Stephen King: Uinu, uinu, lemmikkini (kirja)

Kauhutarinoitsija Stephen Kingin teoksista on tehty aikojen saatossa lukuisia elokuvia ja TV-sarjoja, ja siinä sivussa romaaneista ja novelleista on otettu uusia painoksia. Ehkä sen kaikkein pelottavimman tarinan maineessa on vuonna 1983 julkaistu Uinu, uinu, lemmikkini (Pet Sematary), joka on selvästikin kirjailijan tarinamuotoon muovattu tutkielma kuolemasta. Romaani sovitettiin elokuvaksi vuonna 1989, ja huhtikuussa 2019 saadaan elokuvateattereihin uusintaversiotakin. Ennen kevättä kannattaa siis virittyä oikeaan tunnelmaan aloittamalla alusta, eli lukemalla alkuperäinen romaani.

Stephen Kingin tunnetuimmat tarinat ovat lopulta melko yksinkertaisia. Proosa on myös jokseenkin suoraviivaista, eikä Kingiä voi missään tapauksessa luonnehtia kuuluvaksi kirjallisuushistorian kaunopuheisimpien kirjoittajien joukkoon. Kingin ansioksi on kuitenkin laskettava se tyyli, jolla hän onnistuu tarinansa kertomaan. Minun on helppo kuvitella mies istumassa iltanuotion äärellä viihdyttämässä kanssaihmisiään persoonallisesti kerrotuilla iltasaduilla.

Kuten jo tuli mainituksi, on Uinu, uinu, lemmikkini Kingin tutkielma kuolemasta. Kyseessähän on asia, jonka jokainen joutuu kerran kokemaan, eikä kukaan ole palannut kertomaan kokemuksistaan. Teemaa tutkitaan erittäin monelta eri kantilta, ja se tehdään sijoittamalla ajatuksia ja tekoja erilaisten henkilöhahmojen edesottamuksiin. Erittäin keskeisessä osassa ovat henkilöhahmojen ajatukset ja tuntemukset käsillä olevassa tilanteessa. Uskon tarkoituksena olleen luoda lukijalle side hahmon kanssa, jolloin hänen kohtalonsa kirjan sivuilla ei olisi lukijalle yhdentekevä. King onnistuu pyrkimyksessään varsin hyvin. Kirjailijan toinen keino saada lukija välittämään lukemastaan on se, että tapahtumapaikat ja niihin joutuvat ihmiset ovat arkisia. Yhdysvaltain Mainen osavaltion pikkukaupunki Ludlow ei ehkä ole pohjoismaiselle lukijalle se luontevin ympäristö sinänsä, mutta muuten ihmiset ja heidän elämänsä ovat hyvinkin tuttuja.

Lääkäri Louis Creed on saanut viran Mainen yliopiston terveysaseman johtavana lääkärinä. Hän ostaa vaimolleen, kahdelle pienelle lapselleen ja kissalleen talon työpaikkansa lähettyviltä. Naapurissa asuu 83-vuotias vanhus Jud Crandall vaimoineen. Asuinympäristössä on kaksi erikoista piirrettä. Talon editse kulkee valtatie, jossa teollisuuden rekat kulkevat yötä päivää täyttä vauhtia. Lisäksi Creedien talon takaa lähtee hyvin hoidettu polku, joka johtaa lemmikkieläinten hautausmaalle. Eipä aikaakaan, kun Creedien kissa jää auton alle. Naapuri Jud katselee surun murtamaa Creedien tytärtä ja toteaa isäntä Louisille, että tilanteen voi ehkä korjata. Ehkäpä kissan ei tarvitsekaan pysyä kuolleena, jos sen vain hautaa aivan erityiseen paikkaan.

Odotetusti kerran kuollut ei ole enää entisellään. Kaikki huomaavat eron osaamatta kuitenkaan tarkasti yksilöidä, missä vika piilee. Elokuvaversioiden iskulauseena toimii "sometimes dead is better", eli joskus kuolleena on parempi. Tätä kirjakin omalla tavallaan alleviivaa, ja ehkä se on kirjailijan tutkielman loppupäätelmä. Että kuolema on päätepiste, joka kaikesta surusta ja lopullisuudesta huolimatta on se kaikkein pienin paha kestää. King kertoo tarinansa alusta loppuun hyvällä tahdilla, ja viimeisen sivun jälkeen on todellakin tunne, että tarina on kerrottu loppuun.

Varsinaisesti pelottavia tai iljettäviä osuuksia ei kirjassa ole kuin muutama. Silti on sanottava, että lukukokemus onnistui tekemään vaikutuksen odottamattomilla tavoilla. Näin öisin tavallista enemmän aamulla vielä muistissa olevia unia, ja iltaisin huomasin katselevani pimeitä nurkkia hieman tarkemmin. Varsinaisia painajaisia en nähnyt, mutta kirjan teemoja kyllä mietiskeli myös silloin, kun ei ollut itse tekstiä lukemassa.

En katso olevani Kingin tuotannon asiantuntija, mutta ainakin Uinu, uinu, lemmikkini onnistui tekemään aikuisenkin olon epämukavaksi. En muista, että yksikään toinen fiktiivinen kirja olisi moisessa onnistunut. Siksi uskallan suositella romaania muillekin. Luvassa on mieleen painuva kokemus, joka ei välttämättä jätä levollista jälkitunnelmaa lukijalle.

King, Stephen, Uinu, uinu, lemmikkini, s. 488, Tammi 2017