Suurartikkelissa Deus Ex: Human Revolution

Kehitystyötä hoitaa tyhjästä kasattu pelistudio, ja paineet ovat odotetusti kovat. Kysyn luovalta johtaja Jean-Francois Dugas'lta viekö stressi Eidosin väeltä yöunet? Dugas nauraa niin, että lasissa oleva vesi aaltoilee. "Ei suinkaan!", mies virkkoo, ja virnistää leveästi mutta väsyneesti. Kysyn mitä Dugas haluaisi sanoa kaikille niille Deus Ex -puristeille, jotka dissaavat Deus Ex: Human Revolutionia ja pelkäävät itsestään paranevaa sankaria ja tyhmennettyä pelimekaniikkaa pelkästään sen takia, että alkuperäisen luoneet Warren Spector ja Harvey Smith eivät ole kuvioissa mukana.

"Tehdäänpä tämä heti selväksi. Mielestäni tällaiset mielipiteet ovat hivenen epäreiluja, sillä vaikka se ensimmäinen Deus Ex -tiimi jossa Smith ja Spector olivat mukana olikin todellinen kultakaivos, juuri he tekivät sen kaikkien kammoaman jatko-osankin. Me kaikki olemme alkuperäisen Deus Ex'n hardcore-faneja, joten tiedostamme kyllä mitä meiltä odotetaan ja miten korkealla se rima on. Deus Ex: Human Revolutionista löytyy niin toimintaa, hiippailua, hakkerointia kuin sosiaalisiakin kuvioita, aivan kuten alkuperäisestäkin löytyy. Emme kuitenkaan halua sotkeentua liialliseen monimutkaisuuteen, kuten Deus Ex: Invisible Warille kävi."

Esittelytilaisuus alkaa videopätkällä, jossa päähenkilö Adam Jensen saapuu giganttiseen, asfaltista ja teräksestä rakennettuun ja korkeuksia kurottelevaan metropoliin. Meille kerrotaan, että pelin kaupunki on kuin kybernetiikan vastine Silicon Valleylle - sen sisältämät visiot ammentavat runsaasti kyberpunkin kantaisien, kuten William Gibsonin Neurovelhon tai Ridley Scottin Blade Runnerin kaltaisista merkkipaaluista. Tuimailmeisen Jensenin tapauksessa on vaikea erottaa missä liha loppuu ja kone alkaa. Hänen aistejaan on keinotekoisesti tehostettu ja kädet ovat terästä ja hiilikuitupunosta.

Metropolin erraattinen syke lyö rähjäisissä lähiöissä kuin sydänkohtauksen partaalla. Jensen on etsimässä pahoissa vaikeuksissa olevaa hakkeria. Häntä ei kiinnosta saastaisia katuja reunustavat huorat, ramen-kojut, elektroniikkakaupat tahi räväkästi pukeutuneet punkkarinuoret. Kyberneettisesti paranneltu mies leikkaa tiensä ihmistungoksen läpi kuin molekyylitasolla teroitettu veitsi.

Jensenin lähteiden mukaan paikallisen yökerhon pyörittäjä tietää hakkerin sijainnin. Jensen uhkailee tiensä ohi lihaniskaisen portsarin ja livahtaa VIP-vessaan pöllityllä henkilökortilla. Sieltä kuuden miljoonan dollarin mies kipuaa VIP-kerrokseen ja löytää itseään täynnä olevan klubiherran privaattibaarin nurkalta. Jensen päättää kokeilla sivistynyttä vaihtoehtoa ja tylyttämisen sijasta jututtaa omistajaa. Jensenin charmi ei kuitenkaan pure -- liukas luikku ei puhu sivu suunsa. Jensen poistuu klubista ja siirtyy ilmastointikanavan luo salakuuntelemaan mitä säikähtänyt jannu peloissaan puuhaa. Vartijoille rähjäävä pääjehu kertoo luiskaotsille osoitteen ja käskee lihasten painua niittaamaan hakkeri nyt eikä hetken päästä -- nyt Jensenillä on osoite, mihin mennä.

Matka jatkuu teollisuusalueelle, jossa Jensen esittelee luonteensa tuhoon taipuvaista puolta. Vaatetehdasta ei vartioisi tusina raskaasti aseistettua vartijaa, joten osoite on varmasti oikea. Jensen repii aluetta ympäröivän verkkoaidan kuin se olisi hauras nenäliina ja livahtaa hämyisän tehdasalueen pihalle. Jensen löytää kontrollihuoneen ja livahtaa avonaisesta ikkunasta sisään. Huoneessa on vain yksi vartija, joka ei huomaa tunkeilijaa ennen kuin Jensen upottaa käsivarrestaan esiin napsahtavan, miltei metrin mittaisen terän stevarin selkärankaan.

Seuraavaksi pannaan päreiksi hälyttimet ja videokamerat. Tämän jälkeen aluetta partioivat vartijat ovat totaalisessa informaatiopimennossa, ja heidät on helppo napsia pudottautumalla varastokonttien päältä poloisten niskaan kuin Batman ikään. Kyberneettisten terien avulla stevarit ovat vainaita jo ennen kuin kypärä kolahtaa asfalttiin.

Jensen kytkee päälle röntgenkatseen, jolla hän voi havaita sydämenlyöntejä vaikka paksun betoniseinän läpi. Kohde löytyy, ja Jensen iskee teräksisen nyrkkinsä jykevän muurin läpi suoraan pahaa-aavistamattoman vaksin kalloon.

Kovaotteinen mies siirtyy uusiin asemiin ja havaitsee päärakennuksen sisällä liikettä. Pääsisäänkäynti olisi liian riskialtis vaihtoehto, joten kyberneettisesti ehostettu tunkeutuja kipuaa palotikkaita katolle, jossa on runsaasti kattoikkunoita. Vartijat sattuvat pitämään palaveria yhden ruudun alapuolella, joten Jensen loikkaa ruudusta sisään. Ilmalennon aikana Jensenin kehoon istutetut pienet kranaatinheittimet sylkevät terveisiä häkeltyneiden vartijoiden keskelle. Kun pöly laskeutuu, tolpillaan on enää vain Jensen.

Jensen jatkaa matkaansa kohti varaston toimistoa. Terästetty kuulo poimii yläpuolelta roottorien meteliä, ja yhtäkkiä valtava metallikuutio iskeytyy Adamin eteen. Jensen kierähtää ja poimii maasta rynnäkkökiväärin. Kimpale alkaa venytellä ja avautuu nelipyöräiseksi tankiksi, jonka raskaat konetykit osoittavat suoraan Jenseniä kohti. Sähkömoottorit pyöräyttävät viheltäen monipiippuiset kanuunat käyntiin -- niiden sarjatulen staccato kohoaa huippuunsa, kun kiivaasti väistelevä sankarimme kytkee kivääristään varmistimen pois päältä. On aika vaihtaa tanssityyli toiseen.

Kun näen Deus Ex: Human Revolutionin liikkeessä ensimmäistä kertaa tajuan hyvin konkreettisesti miten tehokkaasti konsolit ovat kaapanneet peliteollisuuden itselleen. Deus Ex on tavallaan ollut synonyymi näppäimistön ja hiiren tiukalle yhteistyölle, mutta nyt senkin on ollut pakko mukautua toimimaan konsoliohjaimilla. Ehkä tämän vuoksi kehitystiimi on halunnut tehdä pelin itsenäisesti?

Vaikka peli periaatteessa onkin kuvattu hahmon silmien kautta, se vaihtaa jatkuvasti kolmannen persoonan vinkkeliin - aina kun pelissä keskustellaan, tai Jensen käyttää erikoishyökkäyksiään tai suojautuu tulitaisteluissa, kuvakulma vaihtuu sulavasti. Deus Ex: Human Revolution yrittää selkeästi yhdistää viime vuoden hittipelien kuten Batman: Arkham Asylumin ja Assassin's Creedin sekä Bioshock 2:n parhaat puolet, ja heittää sekaan sosiaalisia kuvioita.

Deus Ex: Human Revolution sijoittuu ajallisesti vuoteen 2027 eli reippaat 15 vuotta ennen ensimmäisen Deus Ex'n tapahtumia. Ihmiskunta on sanoutumassa irti evoluution rattaista ja ottamassa ensi askeleensa muokatakseen itse itseään. Darwin on oikeistopoliitikoille uusi Jeesus, ja geneettisissä muokkauksissa liikkuu valtavat rahasummat.

Kun kysyn miksi studio halusi tehdä esiosan täysiverisen jatko-osan sijasta, tarinasta vastaava Mary De Marle vastaa, että se osa pelisarjan historiasta tuntui mielenkiintoisimmalta: vuonna 2027 kyberneettiset parannukset ja lisukkeet ovat todella kuuma aihe, se tarjoaa kiehtovan murroskohdan jota tutkia. Tämän lisäksi lähitulevaisuuteen sijoittuvasta pelistä saadaan mahdollisesti uskottavampi, kuin jos sen tarina tapahtuisi sadan vuoden päästä. De Marle alleviivaa kybernetiikan läpimurron merkitystä oikeilla esimerkeillä nykypäivän augmentaatioista - esimerkiksi vammaisolympialaisissa huipputeknisten proteesien käyttäminen on jo luokiteltavissa huijaamiseksi.

Kun tiimi puhuu Deus Ex: Human Revolutionista, he eivät niinkään näytä pelimekaanisia innovaatioita kuin puhuvat tarinan merkityksestä ja visuaalisesta tyylistä. Koska kyberpunkeepoksen juoni kuitenkin pidetään tiukasti salassa, en saa puristettua haastateltavista ulos tämän enempää. Visuaalinen puoli puolestaan on aplodien arvoinen: peli näyttää kertakaikkisen lumoavalta.

Konflikti ihmisyyden ja teknologian välillä heijastuu pelin jokaiseen aspektiin. William Gibsonin visioiman neo-noirin tummanpuhuvat sävyt sekoittuvat renessanssin värikylläisyyteen ja kullan hohteeseen, tehden fantastisista ympäristöistä esteettisyyden riemujuhlaa. Ilmeeltään täysin ainutlaatuinen grafiikka on samaan aikaan hienovarainen että aistikas, mutta myös voimakas ja haikea.

Renessanssityylin käyttäminen pelin visuaaliseen ilmeeseen on nerokas veto, sillä renessanssihan oli nimenomaan siirtymäkohta keskiajalta moderniin maailmaan. Samalla tavalla Human Revolutionin uusrenessanssi kuvaa siirtymää evoluutiosta johonkin uuteen.

Näin suuren luokan projektiksi Deus Ex: Human Revolution ottaa paljon riskejä. Se irtaantuu tietoisesti sekä alkuperästään että pelimaailman tutuista tavoista tehdä asiat. On selvää, että Eidos haluaa kokeilla uusia jujuja ja kulkea pää pystyssä eteenpäin. Siinä on kuitenkin riskinsä, sillä kehitystiimi tiedostaa kyllä, että pelin kohdeyleisö ei välttämättä tiedä olevansa pelin kohderyhmää. Tämän lisäksi tiimi on halunnut tehdä asiat viimeisen päälle hyvin, mikä usein on sama kuin tehdä ne vaikeimman kautta. Toivottavasti lopussa kiitos seisoo.

Käännös: Jori Virtanen