittuu kymmenisen vuotta Prometheuksen tapahtumien jälkeen. Elokuvan nimeä kantava kolonisaatioalus on matkalla kaukaista tähteä kohden, kun onnettomuus pakottaa miehistön heräämään ennen aikojaan. Alusta korjaillessa he nappaavat lähetyksen läheiseltä planeetalta, ja laskeutuvat tutkimaan tilannetta vain löytääkseen jättimäisen avaruusaluksen.

Jos osa näistä juonenkäänteistä vaikuttaa etäisen tutuilta johtuu se siitä, että Ridley Scott on päättänyt Covenantissa "osoittaa kunnioitusta" alkuperäiselle Alienille repimällä siitä irti kaiken mikä ei ole naulattu kiinni, ja sovittamalla sen miten sattuu osaksi täysin erilaista tarinaa.

Scott selittää tätä kautta myös osan miehistön pöyristyttävän typeristä tempauksista. Kyllä, Weyland on palkannut tällekin tehtävälle universumin köpelöimmän tiimin, jonka ensimmäinen reaktio vieraalla planeetalla on tökkiä asioita ja laittaa naamansa oikein lähelle niitä. Nyt repertuaariin on myös lisätty hervotonta slapstickiä. Jos jossain on liukas kohta, nämä vekkulit kyllä menevät mukkelis-makkelis pyllylleen ja tahaton komedia purskahtelee ruudulta kuin veri taas yhden täysin etäiseksi jääneen avaruusmatkaajan rinnasta.

Ensimmäisen Alienin ytimessä oli miehistö, johon ehti tutustua ennen kuin näitä alkoi tipahdella yksi tai useampi kerrallaan. Covenantista puolestaan on jätetty käsittämättömästi lisämateriaalien puolelle pitkä kohtaus, joka kyllä esittelisi porukan todella hienolla ja orgaanisella tavalla, mutta jota Sir Scott ei katsonut olennaiseksi itse elokuvalle. Niinpä ruudulla heiluu vain joukko statisteja, joiden elämä ja kuolema ovat katsojalle yhdentekeviä, eikä edes päähenkilöstä saada mitään irti.

Tämä on mainos:

Ridley Scottin kommenttiraita on omanlaisensa kauhukokemus, koska siinä kaikuu omaa erinomaisuuttaan ja valintojaan sokeasti puolustelevan, parhaat päivänsä ohittaneen ohjaajan ääni. Kuunneltuaan tämän ymmärtää helposti, miksi Harrison Ford halusi pamauttaa Scottia tauluun Blade Runnerin tiimoilta.

Alien: Covenant on siis, aivan kuten edeltäjänsä Prometheuskin, ajoittain upeita näkymiä sisältävä hömelö B-kauhuleffa, johon on tuntemattomista syistä kaadettu ihan hervoton määrä rahaa ja uhrattu hyvämaineisen kauhuelokuvasarjan nimi. Hyvää siinä ovat jälleen kerran Fassbenderin hienoviritteinen näyttelijäntyö, lavaste- ja proppisuunnittelu sekä Uuden-Seelannin päräyttävät maisemat. Myös lisämateriaalit ovat kautta linjan itse leffaa mielenkiintoisempia, kommenttiraitaa lukuunottamatta.

Alien CovenantAlien CovenantAlien Covenant
Alien CovenantAlien CovenantAlien Covenant
Tämä on mainos:
Alien CovenantAlien CovenantAlien Covenant
04 Gamereactor Suomi
4 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Alien: Covenant

Alien: Covenant

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Ossi Mykkänen

Uusin kohtaaminen elokuvamaailman ilkeimmän olion kanssa on ristiriitainen kokemus.



Ladataan seuraavaa sisältöä