Cookie

Gamereactor käyttää cookieseja taatakseen parhaan mahdollisen selailukokemuksen sivustollamme. Jos jatkat eteenpäin niin oletamme, että hyväksyt cookies-käytäntömme.

Suomi
Aloitussivu
artikkelit

Sony E3 2015: Kaikki tärkeimmät julkistukset

Kaikki suurimmat uutiset ja paljastukset Playstationin E3 2015 -lehdistötilaisuudesta yhdessä kätevässä listassa.

Sonyn viime yönä pidetyssä E3-lehdistötilaisuudessa oli tarjolla kolmen suoranaista pommia sekä useita muita mielenkiintoisia julkistuksia. Show lähti käyntiin The Last Guardianin pelikuvaa esittelevällä trailerilla, jonka lopussa paljastettiin tämän Team Icon odotetun seikkailupelin julkaisun ajankohta. Ystävyydestä kertovasta seikkailusta päästään nauttimaan ensi vuoden aikana. Luvassa vaikuttaisi olevan trailerin perusteella kevyttä pulmien pähkäilyä sekä vauhdikkaita toimintakohtauksia. The Last Guardian nähdään yksinoikeudella ainoastaan PS4:llä.

Toinen suuri julkistus oli Final Fantasy VII Remaken varmistuminen. Kyseisen pelin uusioversiota on toivottu vuodesta toiseen ja siitä on liikkunut jo pitkään huhuja. Viimeisimmät näistä kuultiin juuri ennen messujen aloitusta, mutta tällä kertaa ne pitivät paikkansa. Pelistä näytettiin lyhyt traileri, joka esitteli Advent Children -leffan tasoista välivideografiikkaa. Mistään suorasta käännöksestä ei ole myöskään kyse, sillä peli on päivitetty nykypäivän standardeja vastaavaksi. Onko tämä hyvä vai huono asia, sitä emme vielä tiedä. Pelin ohjaa Tetsuya Nomura, joka vastasi alkuperäisen version hahmokatraan suunnittelusta. Hän myös loi yhdessä Hironobu Sakaguchin kanssa pelin juonen perusteet. Pelin ilmoitettiin saapuvan ensimmäisenä PS4:lle, mutta se nähdään todennäköisesti myös PC:llä ja Xbox Onella. Tosin edes julkaisuvuodesta ei ole vielä mitään tietoa.

Viimeisimpänä suurena ilmoituksena nähtiin Shenmue 3:n Kickstarter-kampanjan käynnistys. Sarjan luonut Yu Suzuki heitti vastuun sarjan päätösosan toteutuksesta pelaajille ilmoittamalla, että Ryon seikkailujen päätösosan toteuttamiseen vaaditaan kahden miljoonan dollarin panostus. Kymmenet tuhannet pelaajat äänestivät lompakoillaan ja pelin rahoitus kerättiin kasaan alle puolessa päivässä. Shenmue 3 nähdään vuoden 2017 lopussa PS4:llä ja PC:llä.

Tilaisuudessa nähtiin myös pari täysin uutta nimekettä tunnetuilta pelinkehittäjiltä. Guerrilla Gamesin Horizon: Zero Dawn vie pelaajat maailmanlopun tuolle puolen. Ihmiskunta on hävinnyt lähes kokonaan ja ainoastaan primitiiviset heimot vaeltavat enää robottieläinten kansoittamilla seuduilla. Media Molecule puolestaan hylkäsi säkkipojan ainakin hetkeksi, mutta he luottavat jatkossakin pelaajien mielikuvituksen voimaan. Dreams oli trailerinsa perusteella mielenkiintoinen uusi tuttavuus, sillä sen myötä pelaajat voivat todennäköisesti luoda todella erilaisia kokemuksia muiden koettaviksi. Kaikki tämä on kuitenkin vain spekulaatiota. Yhtiö ei suostunut vielä kertomaan sitä, mistä pelissä oikein on kyse.

Pienempiin peliuutisiin kuuluivat erilaisten betatestien sekä väliaikaisten yksinoikeuksien ilmoitukset. Esimerkiksi Call of Duty: Black Ops 3 nähdään ensin Sonyn kotikonsolilla. Lisäksi pleikkarilla pääsee kokeilemaan Street Fighter -sarjan viidettä osaa ennakkoon heinäkuussa käynnistyvän betatestin myötä. IO Interactive ilmoitti työstävänsä uutta Hitman-sarjan peliä. Pelaajat pääsevät kokeilemaan salamurhaamista ympäri maailmaa sijaitsevissa eksoottisissa paikoissa. Pienemmistä indie-peleistä mainittakoon Firewatch, jonka trailerin tunnelmassa oli rauhallisuudestaan huolimatta jotain aavemaista. Bungie ilmoitti lopuksi, että moninpeliräiskintä Destinyn uusin lisäosa The Taken King saapuu 15. syyskuuta.

Gamereactorin toimitus on luonnollisesti paikan päällä seuraamassa messujen antia. Heidän mietteensä Sonyn lehdistötilaisuudesta näet alla olevasta videosta. Muista myös E3-messujen teemasivut, joista voit lukea kuumimmat uutiset sekä seurata lehdistötilaisuuksia suorina lähetyksinä.

Katsot

Preview 10s
Next 10s
Mainosta
The Last Guardian nähdään lopultakin ensi vuonna.
View comments

Ladataan seuraavaa sisältöä