Cookie

Gamereactor käyttää cookieseja taatakseen parhaan mahdollisen selailukokemuksen sivustollamme. Jos jatkat eteenpäin niin oletamme, että hyväksyt cookies-käytäntömme.

Suomi
Aloitussivu
arviot
Skylanders Swap Force

Skylanders Swap Force

Tänä vuonna kaikkea ei pelkästään keräillä vaan myös vaihdellaan. Uudet skylanderit sekoittuvat ja sekoilevat keskenään.

Activision on löytänyt leluja ja pelaamista yhdistävästä Skylanders-sarjasta vuosittaisen kultasuonen, ja muovisankareita siirretään digimaailmaan nyt jo kolmatta kertaa. Marketeissa myytävät figuurit siirtyvät tekniikan taikakyvyillä pelin mukana tulevaa portaalia pitkin pelaajan ohjattaviksi. Jo pelin nimessä mainittuna uutuutena eri hahmojen voimia voi nyt vaihdella keskenään vaihtamalla figuurien ylä- ja alaosia päittäin. Figuurien antamia yhdistelmiä on yhteensä 256 erilaista, ja näin voi vaikkapa sekoittaa erilaisia elementaaleja tai koota silmää miellyttävän sankarinsa. Mahdollisuuksia on huikea määrä, mutta niiden saavuttaminen vaatii rutkasti rahallista sijoittamista.

Skylanders Swap ForceSkylanders Swap Force

Skylanders Swap Forcen ja koko sarjan kohderyhmänä on tietysti lauantaiaamun piirrettyjen kuluttajat, mikä näkyy hahmojen jatkuvassa koheltamisessa sekä runsaassa väripaletissa. Juonellisesti loikitaan täysin tarpeettomista syistä pitkin Skylandsin erilaisia maailmoja mätkimässä satoja vihulaisia omalla Skylanders-armeijalla. Erilaisia vihollistyyppejä pukkaa vastaan melkein joka nurkassa ja ne esitellään hauskoilla videoilla.

Omia hahmoja voi kehittää, mutta liikevalikoima on valitettavan suppea ostettavista kyvyistä huolimatta. Mukiloinnin ohella kerätään jatkuvasti eteen tupsahtavia aarteita ja harrastetaan kevyttä tasoloikintaa. Skylanderit ovat kuitenkin melko hitaita juoksuliikkeissään eivätkä osaa hyppäämisen lisäksi yhtäkään tasohyppelyn erikoiskikkaa. Tarinan lisäksi valittavana on myös kaverinkin kanssa käytävät areenaottelut, joiden sisältönä on kuitenkin vain kaataa suuria vihollislaumoja.

Vaihtoraajaisia skylandereita on 16 erilaista, joita ilmestyy kauppoihin aalloittain muiden uusien figuurien kera. Näiden lisäksi käytettävissä on myös kaikki aiempien osien hahmot sekä vaihtelevia tyyppejä pimeyden skylandereista valoa hohtaviin. Pelillisesti eri elementtejä ja kykyjä omaavat hahmot avaavat uusia alueita sekä aarteita, joihin ei ilman ostoksia ole asiaa. Täydellinen läpäisy vaatiikin siis useamman hahmon hankkimista, mutta perustarinan voi läpäistä aloituspakkauksen mukana tulevalla kolmella hahmolla. Kentät suosivat aina tiettyä hahmoluokkaa, ja eteen tulee jatkuvasti lukittuja alueita, mikä innostanee erityisesti perheen pienimpiä juoksemaan vanhempien lompakolle. Isompi armeija auttaa pakoilemaan myös kuolemaa, sillä kaatuneita skylandereita ei voi virvoittaa ennen tarkistuspisteeseen paluuta. Kitsaammille pelikokemus onkin selvästi laihempi ja vain kolmen hahmon vaihtelu käy tylsäksi, puhumattakaan haasteen nousemisesta hankalaksikin.

Skylanders Swap ForceSkylanders Swap ForceSkylanders Swap Force

Ulkoisesti peli on silkkaa karkkia ja hunajaa. Kenttien tyylit vaihtelevat reippaasti ja värejä on käytetty rutkasti. Sivuhahmoille on mietitty mielenkiintoisia persoonia ja tunnelma muistuttaakin sarjaa pohjustaneen Spyron seikkailuja. Solkkaus on silkkaa suomea, mutta käännöksen laatu on hämmentävän vaihtelevaa. Puheen ja tekstityksen välillä on jatkuvasti täysin erilaisia lauseita, ja oudoimmillaan hahmojen ja paikkojen nimet vaihtelevat parinkin lauseen sisällä.

Skylanders Swap Force on ulkopelillisten pakollisuuksiensa vuoksi hyvin hankala pisteyttää. Ilman lisäpanostusta suuri osa pitkistä kentistä ja minipeleistä jää kokematta. Kolmella hahmolla taisteleminen käy muutaman tunnin jälkeen puuduttavaksi, joten figuurien keräily on melkeinpä pakollista. Mikäli hahmoja hyllyssä on jo ennestään tai niihin on aikeissa sijoittaa, voi arvosanan pyöristää numerolla ylöspäin. Starttisetillä seikkailu on kuitenkin vain alku ihastuttavassa ja humoristisessa maailmassa, jota pääsee kunnolla tutkimaan vain lisäosiensa myötä.

Katsot

Preview 10s
Next 10s
Mainosta
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
+
Värikäs ja elävä maailma, sympaattinen huumori, pelattavaa piisaa uusilla hahmoilla
-
Puuduttavaa ilman uusia hahmoja, vähäiset liikevalikoimat, tasapaksua tasoloikintaa, käännöskukkaset suomennoksessa
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Skylanders Swap ForceScore

Skylanders Swap Force

ARVIO. Kirjoittaja Raine Laaksonen

Tänä vuonna kaikkea ei pelkästään keräillä vaan myös vaihdellaan. Uudet skylanderit sekoittuvat ja sekoilevat keskenään.



Ladataan seuraavaa sisältöä