Army of Two: The Devil's Cartel

Kokeilin ensimmäistä kertaa Army of Two: The Devil's Cartellin demoa marraskuussa. Se ei tehnyt minuun silloin kummoisempaa vaikutusta, joten en odottanut ihmeempää myöskään tältä toiselta sessiolta. Aiemman version köpelö tila, keskinkertaiset grafiikat sekä kunnianhimottomuus eivät jättäneet paljoa toivoa siitä, että tällä testosteronisarjan kolmannella osalla olisi suurta tulevaisuutta edessään.

Olin positiivisesti yllättynyt parannuksista, joita viimeistelyyn on viime kuukausien aikana tehty. Ydinkysymys on kuitenkin yhä se, riittävätkö ne tekemään pelistä jotain perusräiskintää parempaa.

Uudessa demossa selviteltiin kirkon ympäristöön sijoittuvia kenttiä, joissa räiskittiin hautuumaalla ja koettiin eloonjäämiskauhunhetkiä katakombeissa.

Visceral Games todella haluaa toimittajien mainitsevan The Expendablesin ja "popkorniviihteen" Army of Two: The Devil's Cartelin ennakoissa. Expendables kyllä näkyy asenteessa, joka painottaa pähkähullua toimintaa. Peli on jaettu 5-10 minuutin kohtauksiin, joissa mennään joko lineaarisesti paikasta toiseen tai kurmottaen vihollisaaltoja Gears of Warin Horden tyyliin.

Vastassa on melee-meksikolaisia, keskimatkan meksikolaisia sekä snipu-meksikolaisia, ellei kartelli sitten palkkaa myös ulkomaalaisia vahvistuksia. Näiden tekoälyssä ei ole varsinaisesti hurraamista. Kerrankin sain etsiskellä viimeistä tarkka-ampujaa, joka löytyikin sitten parin metrin päästä piileskelemästä pylvään takaa.

Mitä popkorniviihteeseen tulee, ovat kohtaukset niin lyhyitä, että ämpäriin pääsee kurottamaan aina kymmenen minuutin välein. Nälkä ei siis ehdi tulemaan.

Co-op-pelaaminen parantaa mitä tahansa pelikokemusta, ja se pätee erityisesti peliin, joka on alusta asti suunniteltu sitä varten. En ole tosin vielä päättänyt, onko Army of Two: The Devil's Cartel sitten oikeasti hyvä, vai oliko kyse siitä, että seurassa kaikki on hauskempaa. Saattaa olla, että tällä kertaa salaisuus oli seurassa, mutta liekö tällä väliä, jos aiot pelata kartellia kaverin kanssa?

Testisessio antoi uutta perspektiiviä ns. Overkill-järjestelmään ja siihen, miten pisteet kertyvät. Perusteet ovat yksinkertaiset: peruspisteitä ropisee vihollisen tappamisesta, ekstraa pääosumista ja takaa hyökkäämisestä. Lisäpisteillä pääsee käsiksi Overkill-moodiin, joka tarjoaa lisävahinkoa, vahingoittumattomuuden, loputtomat panokset ja lisää tuhoa. Jos tämän laukaisee yhtä aikaa kaverin kanssa, ovat tulokset vieläkin vaikuttavammat.

Systeemi ei ole kuitenkaan ihan niin intuitiivinen kuin olisin toivonut. Takaa hyökkäämisessä ei bonareita saa vain oikeasta asemoitumisesta, vaan kaverin aggron täytyy olla riittävän korkealla tasolla, eikä tätä tasoa näytetä missään.

Jokaisen näytöksen lopussa jaetaan käteisbonuksia, joilla voi tuunata sekä aseita että hahmoja. Määrä on aina sama riippumatta voittajasta. Vedin pitemmän korren joka kerta, vaikken selvästi ollut yhtä tehokas kuin kaverini. Aggrottaminen ja pisteiden kerääminen näyttäisivät siis painavan tappoja enemmän.

Minua huoletti räiskinnän yksioikoisuus. Katakombeissa meininki kuitenkin muuttui. Yksi pelaaja kantaa pistoolia ja taskulamppua, jolla valaista viholliset kaverilleen. Kahden käden aseeseen voi vaihtaa, mutta se tarkoittaisi taistelua sokkona. Tästä tehtävästä sai irti paljon hupia co-opissa, kun vihollisten loikkiessa kulman takaa sai olla hyvin tarkkana, minne taskulampullaan sohii.

Katakombeissa nähtiin myös quick time eventejä, joita syntyy esimerkiksi silloin, kun puukkomies pääsee iholle. Ampumalla kaverin kanssa painivan viiltäjän kesken QTE:n voi tienata hyvät bonukset.

Yksi jäljellä olevista ongelmista on suojautumisjärjestelmä, joka ei tunnu toimivan ollenkaan niin hyvin kuin Gears of Warissa tai Insomniacin tulevassa Fusessa. Mekaniikassa on vain jotain, joka ei ihan tunnu olevan kohdallaan. Aina pelaajalle ei ole selvää, mitä maastossa voi oikeasti käyttää suojana.

Army of Two: The Devil's Cartelin tarina on hienoinen paradoksi, koska vaikka kehittäjät vakuuttavat sen olevan nyt vakavampi, ei sillä tai hahmoilla tunnu olevan kauheasti merkitystä. Hahmonkehityksestä kertoo oikeastaan kaiken, että päähenkilöiden "nimet" ovat Alpha ja Bravo. Toisaalta tämä ei välttämättä ole paha juttu, kun muistellaan Riosin ja Salemin väsyneiksi käyneitä machoiluja. Enkä suoraan sanottuna kaipaa ihmeemmin dialogia tai välianimaatioita sotiessani vihaisia huumelordeja vastaan. Peli on tehty aivottomaksi kokemukseksi, ja aivojen käynnistäminen tarinan seuraamiseksi olisi vain häiriöksi.

Kaikenkaikkiaan Army of Two: The Devil's Cartel tuntuu vieläkin kunnianhimottomalta projektilta, jolla ei ole merkittävää pointtia. Ehkä siitä kuitenkin löytyy tarpeeksi viihdettä kiitos co-op-mekaniikkojensa. Täytyy vain toivoa, että Visceralilla on tarpeeksi aikaa hioa viimeiset kulmat pois ennen julkaisua.