Strike Suit Zero

Kickstarter-joukkorahoituspalvelun kautta käynnistynyt Strike Suit Zero on varmaankin alun perin hyvää tarkoittanut yhdistelmä avaruustaistelua ja robottitoimintaa. Taustatarinan mukaan maasta irtautuneet koloniat ovat vetäneet hernettä nenään autoritäärisen hallinnon takia, ja erinäisten selkkausten jälkeen julistaneet sodan entiselle kotiplaneetalleen. Pelaaja on yksi maapalloa puolustavista piloteista, joka kutsutaan takaisin aktiiviseen palvelukseen hyökkäyksen alla. Kuten avaruusoopperassa aina, kaikki ei ole sitä miltä näyttää, ja koko operaation takaa löytyy muutakin kuin itsenäistymispäissään olevia kiukkuisia kolonialisteja. Tarinaa kuljetetaan pääasiassa tehtävien aikana joko radiokeskusteluissa tai lyhyissä - mutta ärsyttävän usein ilmestyvissä - juonipätkissä, joiden ajaksi peli nykäisee kontrollin pois pelaajalta.

Strike Suit Zeron kolmessatoista tehtävässä pääsee lentämään yhteensä neljällä erilaisella aluksella, joista yksi on prototyyppivaiheessa oleva, muuntautuva variantti. Perusaluksilla lentely on sangen suoraviivaista, mutta ainakin allekirjoittaneen piti vetää ohjausmetodi heti uusiksi, sillä oletusasetuksilla poteroa ohjailtiin todella oudolla tavalla. Näppäimistö ja hiiri toimivat ihan kohtuullisesti, mutta parhaimmillaan peli on peliohjaimen tai lentotikun kera.

Robottimuoto aiheutti sen sijaan oletetun ilonkiljahduksen sijaan tuskaisia turahduksia. Kuvittelin pääseväni ohjastamaan tulta ja tappuraa sylkevää pientä kuolontähteä. Todellisuus monotti leukaan tarjoamalla elämää hitaamman ja ohjautuvuudeltaan lentotilasta niin poikkeuksellisen härvelin, että alun kulttuurishokin jälkeenkin tunsin olevani tehokkaampi ja ennen kaikkea kestävämpi alusmuodossa. Hitaasti liikkuva robotti kun tuntui ottavan tulta joka suunnasta eikä tehokkaasta aseistuksestaan huolimatta kyennyt pistämään ympärillä pörrääviä pahiksia hengiltä. Hektisen toiminnan keskellä kiinteäksi kohteeksi muuntautuminen tuntuikin olevan lähes varma tapa päästä hengestään. Asetelman ärsyttävyyttä korosti vielä loppua kohden jyrkästi nouseva vaikeustaso ja idioottimaisesti sijoitetut välitallennuspisteet. Mikään ei riivi enempää kuin vaikean kohdan hinkkaaminen, jota edeltää joka ikinen kerta vartin radioläpinä ja kohdealuetta päin lentäminen. En edes viitsi aloittaa lukuisten suojelutehtävien turhauttavasta luonteesta.

Strike Suit Zero ei ole maailman nätein peli, muttei huonoinkaan. Japanilaisesta animeperinteestä on otettu muuntautuvan robotin lisäksi myös visuaalisia vaikutteita. Ohjuksia lentää ilmassa kymmeniä, jokaisella oma valovana perässään. Osa tehtävien planetaarisista taustoista ja nebuloista on todella nättiä työtä. Alusmallit ovat nykymittapuun mukaan yksinkertaisia, mutta muuten hyvin toteutettuja. Käyttöliittymä on sen sijaan välillä kuin Excelissä piirrettyä. Etenkin pelin aikana näkyvät mittaristot jättävät suunnittelussa paljon toivomisen varaa. Ääninäyttely ja efektit ajavat asiansa, eikä kummastakaan löydy mitään pahasti korvaan särähtävää. Musiikissa tapaillaan välillä japanilaisia animaatiotunnareita, mikä on varsin hauska lisä muuten yllätyksettömässä ääniraidassa.

Strike Suit Zero ei ole varsinaisesti huono peli. Sen takana on selkeästi asiansa osaavaa porukkaa. Jossain vaiheessa on kuitenkin menty vikaan. Ainakin automaattiset tallennuspisteet pitäisi laittaa uusiksi ja robottimuodon kestävyyttä parantaa merkittävästi nykyisestä. Nyt ongelmat tahtovat hukuttaa sekä peli-ilon että pelin suurimman myyntivaltin alleen.