Aphex Twin: Collapse EP

90-luvun teknohörhöjä on lähiviikkoina hemmoteltu ihan kunnolla. Orbitalin uuden levyn julkaisun lisäksi myös Aphex Twiniltä tuli uutta materiaalia. Miehen mystinen ja ennen kaikkea kummallinen linjaus elektronisen musiikin parissa on aina jonkinlainen mediatapaus ainakin marginaaliyleisön joukossa.

Collapse EP jatkaa Aphex Twinin omintakeista musiikkityyliä, josta saatiin ensimmäisen kerran viittauksia artistin omaa nimeä kantavalta Richard D. James -albumilta (Warp, 1996). Tuolloin klassisen musiikin ja pikakelatun junglepaukuttelun sekoittelu esitti miehen täysin uudenlaisen tyylisuuntauksen. Kauniit ambient-sävelet ja raadollinen elektropauke, joista artisti alkujaan tuli kuuluisaksi, olivat historiaa. Uudella levyllä klassinen musiikki on jäänyt taka-alalle, ja äänimaisema on saanut elektronisemman käsittelyn. Äänitettyä rumpulaitteiston päälle kaatumista pikakelauksella Aphex Twin pitää edelleen biisiensä tukirakenteena saaden kokonaisuudesta varsin kaaosmaisen.

Levyn biiseissä toistuu samankaltainen rakenne kautta linjan. Yleisesti musiikki käynnistyy melankolisilla elektrosävelillä ja lupailee jonkinlaista loogista rakennetta ja musiikillisen rakenteen eheyttä. Sävelet pyörittelevät haikeita tunnetiloja yhdistellen jännittäviä bassoratkaisuja ja menevää rummuttelua. Noin puoleen väliin päästyä aikaisemmin esitelty osio tekee täyden pysähdyksen: biisi kuulostaa siltä kuin Aphex Twin olisi kaatunut laitteistonsa päälle ja puolivahingossa saanut musiikin laukkaamaan mystisessä puoliravissa. Rummuttelun päälle lisätään sitten erilaisia pimpelipompeli-ääniä, kunnes kauniit ja surulliset jousisoittimet nousevat esiin kuljettaen kuuntelijan rauhanomaiseen lopetukseen. Paras esimerkki tästä on juuri levyn avausraita T69 Collapse.

Kaikesta tästä sattumanvaraisuudesta huolimatta Aphex Twin saa aina musiikkinsa kuulostamaan jännittävältä ja mielenkiintoa herättävältä. Kukaan muu artisti ei onnistu luomaan näin persoonallista ja kaaosmaista äänimaailmaa, joka silti kuulostaa siltä, että sen taakse on oikeasti laitettu ajatusta. Osa kiehtovuudesta materiaalia kohtaan tulee Aphex Twinin tyylistä käyttää puhdasta ääntä. Bassot humisevat todella matalalla ja yläpään äänet soivat kirkkaasti. Äänialan skaala on laaja ja antaa todella kokonaisvaltaisen tunnelman äänimaisemasta. Aphex Twin on aina kulkenut omia polkujaan ja vähät välittänyt rahasta, palkinnoista tai kenenkään mielipiteistä. Tämän takia artistin materiaali on ehkä juuri säilynyt niin koskemattomana ja ajatusmaailma niin kaukana yleisestä keskivertaisuudesta. Erakkomaisen Aphex Twinin ympärillä vällyvä mystiikka onkin lähes yhtä legendaarista kuin miehen musiikki itse.

Viisi raitaa sisältävä Collapse EP jatkaa Aphex Twinin musiikillisen sekoilun ja mystisten aivoitusten yhdistelemistä, johon itselläni on enää ainoastaan kuriositeettinen vaikutus. Vaikka levyn sisältö on raikas tuulahdus nykypäivän populääripirkkojen ja heviheikkien musiikillisen annin parissa niin täytyy myöntää, että jään edelleen kaipaamaan miehen alkutaipaleen kauniita melodioita, vahvoja bassoja ja selkeää musiikillista eheyttä. Harmillisesti klassikoiden kuten "Selected Ambient Works 85-92" (Apollo Records, 1992) ja "...I Care Because You Do" (Warp, 1995) tasoisiin mestarillisiin musiikillisiin tyyleihin ei Aphex Twin tunnu enää taipuvan tai edes pyrkivän. Suosittelen kuitenkin kaikkia rohkeasti testaamaan Collapse EP:tä ja huomaamaan, että maailmaan mahtuu kaikenlaista musiikkia. Levy kun ei kuitenkaan ole Aphex Twinin heikoin teos, vaan kaikessa outoudessaan hiukan liian samanoloinen kuin muut artistin julkaisut viimeisen 20 vuoden ajalta.

Pelailevan musiikkimiehen arvosana on 6/10