Nidhogg

Nidhogg on miekkailupeli, joka viilsi itsensä julkiseen tietoisuuteen ensimmäistä kertaa jo vuonna 2011 voittaessaan Nuovo Awardin Independent Games -festareilla. Kuluneiden vuosien aikana kehittäjä Meshoff on ruuvannut, vääntänyt, säätänyt ja hinkannut peliä, ja tammikuun puolessa välissä se julkaistiin viimeinkin PC:lle.

Nidhoggin konseptin voi tiivistää kätevästi: miekalla aseistautuneen pikseliukon täytyy pistää toisia miekalla aseistautuneita pikseliukkoja kuoliaaksi ja jatkaa sitten matkaansa kohti maalia. Muutaman moninpelivariaation lisäksi kaava säilyy alusta loppuun samana. Tarjolla on yksinpeliä, verkkomoninpeliä sekä paikallista moninpeliä. Näistä kolmesta yksi on aivan mahtava, kun taas kaksi muuta jättävät toivomisen varaa.

Soolokampanja ei ole Nidhoggin vahvin valtti. Mekaniikat ovat kunnossa, mutta vihollisten tekoäly vaihtelee uskomattoman typerän sekä sairaan tehokkaan välillä. Hahmot kohtaavat yhdessä neljästä kentästä, ja vain voittaja pääsee etenemään matkallaan. Jokainen kenttä sisältää useita huoneita, joiden lävitse täytyy taistella ennen kuin pääsee paistattelemaan yleisön edessä - ja tulee jättimäisen madon syömäksi.

Vihollisia piisaa, mutta ne alkavat maistua jonkin ajan kuluttua puulta. Niiden kanssa voi hioa taitojaan, mutta muuten ne ovat turhia. Nopeimmat miekkamiehet saavat nimensä esille kaikkien ihailtavaksi, mutta se ei vielä riitä vetämään pelaajia takaisia sapelinkalistelun pariin.

Kaikki Niddhoggin todellisesta viehätyksestä löytyy sen paikallisesta moninpelimoodista. Jo perus vs-moodi on uskomattoman hauska kaverin kanssa pelattuna. Ohjauksen yksinkertaisuus takaa sen, että peliin pääsee nopeasti kiinni, mutta vaihtelu riittää pitämään myös veteraanien kiinnostuksen yllä. Miekalla voi pistää kolmelle korkeudelle, ja joskus avointa paikkaa etsiessä menee hyväkin tovi. Peruskalistelua voi rikkoa heittämällä miekkansa päin vihollista, loikkimalla, lyömällä ja vaikka repimällä sydämen vihollisen rinnasta, kun tämä makaa maassa.

Jos "vaniljaversio" moninpelistä alkaa tympiä, löytyy Nidhoggista myös lukuisia mausteita. Toimintaa voi nopeuttaa tai hidastaa, miekkamiehet voivat pomppia kuin jousilla tai ryömiä kuin vauvat. Mukana on myös bumerangimiekkoja, matalaa painovoimaa sekä mahdollisuus yhdistellä näitä kaikkia kummallisuuksia vapaasti.

Joillakin on varmasti myös enemmän kuin yksi kaveri. Näitä kestejä varten tarjotaan turnausmoodi, jossa useat haastajat voivat taistella kärkisijasta kaikella siihen kuuluvalla mekastuksella, valituksella ja elvistelemisellä. Naurusta tulee tuskin puutetta.

On kuitenkin harmillista, kuinka ontuvasti Nidhoggin verkkokoodi toimii. Se karsii tehokkaasti suuren osan moninpelin huvista, enkä monista yrityksistä ja koneista huolimatta onnistunut saamaan aikaan stabiilia peliä kollegoideni kanssa. Koetimme myös löytää uusia vastustajia verkosta, mutta se yksikin jonka paikansimme lopetti pelin kesken.

Paikallinen peli on silti edelleen täyttä dynamiittia, ja Nidhogg on se hauskin syy istua kavereiden kanssa monitorin ääressä sitten Monaco: What's Yours is Minen. Retrografiikka on omalla tavallaan viehättävää eikä millään tavoin haittaa kokonaisuutta. Myös Daedelusin soundtrack on kohtuullista kuunneltavaa. Vain kenttien puute pääsee todella hiertämään. Niitä on vain neljä, mutta toisaalta ne ovat vain taustoja toiminnalle, joka lopulta todella määrittelee pelin ydinkokemuksen.

Jos kaikki Nidhoggissa toimisi kuten luvattua, antaisin sille korkeammat pisteet. Jos kaikki toimisi ja pelistä löytyisi enemmän kenttiä ja pelimuotoja, olisimme jo vaarallisen lähellä kympin peliä.

Toivon mukaan Nidhoggista saadaan myös konsoliversio, koska tämä peli olisi parasta herkkua sohvan pohjalta pelattuna ja suurella ruudulla. Siihen asti tyydymme hupailemaan kylki kyljessä näppäimistön ääressä, koska tästä ei paikallinen moninpeli juurikaan enää parane.