Tropico 5

Ensimmäinen Tropico ilmestyi vuonna 2001, minkä jälkeen jatko-osat ovat joko vieneet konseptia eteenpäin tai polkeneet tukevasti paikallaan. Minulle heikkokin Tropico on silti aina ollut Tropico ja olen pelannut jokaisen sarjan peleistä puhki, osan vieläpä useaan kertaan.

Tropico 4 ei ollut paljoa muuta kuin edeltäjänsä kopio varustettuna uudella kampanjalla ja laajemmalla lisärivalikoimalla. Siksipä odotukset olivat taas kerran korkealla, kun Tropico 5:n luvattiin olevan vallankumouksellinen uudistus tähän banaanivaltiosimulaatioon. Todellisuus on kuitenkin - kuten monesti sattuu - hieman mainostekstiä vaisumpi.

Peruspalikat ovat edelleen paikallaan. El Presidente hallitsee saarta (tai saaria) pyrkien pitämään kapinalliset aisoissa ja ulkovallat suopeina. Saarille rakennetaan kaikkea mökeistä ydinvoimaloihin ja turistialueisiin saakka, riippuen siitä millainen kokonaisuus kulloinkin miellyttää. Myös iloinen ja auringon suutelema taustamusiikki raikaa tuttuun tapaan, ja grafiikkaa on taas hiottu entisestään.

Tropico 5 uudistaa tuttua kaavaa erityisesti tuomalla kehiin aikakaudet, jotka soljuvat kolonialismista aina moderniuteen saakka. Koska kyseessä olisi kovin vaativa työsarka yhdelle diktaattorille, lyödään nyt kehään dynastiamekaniikka, jonka avulla El Presidenten huusholli voi kasvaa jopa seitsenpäiseksi hallitsijaperheeksi. Yksi toimii varsinaisena diktaattorina muiden puuhastellessa pienemmissä hallintotehtävissä.

Dynastian jäsenet ovat ikään kuin hajautettu versio aiemmasta yksikkömuotoisesta Presidentestä. Näillä on kullakin vain yksi kyky, jota voi nostaa viisitähtisellä asteikolla salaiselle pankkitilille ajautuneilla varoilla. Suvun jäsenet jäävät kuitenkin näin kovin kaksiulotteisiksi verrattuna aiempiin värikkäisiin hallitsijoihin. Pahvisuutta korostavat sangen rajalliseksi jäävät asustevaihtoehdot, eikä diktaattoreihin enää kiinny vanhalla tapaa.

Persoonattomuus vaivaa muutenkin Tropico 5:ttä. Kansalaisia ei tule syystä tai toisesta enää seurattua samalla tapaa, ja ne pienet tarinat, joita näiden toiminta ennen muodosti, putoavat pois oikeastaan kokonaan. Kansalaiset jäävät siis hallitsijoidensa tapaan hieman etäisiksi.

Poissa ovat myös monet muut asiat, sillä Tropicoa on virtaviivaistettu aiempaa sujuvammaksi. Sujuvuutta toki on, mutta se on vienyt mukanaan joitain rakennuksia (ministeriö, vankila) sekä jopa joitakin sangen keskeisiä tiedonhakukeinoja (asukasprosentti, työtyytyväisyys). Uusi pelaaja ei välttämättä huomaa, että jotain nyt puuttuu, mutta sarjan veteraanille meininki tuntui ajoittain ohuelta.

Veteraania haittaa myös uuden Tropicon tapa vetää pelaajaa mukanaan jatkuvasti tykitettyjen tehtävien avulla. Eihän kaikkia ole pakko suorittaa, mutta melko monet niistä ovat ihan päteviä suuntaviittoja. Tämä vähentää pelaajavetoista suunnittelua ja vie kokemusta tavallaan loputtoman tutoriaalin suuntaan. Lisäksi usein käy vielä niin, että tehtävässä vaaditaan jo rakennettuja juttuja, joten palkinnon voi korjata itselleen vain nappia painamalla. Ei kovin haastavaa.

Kritiikkiä ansaitsee myös Tropico 5:n suurin vahvuus, eli sen aikakaudet. Ensimmäisenä täytyy kuitenkin myöntää, että ne laajentavat ja monipuolistavat kokemusta. Etenkin alkupeli saa uutta särmää, kun pelaaja joutuu hitaan kasvun sijasta keskittymään nopeaan itsenäistymiskehitykseen kuvernöörin asemassa. Myös vaihteleva maailmantalous, diplomaattiset olosuhteet ja rakennusten muuttuva ilme ovat piristysruiskeita paikallaan polkeneelle pelisarjalle.

Mutta, kaikesta tästä huolimatta lopputulos on puolivalmis. Kenties hölmöintä on se, että jo kolonialismin aikakaudella nähdään hahmoja moderneissa vaatteissa, ja ensimmäisen Presidentenkin voi pukea halutessaan astronautiksi. Olisiko vaatinut niin suunnattomasti aikaa piirtää pari kuvaa lisää ja tehdä asuvalikoimasta asteittain aukeava, jotta dynastian jäsenet voisivat paremmin heijastaa omia aikakausiaan?

Tämä leväperäisyys rikkoo sitä tunnelmaa, jota aikakausilla epäilemättä haettiin. Toiseen suuntaan homma kyllä toimii, ja maisema päivittyy kivasti kausien vaihtuessa, mutta etenkään kolonialismin aikaan ei ole nähtävästi viitsitty pahemmin panostaa. Pelaajaa ei kauheasti lämmitä, kun tsunami heittää rannalle öljytankkerin jostain tulevaisuudesta.

Samaa huolimattomuutta löytyy pelistä muutenkin. Ilmeisesti Haemimontilla ei ole vielä käytössä esimerkiksi Wordin tai OpenOfficen kaltaista superteknologiaa, jolla yksinkertaiset kirjoitusvirheet saisi karsittua pois tekstistä.

Teknologiasta puheen ollen, Tropico 5:n teknologiapuu tarjoaa aiempaa paremmat puitteet kehittää asioita ainakin osin haluamassaan järjestyksessä, mikä tuo mukaan pientä lisämahdollisuutta suuremman strategian muodostamiseen.

Laiskottelevat kansalaiset eivät enää pilaa tätä strategiaa niin usein, vaan satamatyöläiset ja raksaporukka tekevät aiempaa luotettavampaa ja nopeampaa työtä. Jään kuitenkin kaipaamaan duunareiden epämääräisempiä edeltäjiä, koska ne antoivat pelille omanlaistaan luonnetta.

Uutta teknologiaa edustaa tietenkin myös Tropico 5:n moninpeli. Tarjolla on sekä nokkapokkaa että co-op-peliä, ja saaren voi jakaa (enemmän tai vähemmän rauhanomaisesti) jopa kolmen muun pelaajan kanssa. Moninpelin puitteita voi säätää miellyttävän laajasti, lähtöpisteestä voittoehtoihin saakka.

Tämä sosiaalisempi Tropico-kokemus toimii (verkon latensseista riippuen) sujuvasti, mutta peliporukan muodostaminen voi olla jokseenkin tuskallista. Aulajärjestelmä on sekava ja ruma tavalla, joka tuo mieleen vuosituhannen taitteen verkkomoninpelit. Epäilemättä hommasta tulee hieman sujuvampaa kunhan porukka oppii käyttämään aulaa, mutta tällä hetkellä paras peliliike on harrastaa vanhojen Steam-kavereiden kesken ja unohtaa uudet tuttavuudet.

Tropico 5 ei siis ole se luvattu vallankumous, mutta se vie sarjaansa eteenpäin ja on edelleen aito ja hauska Tropico, jota olen nyt jauhanut päivittäin suurella innolla. Peruskonsepti toimii kuten aina ennenkin, ja minulla on vahva epäilys siitä, että suuri osa niistä puutteista, joita olen tässä sormella osoitellut, tullaan myöhemmin paikkaamaan maksullisen lisäsisällön muodossa. Tämä ei tietenkään ole oikea tapa tehdä asioita, mutta ainakin peli tulee ajan kanssa vielä paranemaan.

Viva El Presidente, viva Tropico!