Lost Planet 3

Vuonna 2006 päivänvalon nähneen Lost Planetin kolmas tuleminen palaa vihamielisen EDN III -planeetan asuttamisen alkutekijöihin. Tämä tekele on siis esiosa, sillä pelin tapahtumat sijoittuvat aikaan kauan ennen alkuperäistä kadonnutta planeettaa.

Ensisukellus pelin pariin ei heti vakuuta, sillä vajaa kymmentuntinen kampanja alkaa hyvin pitkäveteisesti. Loputtomalta tuntuvan paikallaan junnaamisen jälkeen tosin alkaa tapahtua. Tarina on tässä kantava voima. Asetelmaa päähenkilö Jim Peytonin ja pahamaineisen NEVEC-yhtiön ympärillä raotetaan siellä täällä tipahtavilla välinäytöksillä. Savun laskeuduttua on pakko sanoa, että pääsääntöisesti pidin tarinasta. Jimin kokemuksia hyytävissä olosuhteissa peilataan mielestäni mainiosti, ja jotkut juonenkäänteetkin onnistuvat yllättämään positiivisesti. Silti mistään merkkiteoksesta ei voida puhua, vaan sivuun on eksynyt myös Kauniiden ja rohkeiden tasoista arvattavaa soopa.

Liiallinen putkijuoksu ja lineaarisuus vesittävät immersiota, mutta ne eivät vie pelistä mielenkiintoa. Vaikkakin pelaajan kulkua rajoitetaan hyvin selvillä näkymättömillä muureilla, tarinatehtäviä haluaa pelata eteenpäin seuraavan vaiheen nähdäkseen.

Aikaisemmista osista tuttua aseistettua taistelurobottia eli mechaa ei tässä nähdä. Sen sijaan valtaosa reissuista taitetaan isolla kaivosrobotilla. Tässä Rigiksi nimetyssä jättiläisessä testataan istumalihaksia melkoisesti. Kun ympärillä kuhisee tusinoittain tutuksi tulleita Akrid-ötököitä, tulee rautajättiläisen ohjaamosta pelaajan paras kaveri.

Rig on sidottu pelimekaniikkaan, sillä monesta jäävallista tai kuilusta ei ilman sitä pääse etenemään. Kampanjan aikana robotilla suoritetaan muutama pomotaistelukin. Näihin liittyvissä napinhakkauskarkeloissa kokemus taittuu huonompaan. Hyökkäämiseen eikä etenkään torjumiseen jää hirveästi aikaa, ennen kuin vihollinen iskee kiinni. Vaikeammilla vaikeustasoilla ei kestä päästää montaa iskua lävitse.

Valitettavasti ruudunpäivitys tekee täsmällisestä reagoinnista vaikeaa. Siinä vaiheessa kun väistönappula vilahtaa, on yleensä jo liian myöhäistä tehdä mitään. Visuaalinen anti jää muutenkin vaisuksi, vaikka jääplaneetta tarjoaa sinällään postikorttimaiset taustat toiminnalle. Kaikki muu vain lipsuu riman ali, eikä tahmaavalle ruudunpäivitykselle ole perusteluja.

Vaikka Rig on keskeisessä osassa peliä, tavallisia tuliluikkuja ei ole unohdettu täysin. Peruspyssyt pistoolista kranaatinheittimeen tuntuvat mukavan jykeviltä, eivätkä ne kuulostakaan hassummilta. Äänisuunnittelussa viehättää myös jäisiin maisemiin hienosti yhdistetty western-henkinen musiikki, jota kuullaan Rigin puikoissa.

Moninpeliä ei valitettavasti päässyt arviokappaleessa testaamaan ollenkaan, joten sen toimivuudesta ei voi sanoa vielä mitään. Voi silti kysyä, miten suurta lisäarvoa se ylipäätään toisi. Vaikka itse tarina onkin kelvollista seurattavaa ja Rigin kanssa on kiva pelleillä pitkin jäätiköitä, on pelistä nauttiminen hankalaa heikon tekniikan takia. Tämänkaltaisia ruudunpäivitysongelmia en ole vähään aikaan tavannut. Huono viimeistely jää kalvamaan, koska peli olisi voinut olla parempikin. Nyt Lost Planet 3 jättää kuitenkin kylmäksi. Kirjaimellisesti.