Alien: Romulus ei nouse terävimpään Alien-kärkeen, mutta toimii

Eletään vuotta 2142. Maapallon elämästä ei mainita mitään, mutta etäisyys siihen kerrotaan ohimennen valovuosilla mitaten. Avaruudessa ajelehtiva alus ei osoita mitään elämän merkkejä ja näkymä on kuin taannoisen Avaruusboltsit-kasarikomedian alusta. Huumori on kuitenkin vähissä, kun alkutahtien jälkeen siirrytään karun oloiseen elinympäristöön, jossa ihmishengen voi säilyttää vain kovaa työtä tekemällä ja isoja tahoja palvelemalla. Lähin kelvolliset olosuhteet tarjoava siirtokunta on yhdeksän valovuoden etäisyydellä, ja olosuhteiden perusteella kuka tahansa harkitsisi vaikka toisen jalkansa pois antamista päästäkseen muualle.

Elokuvan päänäyttelijöistä Cailee Spaeny ja David Jonsson muodostavat erottamattoman kaksikon, kun molemmat kantavat huolta toisistaan. Kaksikon välillä vallitseva tunneside nouseekin aika ajoin hyvin esille vaihtelevien tilanteiden keskellä, kun painostus, epätoivo, rauhallinen järkeily, tietynlainen hyväksyntä ja ratkaisun tekeminen oikealla hetkellä pallottelevat keskenään yrittäen pyrkiä kohti parasta lopputulosta. Tavallaan Jonssonilta nähdään kaksi erityyppistä roolisuoritusta saman elokuvan sisällä, mutta tarkemmin tästä ei voi kertoa ilman juonipaljastuksia. Muut näyttelijät jäävät enemmän sivurooleihin, mutta toimivat silti riittävällä tasolla osana juonta ja sen vaiheittaista eteenpäin viemistä.

Alien: Romulus luo parhaiten tunnelmaa etenkin äänitehosteiden avulla, sillä pakokauhun tunne, vaaran läsnäolo, yllättävät tilanteet ja brutaaleimmat hetket on kyllästetty mitä parhaimmilla ääniefekteillä. Myös hiljaisuus oikeina hetkinä nostaa fiiliksiä, kun katsoja joutuu arvaamaan, mitä seuraavaksi tuleman pitää. Sykähdyttävimmät hetket koin toiminnan ystävänä musiikin kiihtyessä äärimmilleen ja monia pelottavia hetkiä yhdistellen. Rauhallisempina hetkinä raina osaa silloinkin yllättää positiivisesti hyvien kamerakulmien avulla. Pelimaailmaa tuntevat ja eeppisen pelottavaa Alien: Isolation -julkaisua tahkonneet huomaavat taatusti yhtäläisyyksiä elokuvassa, mikä ei ole lainkaan hassumpi juttu, kun katsojan niskaan koetetaan nostaa hikikarpaloita.

Pelimaailmasta tehdyt lainaukset eivät ole kuitenkaan ainoa asia, mitä on sisällytetty mukaan, sillä ensimmäiset neljä alien-teemaista elokuvaa nähneenä huomasin useita yhtäläisyyksiä etenkin elokuvasarjan kahdesta ensimmäisestä osasta. Ridley Scottin ohjaama Alien - Kahdeksas matkustaja ja James Cameronin ollessa ohjaajan tuolissa jatko-osa Aliens ovat itselleni ne parhaat Alienit, mutta samoja ideoita toistamalla koin oloni hieman kyllästyneeksi, vaikka ne herättivätkin upeita muistoja vuosikymmenten takaa. Mielessä kävikin ajatus ensimmäisen toiston kohdalla: "tuleekohan vastaavia lisää?", enkä erehtynyt. Vanhojen elokuvien ensipuraisuista on toki aikaa, mutta voi myös olla, että aika on kullannut muistot, enkä osaa arvostaa toistoja samalla tavalla, vaikka pieniä muuttuneita vivahteita onkin mukana.

Alien: Romulukseen on kuitenkin osattu sisällyttää myös uudenlaista mielikuvitusta mukaan, mikä nostaa sen vähintäänkin katsomisen arvoiseksi, tehden siitä arvosanan mukaisen hyvän elokuvan. Etukäteen kauhuelokuvaa oli kuitenkin mainostettu erittäin pelottavaksi ja ahdistavaksi, ja sen pohjalta odotukseni olivat erittäin korkealla. En pettynyt odotuksissani, mutta en myöskään kokenut mitään maata mullistavaa. Kenties olen liian kauhussa marinoitunut, eikä säikähtäminen myöhäisemmällä aikuisiällä ole enää vuosikausiin ollut helppoa, mutta pidän silti mielikuvitusta rajattomana asiana, ja sen pohjalta voi aina keksiä jotain uutta pelottamaan ihmisiä. Nyt siinä onnistuttiin kokonaisuutena kahdeksikon arvoisesti.