Suomi
Gamereactor
artikkelit

Suomen Pelimuseo vaalii arvokasta kulttuuriperintöä

Gamereactorin haastattelussa Suomen Pelimuseon tutkija Niklas Nylund: "Kaikki pelaavat, ja kaikki pelaavat mielellään."

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Suomen Pelimuseo toimii Tampereen Vapriikissa, ja samassa yhteydessä on esillä useita muitakin näyttelyitä. Näistä osa on pysyviä, ja osa taas vaihtuvia. Suomen Pelimuseossa on esillä 100 suomalaista peliä, ja samalla vaalitaan suomalaista pelikulttuurin historiaa. Esillä on muistoja aina Salora Playmasterista Max Paynen kautta Clash of Clansiin. Museon tarkoituksena on luoda kattava katsaus pelaamiseen eri aikakausina. Tähän pyritään luomalla kyseisen ajan lapsen huone tarkkaan mietityllä sisustuksella, tuon ajan lehdillä ja muulla rekvisiitalla.

Pelimuseossa kiertäessään voivat vanhemman polven pelaajat sukeltaa uudelleen lapsuutensa tunnelmiin. Museossa on myös oma pelikauppa, joka jo itsessään tuo vanhoille jäärille aivan eri tavalla muistoja verrattuna nuorempiin ikäluokkiin. Kivijalkakaupat ovat niin videopelien kuin äänilevyjenkin suhteen jo valitettavasti katoavaa kansanperinnettä. Pelimuseossa saa halutessaan myös opastuksen esimerkiksi koulun luokkaretkeä varten. Lisätietoa ohjatusta museovierailusta on täällä.

Gamereactor haastatteli paikan päällä Tampereen Vapriikissa Suomen Pelimuseon tutkija Niklas Nylundia.

Mistä saitte ajatuksen Suomen Pelimuseolle? Olitko mukana projektissa alusta asti?

Tämä on mainos:

Olin mukana alusta asti. Taustani on Mediamuseo Rupriikissa, ja olen aina ollut kiinnostunut peleistä yhtenä mediana. Rupriikissa henkilökunta tutustui peliharrastajiin ja -tutkijoihin, joista keskeisimmät olivat pelikeräilijäryhmä Pelikonepeijoonit ja Tampereen yliopiston pelitutkijat. Vuonna 2014 kasassa alkoi olla ne ihmiset, joiden kanssa Pelimuseo voitiin toteuttaa. Joukkorahoituskampanjan yhteydessä homma lähti eteenpäin, ja yhteiskumppanit saatiin mukaan toimintaan.

Oletko kiinnostunut vanhoista peleistä muutenkin kuin vain työsi puolesta?

Olen aina ollut kiinnostunut vanhoista peleistä, ja pelaan niitä silloin tällöin vielä nykyäänkin. Erityinen kohteeni ovat PC:lle tehdyt pikkupelit.

Mikä näissä pienissä peleissä kiehtoo?

Tämä on mainos:

Kyllä se on varmasti se kotikutoisuus. Sitä paitsi niihin aikoihin Suomessa vaikutti tosi vahva "skene". Suomi-peleissä kiinnostaa sekin, että idea saattaa tuntua aivan älyttömältä, mutta toteutus on kuitenkin tehty mahdollisimman realistiseksi. Esimerkiksi kelpaa vaikkapa Pro Pilkki. Toisin sanoen jokin sellainen aihe, josta ei millään voisi kuvitella syntyvän hyvää peliä, onkin äkkiä todellisuutta.

Millaiset piirit retropelaamisessa on Tampereella ja Suomessa yleensä?

Arvioisin, että Suomessa voisi olla noin 100 000 kiinnostunutta harrastajaa. Luku perustuu siihen, että Facebook- ja Youtube-ryhmissä on kymmeniätuhansia ihmisiä. Kaikki kiinnostuneet eivät tietenkään ole mukana tällaisissa ryhmissä.

Ajan myötä pelien ulkoasu on parantunut merkittävästi. Koskeeko sama myös kansitaidetta?

Ennen tilanne oli se, ettei pikseligrafiikka ollut kovinkaan näyttävää, joten myydäkseen täytyi ainakin kannen näyttää hyvältä. Näin luotiin tunnelmaa. Aikoinaan pelien kansikuvat tilattiin erikseen ulkopuolisilta taiteilijoilta. Teknologisen kehityksen myötä kannessa voidaan käyttää edustavaa kuvaa suoraan pelistä itsestään.

Suomen Pelimuseo vaalii arvokasta kulttuuriperintöäSuomen Pelimuseo vaalii arvokasta kulttuuriperintöäSuomen Pelimuseo vaalii arvokasta kulttuuriperintöäSuomen Pelimuseo vaalii arvokasta kulttuuriperintöä

Mikä saa nuoremman sukupolven kiinnostumaan vanhoista peleistä?

Nuoria kiinnostaa pelien historia ja se, mistä pelit ovat saaneet alkunsa. Vetoavana tekijänä voivat olla myös tietynlainen luonteva pelattavuus, määrätyt pelimekaniikat ja tietyt lajityypit, kuten esimerkiksi labyrinttipelit.

Mistä voi löytää vanhoja pelilaitteita?

Hyvin paljon kuulen niitä löytyneen vanhempien vinteiltä.

Ovatko nämä pienikokoiset retroemulaattorit, kuten NES Mini ja SNES Mini, vaikuttaneet kiinnostukseen vanhoja pelejä kohtaan?

Sanoisin, että tässä on kyse yleisestä yhteiskunnallisesta kiinnostuksesta pelien historiaan. Etenkin me täällä Suomessa olemme tietoyhteiskunta, ja samalla paljon pelaava kansa. Videopelaaminen on osa Suomen tarinaa, ja näin ollen ajatus retropelaamisesta on luonteva. Kyse on arvokkaasta kulttuuriperinnöstä, joka tulee siirtää myös tuleville sukupolville.

Suomen Pelimuseo vaalii arvokasta kulttuuriperintöä

Ovatko ihmiset yleensä kiinnostuneita retropeleistä, vai erikoistuvatko he johonkin laitteeseen erityisesti?

Voidaan ajatella, että retroilmiöissä toimii noin 30 vuoden mittainen sykli. Toisin sanoen 10-20 vuotta vanhat pelit ja laitteet eivät juurikaan kerää mielenkiintoa. Sen sijaan esimerkiksi Commodore 64 ja Nintendo Entertainment System eli NES ovat olleet kovassa huudossa jo varsin pitkään. Lisäksi ihmisten saavuttaessa tietyn iän he haluavat määrätyissä elämänvaiheissa palata takaisin sinne nuoruuteen. Tässä videopelit ovat mitä loistavin tapa nostalgisointiin. Samalla nykypäivän juniorit saavat kosketuspinnan videopelien historiaan.

Mistä lapset ja nuoret hakevat tietoa peleistä, jotka ovat paljon vanhempia kuin he itse?

Tärkein kanava on varmasti Internet ja erityisesti Youtube. Useat suositut suomalaiset tubettajat ovat rakentaneet kanavansa juuri retropelien ympärille.

Suhtautuvatko vanhemmat nykyisin hyväksyvämmin videopelaamiseen siksi, että ovat itse nuorina niitä pelanneet?

Kyllä sillä on varmasti vaikutusta asiaan. Ei videopelaamista koskaan suoranaisesti inhottu, mutta sitä ei myöskään osattu yhdistää osaksi luonnollista jatkumoa. Me emme museona ajattele niin, että pelaaminen jotenkin erityisesti vaihtuisi toiseksi digitaalisiin peleihin siirryttäessä. Näemme digitaaliset pelit osana muuta pelaamisen jatkumoa.

Lautapeleissä on paljon samanlaista seikkailun tunnetta. Varttuneemman polven omat vanhemmat eivät osanneet yhdistää digitaalisia pelejä itse nuorempana kokemiinsa lautapeleihin. Nykyään tämä on tietysti helpompaa, kun digitaaliset pelit ovat olleet läsnä pienten lasten vanhempien elämässä koko heidän elinaikansa.

Kuinka Suomen Pelimuseo on määritellyt vanhojen pelien ikärajat?

Olemme tehneet määrityksen yhteistyössä Kansallisen audiovisuaalisen instituutin eli Kavin kanssa. Heidän luokituksensa mukaan olemme antaneet peleille ikärajat niin sanotulla festivaaliluvalla. Silloin joskus peleille ei merkitty lainkaan ikärajoja, mutta nykyään se on pakollista. 1990-luvulle asti ei ikärajoille ollut tarvetta, koska sen aikaisella grafiikalla ei voinut luoda erityisen häiritsevältä näyttävää väkivaltaa. Tietysti joidenkin pelien aihepiirit aiheuttivat niihin jokseenkin erikoisia piirteitä: mukana saattoi olla esimerkiksi poliittisesti värittyneitä tuotoksia. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta myöskään sellaista seksuaalista sisältöä ei juuri ollut, jotka olisivat aiheuttaneet tarpeen ikärajoille.

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti on julkaissut myös pelikasvattajan oppaan, ja sen voi lukea täältä.

Missä vaiheessa peleille asetettiin ikärajat, ja olivatko ne tarpeellisia?

1990-luvulla id Softwaren Doom aiheutti moraalisen paniikin: grafiikasta sai jo jotain selvää, ja kaikkea liikkuvaa ammuttiin. Lisää vettä myllyyn toi lisäksi, että Doomissa ammutaan myös ihmismäisiä kohteita. Tästä alkoi pelien ikärajoitus. Myöhemmin julkaistuissa peleissä kehittäjät vetivät väkivallan jo överiksi, koska sen huomattiin puhuttelevan pelaajia. Tässä mielessä koen hyväksi, ettei lapsia ja nuoria altisteta tarpeettomasti virtuaalisen väkivallan näkemiselle. Ikärajat ovat myös hyvä työkalu vanhemmille kasvatuksen apuna.

Voiko vanhempi kertoa omasta lapsuudestaan pelien kautta?

Toisin kuin monet muut kulttuuriperinnön muodot, videopelejä on helppo näyttää lapsille, ja he myös innostuvat niistä vaivatta. Usein täällä Pelimuseossa näkee 30-40-vuotiaita vanhempia, jotka tulevat tänne lastensa kanssa. Esittelyhuoneita katsoessaan he kertovat, että "tämä on juuri niin kuin minun huoneeni lapsena". Pelimuseo on myös isovanhemmille turvallinen paikka osallistua nuoremman sukupolven harrastukseen ja omien lastenlasten arkeen.

Mitä hyötyä lapsille ja nuorille on vanhojen pelilaitteiden ja -pelien käyttämisestä?

Yksinkertaisissa laitteissa on hyvin rajatut parametrit, joiden sisällä tulee toimia. Vanhoista peleistä on helpompi aloittaa, koska erilaisia mahdollisuuksia ei ole kovinkaan paljon. Rajatut ympäristöt on niin ikään helpompi ottaa haltuun.

Suomen Pelimuseo vaalii arvokasta kulttuuriperintöäSuomen Pelimuseo vaalii arvokasta kulttuuriperintöä

Ovatko vanhat pelit vähemmän sosiaalisia kokemuksia moderneihin teoksiin verrattuna?

Vanhat pelit eivät ole vähemmän sosiaalisia: ne ovat sosiaalisuudeltaan erilaisia. Ennen peliä pelattiin joko yksin tai kaksin, ja loput sitten katsoivat toimintaa olan yli. Nykyaikaisissa verkkopeleissä vain pelaajien keskinäiset välimatkat ovat pidentyneet. Silti edelleenkin pelien ääreen on helppo kokoontua iästä ja sukupuolesta riippumatta.

Mikä on pelien vaikutus ihmisten syrjäytymiseen?

Pelaamisen on hyvä olla tasapainossa muun elämän kanssa, eikä siihen käytettyä aikaa kannata ottaa pois muista itselle tärkeistä asioista. Hieman kärjistäen voidaan todeta, ettei liiallinen videopelien kuluttaminen sinänsä ole ongelma, eikä myöskään syy muun elämän ongelmiin. Liiallinen pelaaminen voi kuitenkin olla seuraus siitä, että elämässä on muita ongelmia.

Gamereactor kiittää Suomen Pelimuseon tutkija Niklas Nylundia haastattelusta.

Seuraavassa artikkelissa haastattelussa on 8-vuotias retropelien ystävä Sisu Koivunen.

Suomen Pelimuseo vaalii arvokasta kulttuuriperintöäSuomen Pelimuseo vaalii arvokasta kulttuuriperintöä
Suomen Pelimuseo


Ladataan seuraavaa sisältöä