Päättyvän konsolisukupolven aikana ei ole juuri tennistä pelattu. Big Ant Studios tarjoili pelaavalle kansalle pelin vuoden 2018 Australian Openista. Nyt on sitten aika jatko-osan. Alkuperäisen virheistä on opittu, ja mukana on täysipainoinen uratila.
Tässä uratilassa voi valita joukosta urheilun legendoja, kuten Radfael Nadal, Nick Kyrgios ja Karen Khachanov. Toinen vaihtoehto on tehdä se oma hahmo varsin kattavan editorin voimin. Uratilassa edetään odotetusti kilpailusta toiseen kohti tähtiä. Mukana on edes hieman yritystä välivideoiden muodossa, mutta lopulta toteutus on sanalla sanoen kehno. Välivideot tunnutaan ahtaneen mukaan vain tuodakseen vaihtelua silloin tällöin.
Uratilassa on silti mukavasti vaihtoehtoja, joilla pelaaja voi suunnata kohti huippua. Turnauksia valitaan ympäri maailmaa, ja harjoitusosiossa hiotaan oman pelaajan tilastoja. Pelaajan nopeutta, staminaa ja voimaa parannellaan roolipeleistä tuttuun malliin taitopisteillä, joita avataan ajan kanssa. Ansaituilla rahoilla voi ostaa henkilökuntaa itselleen. Valmentaja esimerkiksi vähentää harjoittelusta aiheutuvaa väsymystä, ja lääkäri vähentää suuresti loukkaantumisesta palautumisen aikaa.
Ohjaus tuntuu hyvältä. Minulla oli kuitenkin vaikeuksia tottua siihen, että lyönteihin käytetään oikeaa analogitattia. Vasemmalla analogitatilla tähdätään, ja PS4:llä ruksi, neliö, ympyrä ja kolmio laittavat liikkeelle erilaisia lyöntejä. Napin alhaalla pitämisen aika määrittää palloon kohdistuvan voiman, ja vastustajan puolella näkyvä valkea kohta kertoo, mihin pallon odotetaan osuvan. Oikean analogitatin pyörittäminen on se vaihtoehtoinen tapa lyödä palloa, mutta koin sen liian epätarkaksi verrattuna yksinkertaiseen napin painamiseen.
Uratilan ohella voi tehdä omia kenttiä, ja toki kokeilla käyttäjien ensimmäisessä pelissä luomaa sisältöä. Oman sisällön tekeminen on helppoa, sillä oman tennisareenan teossa katon, yleisöpaikkojen ja vaikka pelikellon ulkonäön määrittäminen on helppoa. Jo aiemmin mainittu hahmonluontieditori toimii samalla periaatteella, joten pelaajansa voi todellakin muovata mieleisekseen.
AO Tennis 2:n visuaalista asua voi luonnehtia sanalla vaatimaton. Hahmot näyttävät suoraan PS3-aikakauden tuotoksilta, ja yleisö liikehtii otteluiden aikana kumman robottimaisesti. Latausruutuja on paljon, ja niiden vuoksi turnaukset etenevät etanavauhtia. Ääniraidalle on kuitenkin annettava kiitosta, sillä musiikki tehosteineen sopii hyvin tennikseen.
AO Tennis 2 tarjoaa ehkä parasta tenniksen simulaatiota tällä konsolisukupolvella, ja jatko-osa on selkeä parannus alkuperäiseen peliin verrattuna. Uratila on syvällinen, ja siinä on mukana roolipeleistä tuttua hahmonkehitystäkin. Ohjaus toimii hyvin, ja pelaajien ensimmäisessä pelissä tekemä sisältö on mukana myös jatko-osassa. Parantamisen varaa sen sijaan on yleisessä hiomisessa, ja uratilan tarina ei toimi.