ARK Park

Vähän yli vuosi sitten Crytek teki kaikkien odottaman niin sanotun Jurassic Park -virtuaalipelin nimeltään Robinson: The Journey (2016). Vaikka pelillisesti Robinson olikin todellinen pettymys ja jäi kauas odotuksista, sentään graafisesti se osasi yllättää. Nyt kiinalainen peliyhtiö Snail yrittää hyvittää lunastamattomat odotukset vieden virtuaalimaailman entistä lähemmäksi Jurassic Park -ideologiaa. Ark Park käyttää pohjanaan viimevuotista selviytymispeliä Ark (2017) ja siltä kyllä lopputulos valitettavasti näyttää ja tuntuu. Nyt ei ole jäänyt jäljelle edes näyttävää grafiikkaa.

Isoveljensä tavoin Ark Parkissa ei ole varsinaista juonta. Idea on antaa pelaajan liikkua vapaasti dinosauruspuistossa ja kokea sen tarjoamia hienouksia. Pelin toiminta on hajautettu kolmeen päätoimintaan. Pelaaja voi tutustua muinaisiin olioihin puiston tiedeosastolla hologrammien avulla. Autiossa rakennuksessa muutamia virtuaalidinoja voi tutkia läheltä, roikottaa kädessä ja sitä rataa. Informatiivisuus loistaa kuitenkin poissaolollaan, ja tutkiskelu on oikeastaan vain samojen dinojen patsastelun tuijottamista. Keräilyosiossa pelaaja liikkuu luonnossa erilaisissa tasoissa oikeiden elukoiden parissa. Jokaisesta tasosta pitää kerätä tietoa tietyn verran, että seuraava taso aukeaa. Tiedon keruu tapahtuu skannaamalla eläimiä, hakkaamalla hakulla kiviä ja heiluttamalla outoja rukkasia puskien lähellä. Tasot ovat todella rajattuja ympäristöjä, joissa liikkumavaraa on keskimäärin kerrostaloasunnon keittiön verran. Kolmas toiminta on täysin epälooginen ammuskelu tukikohdan suojauksen merkeissä. Erilaiset dinot juoksevat kohti outoa scifihäkkyrää välittämättä pelaajasta ja alkavat liikkua nykien häkkyrän ympärillä, jolloin energiat alkavat laskea. Varsin onnettomalla käsiaseella pelaajan pitää pyssytellä olioita nurin, jotka häviävät 90-luvun ajatusmaailman mukaisesti tyylikkäästi rasterointiverkon suojiin kuin savuna ilmaan. Koska yhtäkään näistä toiminnoista ei pelissä pohjusteta juuri ollenkaan, on asioiden itsekseen päättely epäloogisuuksien ja heikon toteutuksen takia raivostuttavaa.

Kaikki pelin tarjoamat kokemukset toki kuulostavat mielenkiintoisilta, mutta idean opittuaan niistä nauttiminen ei ole mahdollista, sillä jo hahmon liikuttelu on suoraan sanoen kamalaa. Move-kapuloin tai ohjaimen avulla tapahtuva hahmon ohjailu käyttää virtuaalipelien tyypilliseen tapaan teleporttailua etenemiseen. Haluttua liikkumiskohtaa ei kuitenkaan valita kapulalla vaan kypärällä osoittamalla. Teleporttausikoni reagoi kääntelyyn joko yliherkästi tai ei ollenkaan ja suppeaksi rajattujen tasojen ollessa täynnä näkymättömiä seiniä alkaa ahdistus jo ensimmäisen minuutin aikana. Hahmo voi myös muun muassa nostella tiettyjä esineitä, kuten kiviä, ja löytyy valikoista myös muutamat työkalut, joita heiluttelemalla voi kerätä tietoa alueista. Kaikki toiminnot ovat kuitenkin erittäin vaivalloisesti toteutettavissa rajoittuneen liikkumisen sekä epäloogisten nappivalintojen takia. Jos alussa valitsee kapulat ja haluaa jatkaa myöhemmin samaa peliä ohjaimella, jäävät virtuaalikapulat leijailemaan pelimaailmaan, eivätkä kaikki toiminnot ole käytössä ohjaimessa mahdollistaakseen pelissä etenemisen.

Vaikkei Ark Parkin grafiikka ihan järkyttävää ole, ei se kestä lähempää tarkastelua ollenkaan. Tekstuurit ovat epätarkkoja ja 3D-mallit rakenteeltaan yksinkertaisia ja vanhanaikaisia. Pahimmat ongelmat tulevat kuitenkin kokonaisuuden tönkköydestä. Oliot kiertävät samoja, ennalta määrättyjä reittejä ilman minkäänlaisia elonmerkkejä kuin halvan huvipuiston mekaaniset ikäloppulaitteet. Animoinnissa ei ole edes yritetty huomioida olioiden massaa vaan elukat suorastaan lipuvat eteenpäin. Ennalta määrätyistä reiteistään huolimatta tielle on onnistuttu laittamaan puita ja puskia, joista elukat sujahtavat läpi ilman, että kumpikaan osapuoli asiaa mitenkään huomioisi.

Animoidut alilyönnit ja visuaaliset tökeryydet eivät rajoitu pelimaailman elukoihin, sillä myös pelattava hahmo saa tästä keskinkertaisuuden rimanalituksesta osansa. Tiettyjä maasta kerättäviä tavaroita voi heitellä. Heittely kuitenkin Ark Parkissa tarkoittaa tavaran käteen ottamista napilla ja saman napin irti päästämistä, jolloin kerätty esine lentää joka kerran täysin samassa kulmassa ja yhtä pitkälle. Pelaajan tehtäväksi jää siis vain suunnan valinta, jotta kohteeseen osuisi. Heitetyt tavarat kopsahtavat maailmaan lähes aina saman ääniefektin kera, välittämättä siitä osuvatko ne maahan, puskaan vai veteen. Tavarat, niin kuin myös eläimet, vain häviävät pelimaailmasta toimintojen jälkeen ja palautuvat alkuperäiseen paikkaansa hetken kuluttua. Osa tasoista ei edes palaudu alkuperäispaikoilleen kierrettyään syklinsä, jolloin peliin jäädään vain seisoskelemaan ilman, että mitään voisi siellä enää tehdä. Suurin osa valikoista on istutettu liian alas hahmon päähän nähden ja koska kaikki valinnat osoitetaan päätä heiluttamalla, jouduin niska vääränä tuijottelemaan alaspäin löytääkseni haluamani valikon. Samaisen pään valintaongelman takia harvassa olevien opastustekstien lukeminen on oikeastaan mahdotonta. Pään joutuu kääntämään tiettyyn asentoon, jotta teksti tulee näkyviin, mutta teksti ilmestyy täysin eri kohtaan, jolloin sitä ei edes näy kokonaisuudessaan pitäessään päätä paikoillaan.

Ark Parkin ideassa on potentiaalia mukana, mutta näin juosten kustu toteutus on suoraan sanoen loukkaus VR-pelejä pelaavalle kansalle vuonna 2018. Ensimmäisenä kokonaisuudesta tulee mieleen parinkymmenenvuoden takaiset silmälapputelkkarit VR-kokeilun nimissä, jolloin mittaa otettiin huonoudesta resoluution ja grafiikan välillä. Epäloogisuus, selkeyden puute ja kömpelyys tuovat mieleen 15-kesäisten pelikoulutusleirin harjoitustyön, jossa pelattavaa riittää noin puoleksi tunniksi, jos hermot kestävät. Suosittelen jokaista unohtamaan tämän fiaskon ja katsomaan vaikka mieluummin Jurassic Park III (2003) -elokuvan, mikä on huomattavasti vähemmän tuskainen kokemus. Vaikka luonto löytää tiensä varmaan tämänkin pelin pariin, varovaisen arvioinnin tuloksena olen päättänyt olla suosittelematta tätä puistoa.