Gamereactor / Dansk / Svenska / Norsk / English / Deutsch / Italiano / Español / Português / Français / Nederlands / 中國 / Indonesia / Polski
Gamereactor Close White
Kirjaudu sisään






Unohditko salasanan?
Et ole jäsen, Haluan rekisteröityä

Kirjaudu käyttäen Facebook-tiliä
Gamereactor Suomi
artikkelit

Aphex Twin: Collapse EP

Aphex Twin onnistuu edelleen kuulostamaan siltä, että sattumanvaraisesti ääniä luovan laitteen päälle kaatuminen ei ole vahinko.

Facebook
TwitterReddit

90-luvun teknohörhöjä on lähiviikkoina hemmoteltu ihan kunnolla. Orbitalin uuden levyn julkaisun lisäksi myös Aphex Twiniltä tuli uutta materiaalia. Miehen mystinen ja ennen kaikkea kummallinen linjaus elektronisen musiikin parissa on aina jonkinlainen mediatapaus ainakin marginaaliyleisön joukossa.

Collapse EP jatkaa Aphex Twinin omintakeista musiikkityyliä, josta saatiin ensimmäisen kerran viittauksia artistin omaa nimeä kantavalta Richard D. James -albumilta (Warp, 1996). Tuolloin klassisen musiikin ja pikakelatun junglepaukuttelun sekoittelu esitti miehen täysin uudenlaisen tyylisuuntauksen. Kauniit ambient-sävelet ja raadollinen elektropauke, joista artisti alkujaan tuli kuuluisaksi, olivat historiaa. Uudella levyllä klassinen musiikki on jäänyt taka-alalle, ja äänimaisema on saanut elektronisemman käsittelyn. Äänitettyä rumpulaitteiston päälle kaatumista pikakelauksella Aphex Twin pitää edelleen biisiensä tukirakenteena saaden kokonaisuudesta varsin kaaosmaisen.

Levyn biiseissä toistuu samankaltainen rakenne kautta linjan. Yleisesti musiikki käynnistyy melankolisilla elektrosävelillä ja lupailee jonkinlaista loogista rakennetta ja musiikillisen rakenteen eheyttä. Sävelet pyörittelevät haikeita tunnetiloja yhdistellen jännittäviä bassoratkaisuja ja menevää rummuttelua. Noin puoleen väliin päästyä aikaisemmin esitelty osio tekee täyden pysähdyksen: biisi kuulostaa siltä kuin Aphex Twin olisi kaatunut laitteistonsa päälle ja puolivahingossa saanut musiikin laukkaamaan mystisessä puoliravissa. Rummuttelun päälle lisätään sitten erilaisia pimpelipompeli-ääniä, kunnes kauniit ja surulliset jousisoittimet nousevat esiin kuljettaen kuuntelijan rauhanomaiseen lopetukseen. Paras esimerkki tästä on juuri levyn avausraita T69 Collapse.