Fuse

Fuse paljastettiin ensi kertaa E3-messuilla 2010 Overstrike-nimisenä, mutta katosi pian parrasvaloista jättäen monet ihmettelemään mitä kummaa oli tapahtunut. Sitten viime syksynä peli julkistettiin uudelleen tuoreen nimen ja uudistuneen ilmeen kera. Sarjakuvamaisen värikäs grafiikka oli tiessään ja tilalla oli jotain, mikä näytti harmittavan tyyppitylsältä futuristiselta räiskinnältä. Ensimmäisissä ennakkotesteistä kuului kuitenkin hyvää, sillä pelaamista kehuttiin hauskaksi ja aseita monipuoliseksi kuten Insomniac Gamesin peleistä on totuttu näkemään. Kävin kiinni arviokappaleeseen ristiriitaisin odotuksin, ja entistä ristiriitaisemmissa tunnelmissa testit myös päättyivät.

Rungoltaan Fuse on hyvinkin tavallinen kolmannen persoonan räiskintäpeli, jossa liikutaan suojasta toiseen ja räiskitään kaikki vastaantulevat tuonpuoleiseen. Ohjaus toimii sulavasti: pelihahmot loikkivat liukkaasti suojaan, kiipeävät ketterästi esteiden yli ja ampuvat sinne minne pelaaja tähtää. Vertailu Gears of Warin, Unchartedin ja kumppaneiden kanssa ei kohtuuton, ja pelattavuudeltaan Fuse kestää asettelun. Siksi onkin harmillista, että juoni ja muut puitteet ovat kovin vaisuja.

Parrasvaloissa ryntäilee nelihenkinen palkkasoturitiimi Overstrike 9, joka lähetetään valtion palkkaamana tutkimaan hyökkäyksen kohteeksi jäänyttä tutkimuskeskusta. Keskuksesta löytyy uusi ja outo muukalaisvoimanlähde Fuse, jonka pahikset haluavat saada käsiinsä. Miksikö? No, valloittaakseen maailman, totta kai! Taikatökötillä kun on loputtomasti potentiaalia erityisesti asesuunnittelussa. Kun koko maailmasta ei näytä löytyvän sopivaa sankaria, niin kaipa se maailmanpelastus pitää sitten pelaajan hoitaa.

Ydinnelikko on mukiinmenevä porukka, vaikka nimet unohtuvatkin kovin sukkelaan pelikoneen sulkeuduttua. Viholliset sen sijaan on kaivattu suoraan mielikuvituksen hautausmaalta. Muutamat erilaiset ihmissoltut, räjähtävät pienet hämisrobot ja välipomoina toimivat kolmimetriset mechat kattavat suurimman osan viholliskatraasta. Mitä kummaa Insomniacilla on ajateltu?

Pelin kaksi ensimmäistä kenttää ovat umpitylsiä ja luotaantyöntävän geneerisiä teollisuuslaitoksia, mutta niiden jälkeen nähdään sentään hieman vaihtelua. Viholliset toistavat silti itseään kuin rikkinäinen levy, eikä pomotaisteluistakaan ole piristykseksi. Mukana on tasan yksi mielenkiintoinen loppuvastus, mutta suurin osa niistä on identtisiä jättirobotteja aseistukseltaan muunneltuina.

Tylsyyden haudasta Fusen pelastaa lähinnä hahmojen varustus. Hahmoilla on toki perusaseet, jotka ovat kaikkien käytettävissä, mutta jokainen pelin neljästä sankarista löytää alussa itselleen oman Fuse-teknologiaan perustuvan tussarinsa. Jokaiseen aseeseen liittyy erikoiskyky, jotka lisäävät erikoistumista entisestään. Lopulta tiimi koostuu käytännössä suurta vahinkoa tekevästä tarkka-ampujasta, tiimiä energiakilvellä suojaavasta tankista, vihollisia hidastavasta ja omia parantavasta lääkitsijästä sekä häiveverhoa hyödyntävästä hiippailijasta, joka on erikoistunut sivustakoukkauksiin.

Aseiden ja erikoisvoimien yhdistäminen taistelussa onnistuu puhaltamaan peliin hauskuutta silloinkin, kun juoni heittää häränpyllyä ja tylsät viholliset alkavat puuduttaa. Koukkua etenemiseen tuo myös hieman hahmonkehitys, jossa kykypuussa valintojen kautta hahmoilleen saa kerättyä lisäjippoja. Mitään Borderlands-tasoista hahmonkehitystä on kuitenkaan turha odottaa. Jokaisella hahmolla on vain yksi puu ja ne ovat kaikilla melko samanlaisia - keskittyen tietysti kunkin omiin taitoihin.

Mielenkiintoinen joukkuemekaniikka nostaa esille myös Fusen Akilleen kantapään. Peli on suunniteltu 2-4 pelaajan yhteistyöpeliksi. Yksinäinen pelaaja jää heikommille jäille. Alussa yksinkin peli menettelee, mutta loppua kohden pelaaminen muuttuu turhauttavaksi puurtamiseksi, jossa ainoa mahdollisuus on räiskiä kaukaa. Omien tekoäly ei yksinkertaisesti pysy mukana, ja vyörytys läpi sieninä luoteja imevistä vihollisista on uuvuttavaa. Kun ottaa huomioon, että pelin pituuskin on jossain seitsemän tunnin hujakoilla, niin yksinpelaajalle Fuse on tyhjä arpa.

Jos kuitenkin pelikavereita löytyy jaetulle ruudulle tai nettipeleihin, pelattavaa on hieman lisää. Yksinpelin lisäksi pelistä nimittäin löytyy se pakollinen yhteistyöpelimuoto ja Horde-kopio, joka on nimetty Echeloniksi. 12 aaltoa kestävät pelit pitävät sisällään sattumanvaraisia minitehtäviä, joissa pitää esimerkiksi suojata tärkeää kohdetta, nitistää vihollisjoukkojen johtaja määräajassa tai yksinkertaisesti selviytyä tietty aika hengissä. Vaikeustaso on vedetty sen verran korkeaksi, että yksinään Echelonissa ei juuri järkeä ollut, mutta hyvä kaveriporukka voi saada siitä muutaman tunnin verran iloa irti.

En ole tottunut näkemään Insomniac Gamesilta Fusen kaltaista ristiriitaista esitystä. Tuotantohelvetissä piehtarointi tuskin teki pelille hyvää, mutta peli on niin monelta kantilta kyyninen ja mielikuvitukseton kokonaisuus, että pahaa tekee. Metkat yhteistyömekaniikat pelastavat sen täydeltä pommilta, mutta toisaalta on melko paljastavaa ja surullista, että aseilla itsellään on enemmän persoonallisuutta kuin niitä kantavilla hahmoilla. Jos hyvä co-op-porukka löytyy, on Fuse kokeilemisen arvoinen, mutta lajityypistä löytyy parempiakin vaihtoehtoja.