Item: Anarchy Reigns
Rating: 6
Author: Christian Gaca

Mikä helkkari Anarchy Reigns haluaa oikeasti olla? Ja miksi se julkaistaan nyt, kuukausia Japanin jälkeen? Näppärä käännös ei voi olla syynä, koska tässä ei ole näppärää käännöstä. Muutenkin lopputulos herättää enemmän kysymyksiä kuin tarjoaa vastauksia. Harmi sinänsä.

Anarchy Reignsin tavoitteena on piestä, väistää, ja käyttää esineitä. Konsepti ei ole varsinaisesti erilainen Diablo III:sta, mutta se vetää pariinsa kymmeniä tuhansia pelaajia siinä missä tämä peli ei näin tule takuulla tekemään.

Kampanja herättää pelaajassa kovasti ihmettelyä. Ikävä kyllä se ei ole millään tavoin positiivista ihmettelyä, jota ensisilmäyksellä hyvin suunnitellut hahmot voisivat herättää. Jo muutama ensimmäinen tehtävä selvittää, missä oikein ollaan. Kyseessä on näet melko typerä peli. Loputon määrä vihollisia rynnii päälle ilman mitään suunnitelmaa tai strategiaa. Siis tekoälyttömyyttä puhtaimmillaan. Aina välillä vastaan tulee pomo, joka on suurempi ja vaikuttaa voimakkaammalta, mutta on yhtä tyhmä kuin kaverinsakin. Yhdistelemällä väistöä ja iskua kaikki ovat pian polvillaan.

Kampanja tarjoaa sekä "valoisan" että "synkän" vaihtoehdon. Peliä voi pelata joko Jack Caymanina (kyllä, se Jack Segan Madworldista) tai Leo Victorionina. Sekava tarina kerrotaan hieman eri vinkkelistä hahmosta riippuen, mutta molemmat vaihtoehdot ovat kohtuullisen käsittämättömiä. Vekkulin erikoisagentti Maxin takaa-ajo ei ole todellakaan japanilaisen tarinankerronnan helmiä. Pelaajan hämmennys jatkuu pelin alusta sen loppuun asti, ja hahmoissa on yhtä paljon syvyyttä kuin lätäköllä Saharassa kesän ollessa kuumimmillaan. Tietenkin voi sanoa, ja ihan oikeutetusti, ettei tarina ole pelin ydin.

Tämä on mainos:

Toimintaan on tarjolla kaksi perushyökkäystä: maasta ja ilmasta. Moottorisahan voi nykäistä esiin erikoishyökkäyksiä varten, ja vihollisia voi heitellä ympäriinsä tai blokata. Myös renkaita ja näihin kuuluvia autoja voi heitellä yhtä helposti vihollisia päin, mutta valitettavan tympeissä puitteissa. Grafiikat ovat tökeröitä, karkeita ja haalistuneita. Kenttäsuunnittelu on omituista, sirpaleista ja vailla sisäistä logiikkaa. Erikoisefektejä piisaa, mutta ne eivät ole erityisiä ja häiritsevät peliä enemmän kuin parantavat sitä. Jotkut pomot ovat suoraa kopiotavaraa - vain väri vaihtuu. Jopa jättiläismustekala saa kaksi tilaisuutta paistatella parrasvaloissa.

Kampanjassa pelataan tehtäviä, joista ansaitaan kokemuspisteitä. Jokainen neljästä tasosta sisältää sekä vapaaehtoisia että pakollisia tavoitteita. Muuttumaton pelimekaniikka käy silti nopeasti hyvin puuduttavaksi. Kammottavan musiikin saa pois päältä, mutta silloin vain altistuu tylsille ääniefekteille, jotka nekin voi kytkeä pois, kuten myös ääninäyttelemisen. Hmm...

Tämä on mainos:

Taistelut on animoitu vähän sinne päin, mikä on harmi, koska välianimaatiot ovat komeita. Näitäkin tosin häiritsevät alkeelliset keskustelut puhuvien päiden välillä, jotka liikuttavat ainoastaan huuliaan, eivätkä tietenkään keskustelun tahtiin.

Kampanjan lisäksi Anarchy Reigns sisältää moninpelin, joka lupaa ainakin paperilla nostaa kajahtaneen turpasaunan toiseen potenssiin. Platinum Games on laittanut ystävällisesti mukaan joukon pelimuotoja, joissa matseja voi käydä kaksin, kolmin tai vaikka 16 pelaajan voimin kaaoksen maksimoimiseksi. Joissakin pelimuodoissa on runsaasti potentiaalia, mutta niissäkin moninpeli jatkaa kampanjan osoittamalla tiellä: hektisiä mutta päämäärättömiä taisteluita melkoisen rumissa kentissä.

Lisäksi kun kentällä on paljon pelaajia, alkaa toiminta puuroutua yhdeksi sekavaksi massaksi. Hyvät kombot, jotka ovat yksi pelin vahvuuksista, käyvät oikeastaan mahdottomiksi, kun pelaajia on enemmän kuin neljä. Tätä tiiviimmissä mittelöissä aina joku iskee väliin kesken kombotuksen, mikä tympii kympillä. Tasojärjestelmä löytyy aina tasolle 50 asti, mutta se ei täytä mitään syvempää tarkoitusta. Moninpelin pitäisi tässä tarjota syy pelata peliä. Sekään ei kuitenkaan lopulta vain vetoa tarpeeksi.

Anarchy Reigns tuntuu Metal Gear Rising: Revengeancen hylätyltä prologilta. Pelimekaniikassa ei ole ongelmia sellaisenaan, mutta siinä ei ole myöskään mitään erityistä. Rumat grafiikat puolestaan muistuttavat hylättyjä paloja parempien pelien kuten Vanquishin ja Bayonettan tuotannosta. Ehkä kehittäjät ovat alkaneet kierrättää vanhoja ideoitaan.

Budjettijulkaisuna Anarchy Reigns ei onneksi maksa paljoa, mutta se olisi silti sopinut vieläkin halvemmaksi latauspeliksi.

Gamereactor Suomi

6 / 10

Ajoittain upea kaaos

Ajoittain tylsä kaaos, ankeat grafiikat, geneeriset hahmot, huono huulisynkka

	6 / 10 Gamereactor Norja
	6 / 10 Gamereactor Espanja 6 / 10 Gamereactor Saksa 6 / 10 Gamereactor Tanska
	8 / 10 Gamereactor Ruotsi 8 / 10 Gamereactor Italia 8 / 10 Gamereactor Iso-Britannia

is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Täydentävä mielipide

Raine Laaksonen

Anarchy Reignsin nimi kuvastaa valitettavan hyvin itse teosta: peli on samaan aikaan järjetön, typerä ja kuitenkin hieman viehättävä. Jos taiteellisen näkökannan unohtaa, voi lopputuloksen sanoa olevan vain keskeneräinen.

Turpamätöt olivat taannoin kovaakin viihdettä, kun Final Fightit ja Turtlesit kumppaneineen pistivät katujengejä kuonoon kolikkohallien beat'-em-upeissa. Tänä päivänä suhteellisen simppelin genren katoaminen korostuu hyvin Anarchy Reignsin myötä, joka pyrkii tuomaan nopeaa adrenaliinitaistelua tälle vuosikymmennelle verkkokahakoiden ja näyttävien animaatioiden kera. Tärkein, eli itse pelaaminen, jää kuitenkin turruttavan yksitoikkoiseksi ja itseääntoistavaksi lukuisten bugin saattelemana. Edes nostalgiapäissään tästä ei voi nauttia niin antaumuksella kuin mainituista muinaisista tappelupeleistä.

Kehityksestä vastannut Platinum Games on muodostumassa synonyymiksi timanttiselle toiminnalle Bayonettan ja Vanquishin myötä, joiden lupaavalta jatkolta juuri julkaistava Metal Gear Rising: Revengeance vaikuttaa. Anarchy Reigns on eittämättä ja hämmentävästi joukkion huonoin julkaisu ja se häviää mainituille kaikin tavoin. Esikuvista ilmeisin lienee Platinumin työntekijöiden vanhempi teos God Hand, mutta paljon rajoittuneempana. Juonellisesti liikutaan osittain MadWorld -pelin maisemissa, vaikkei tunnuskuvaksi nousseesta ulkoasusta ole tässä enää jälkeäkään. Sekavassa tarinankaareessa häärää mukana tuttujen hahmojen lisäksi iso liuta uusiakin, joiden ulkoinen suunnittelu on mahtipontisen onnistunutta. Löyhästi kannettu juoni näyttää visuaalisesti ajoittain hienolta, mutta pääpaino on jatkuvalla turpaanvedolla ja hektisyydellä.

Kamppailu itsessään on helposti lähestyttävää tusinan liikkeen ja typerän tekoälyn vuoksi. Taistelusta uupuu vaihtoehdot ja syvyys pelaajan toistaessa samoja rutiineja aallosta toiseen. Lyömäsäkkejä puskee päämäärättömästi jatkuvalla syötöllä paukkuvien tekstuurien aallonharjoilta. Laumojen rökittäminen saisi olla sulavampaa ja pidemmissä komboissa huomaa nyrkkien takovan tyhjääkin vihollisten liukuessa pois alta. Ajoittain ruudunpäivityskin puuroutuu täysin, mutta hahmoja lukuunottamatta rumaa ulkoasua ei muutenkaan katsele kovin mielellään.

Yksinpelaavalle on tarjolla kaksi eri päähahmoa ja tarinan kaarta, mutta anarkian sijaan hallitseviksi elementeiksi nousevat turtuminen ja itsensä toisto tekevät sooloseikkailusta pakkopullaa. Pelaajalla on edessään juonen lisäksi sivutehtäviä, joista ansaittavilla pisteillä avataan aina seuraava haaste. Käytännössä tämä tarkoittaa samojen yksittäisten tehtävien uudelleen hinkkaamista parempien pisteiden perässä tai sitten ahtaissa kentissä vapaana juoksentelua ja vihollisten pätkimistä. Grindauksen ei pitäisi olla turbo-ahdetun väkivaltabaletin ydinsanoja, mutta Anarchy Reignsissa tämä on välttämätön paha.

Soolokampanja on kuitenkin vain lisuke nettipelin vierellä, jota haluaisi pitää pelin ytimenä. Mannerten välisiin mittelöihin voi ottaa osa parhaimmillaan 16 pelaajaa ja valittavana on iso liuta erilaisia pelimuotoja, hahmoja sekä pieniä lisäkykyjä. Ainoa mikä uupuu on pelaajat. Pienintäkin porukkaa saa odottaa varttitunnin ajan eikä peliseuraa tunnu löytyvän edes tavalliseen deathmatchiin mihinkään kellon aikaan. Lykkääntynyt saapuminen Eurooppaan ja olematon mainonta julkaisun aikaan lienee suurin haittatekijä pelaajakadolle, mikä imee viimeisenkin innostuksen peliä kohtaan.

Keskeneräisyys paistaa kaikesta läpi eikä hahmosuunnittelu ja hyvät ideat kanna peliä kuin siedettävän paremmalle puolelle. Jos nettipuoli sattuu vielä hengittämään niin ale-hinnalla myytävä Anarchy Reigns on kelvollista vaihtoehtoviihdettä, mutta yksinpelattavana se on yhtä järjetön kuin maailmansakin.

5/10

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Anarchy Reigns

ARVIO. Kirjoittaja Christian Gaca 11. tammikuuta 2013 kello 16

Mikä helkkari Anarchy Reigns haluaa oikeasti olla? Ja miksi se julkaistaan nyt, kuukausia Japanin jälkeen? Näppärä käännös ei voi olla syynä, koska tässä ei ole näppärää käännöstä. Muutenkin lopputulos herättää enemmän kysymyksiä kuin tarjoaa vastauksia. Harmi sinänsä.