Rabbids Landia ja Nintendo Landia ei yhdistä vain samankaltainen nimi. Molemmat pelit muistuttavat myös sisällöllisesti toisiaan. Aivan kuin Nintendo-maassa, myös Rabbids-maassa keskitytään minipeleihin, joiden tarkoituksena on luoda karnevaalitunnelmaa. Ubisoft tuntuu hakeneen vaikutteita myös toisesta Nintendo-sarjasta, sillä Mario Partyn tavoin Rabbids Landissa edetään heittämällä noppaa pelilaudalla ja keräämällä palkintopokaaleja minipeleistä ja visailuista. Lainaideat eivät kuitenkaan kanna voittoon. Siinä missä Mario Partyssa on nähty usein mukaansatempaavia ja interaktiivisia lautoja, Rabbids Landia vaivaa mielikuvituksettomuus. Mukana on vain yksi pelilauta, joka käy nopeasti tylsäksi.

Mikään pelilaudalla ei muutu. Se on kooltaan pieni ja toiminnoista seuraavat animaatiot melko yllätyksettömiä. Onnettaren suosima on vetovastuussa ja pääsee valitsemaan minipelin. Rabbids Landissa on epätavallista se, että vaikka se on nimellisesti moninpelattava bilepeli, se on todellisuudessa suunniteltu vain kahdelle pelaajalle kerrallaan.

Toinen pelaajista käyttää Wii U:n Gamepadia, toinen Wii Remotea ja Nunchukia. Vaikka ruudun ääreen olisi kerääntynyt neljäkin pelaajaa, näistä kahden on pakko tyytyä seuraamaan toimintaa ohjaimettomina ja odottaa nopanheittoa. Bilepelissä tämä tuntuu ikuisuudelta. Lisäksi Ubisoft on ahtanut mukaan vain parikymmentä minipeliä. Sisältö käy siis nopeasti laihaksi.

Ubisoftin ansioksi on tosin sanottava, että minipelit ovat kohtuullisen huvittavia. Esimerkiksi yhdessä minipelissä Gamepad-pelaaja yrittää piirtää tiettyä kuviota, kun taas toinen pelaaja tuhoaa mallia kanilla. Toisessa minipelissä Wiimotea ja Nunchukia puolestaan käytetään nuottien iskemiseen melkein kuin musiikkipelissä, mutta tällä kertaa rytmikäs rummutus tuottaa tulipalloja perässä tulevan Gamepad-pelaajan väisteltäväksi. Kaikki pelimekaniikat ovat tällä tavoin epäsymmetrisiä. Toisin sanoen se, mitä Gamepadin ruudulla näkyy, poikkeaa aina siitä, mitä TV-ruudulla näkyy.

Tämä on mainos:

Minipeleissä keskitytään epäsymmetriseen toimintaan, joka on Wii U:n uusia jippoja. Toisin sanoen kummallakin pelaajalla on oma perspektiivinsä toimintaan.

Myös enemmän yhteistyöhön panostavissa minipeleissä perspektiivit on erotettu toisistaan. Esimerkiksi silloin, kun tehtävänä on kiristää kohteen remmit, vain toinen pelaaja näkee jäljellä olevat kiristyspaikat. Tämän on opastettava toista pelaajaa, joka pystyy kiristämään ne. Minipeli on mukavalla tavalla kaoottinen.

Tällaisina hetkinä saattaa melkein jo unohtaa, että Rabbids Land on täysihintainen peli ja yritys käyttää Wii U:n erikoiskikkoja on todennäköisesti ainoa syy absurdin lautapelihäsellyksen takana. Lisäksi arpaonneen nojaaviin lautapelimekaniikkoihin liittyy aina tietty epäreiluuden tunne, eikä se jää vain nopanheittoon. Valitettavasti tätä moodia on pakko pelata, koska minipelejä avataan asteittain pelattavaksi yksittäin tai pareittain. Pakkopullamaisuus on bilepelissä ärsyttävää ja verottaa peli-iloa.

Jos kavereita ei tahdo saada minipelien ääreen, peliä voi pelata yksinkin. Se onnistuu myös ilman TV-ruutua Gamepad-ohjaimella.

Tämä on mainos:

Kaiken kaikkiaan peli onkin melko vaisu kaistapäisestä huumoristaan huolimatta. Mieleen palautuu helposti Raving Rabbids Travel in Time, joka hukkasi hupinsa nopeasti. Peli olettaa, että joka kierroksella on kivaa katsoa, kuinka noppa mäjähtää kanin päähän ja otukset tepastelevat hassusti äännellen. Jo kolmannella kierroksella koko touhu alkaa kuitenkin pitkästyttää ja pian loputon toisto kääntyy suoranaiseksi turhautumiseksi.

Pelin piristysruiskeiksi voisi nostaa kanien kahjot videot, joita on ripoteltu sinne tänne. Ne tarjoavat muutamia ihan oikeita nauruntyrskähdyksiä, jotka parantavat kokemusta. Pelillinen hauskuus jää vain turhan ohueksi. Rabbids Land saattaa kolahtaa kaikkein kovimpiin kanifaneihin, mutta muille kavereiden kerääminen peli-iltoihin voi näillä eväin käydä nihkeäksi.