Pure

Kuusitoista miestä vääntää kaasukahvaa lähtökäskyä odotellessaan. Jännittynyt tunnelma laukeaa silmänräpäyksessä vihreän valon vaihtuessa ja kytkimen noustessa. Rapa roiskuu ja hiekka lentää, kun urheat ohjaustangon ritarit lähestyvät ensimmäistä ilmalentoaan.

Tieltä poikkeaminen on nyt in. Pure heittää pelaajansa kaahaamaan pitkin sorateitä ja viidakkoja turboahdetun mönkijän sarvien takana ja maustaa soppaa rämäpäisellä temppuilulla. Radat ovat kapeita ja kuoppaisia, ja oikoteitä löytyy jokaisesta kisamaastosta vähintäänkin riittävästi. Näiltä osin Pure siis seuraa vahvasti Motorstormin ja Excite Truckin renkaanjälkiä.

Yksinpeli on jaettu kymmeneen lyhyeen turnaukseen, joissa lähes jokaisessa on vähintään yksi osakilpailu jokaista pelin kolmea pelimuotoa kohti. Kisamuotoja ovat tavallinen kilpailu, sprintti sekä pistesaldon kerryttäjiä miellyttävä temppukilpailu. Kisaosuuksien perusajatuksena on kilpamönkimisen ja temppujen yhdistäminen. Temput eivät ole vain esteettisiä lisiä, vaan olennainen osa koko pelimekaniikkaa. Hengenvaarallisen näköisiä temppuja kikkailemalla saa nimittäin täytettyä turbomittaria, ja mitä täydemmäksi mittarin kerryttää, sitä hurjempia temppuja saa käyttöönsä. Täyttämällä mittarin aivan täyteen asti pelaajalle aukeaa arsenaali erikoistemppuja, jotka vaativat useiden sekuntien ja kymmenien metrien mittaisia hyppyjä onnistuakseen. Onnistunut kisa vaatiikin sulavaa temppuilun, tarkan ajamisen ja oikeiden reittien löytämisen sujuvaa yhdistämistä. Sprintti on vain peruskilpailua lyhyempi rykäisy, sillä erotuksella ettei tilaa temppuilulle jää juuri ollenkaan.

Aluksi Pure innostaa. Peli on kerrassaan upean näköinen, ääniraita on loistava ja sopivan suurpiirteiset kontrollit ovat kohdallaan. Pelaajalle annetaan myös mahdollisuus rakentaa mönkijöitä useista eri osasista, joita vieläpä aukeaa kisamenestyksen myötä hyvää tahtia. Aluksi pärjää yhdellä mönkijällä, mutta myöhemmissä kisoissa pelaajan on rakennettava omanlaisensa mönkijä jokaista kisamuotoa kohden parasta mahdollista etenemistä varten. Siinä missä esimerkiksi yksi moottori panostaa kiihdytykseen maksiminopeuden kustannuksella, on toinen omiaan temppukisoja varten. Sama pätee liki kaikkiin mönkijään asennettaviin palikoihin, vaikka osa osasista onkin puhtaasti esteettistä viilaamista varten. Rakentelu on paitsi hauskaa, myös monipuolisesta osavalikoimasta johtuen taktista ja mielekästä puuhaa.

Kisoja ei ole pakko voittaa eteenpäin päästäkseen, joten peli soljuu aluksi hyvin jouhevasti ja kivaa riittää. Yhdeksi tai kahdeksi illaksi. Sen jälkeen pelaaja huomaa yhtäkkiä mopottelevansa joko aivan pelin loppusuoralla tai vaihtoehtoisesti repivänsä hiuksia päästään. Pelin suurimpana syntinä on nimittäin laidasta toiseen heiluva ratasuunnittelu. Onnistuneet radat ovat erinomaisen hauskoja kisattavia, mutta huonot puolestaan suorastaan ala-arvoisia. Osa isoista hypyistä päätyy joko suoraan lepikkoon tai vaihtoehtoisesti neulansilmämutkaan. Vaikka vekotinta pystyy ohjaamaan ilmassa jonkin verran, ei se monessa kohdassa riitä. Jos kesken ilmalennon huomaa laskeutumistelineiden suuntautuvan kohti läheisen koivun oksistoa, niin se on menoa. Kolari tietää usein myös sijoituksen tipahtamista roppakaupalla alaspäin, kiitos kuminauhamaisesti käyttäytyvän tekoälyn. Aluksi tämä ei haittaa, sillä kolarit ovat hienon näköisiä eikä kehnosta sijoituksesta rangaista. Loppua kohden turnausten pistevaatimukset kuitenkin kiristyvät, ja yhtä nopeasti kiristyy myös pelaajaparan pinna. Mönkijän sijasta huiman ilmalennon saattaakin tehdä peliohjain.

Lisäksi pelin ympäristöissä ja fysiikan lakien mallinnuksessa on jotain pahasti pielessä. Puuhun törmääminen ei välttämättä aiheuta kolaria, vaan vauhdin pysähtymisen kuin seinään ja jumiin jäämisen. Sivukosketus esteisiin puolestaan saattaa aiheuttaa pelaajan kimmahtamisen metrikaupalla sivusuuntaan. Jos pelaaja ei aja hiekkaista ajouraa pitkin, hidastuu vauhti selvästi. Mönkijän kyllä pitäisi rullata kivasti pientareellakin. Kenttiä reunustavat näkymättömät seinät, jotka ovat pahimmillaan todella lähellä rataa. Mutkan tyylikkäästi leveäksi vetäminen aiheuttaakin joskus selittämättömän kaatumisen. Peli hyödyntää hyväksi havaittua Havok-fysiikkamallinnusta, mutta ilmeisesti ainoastaan kolareissa lentelevän kuskin ja radalla poukkoilevien tynnyreiden sekä muun irtorojun elävöittämiseen. Ympäristö ei muokkaudu pelaajan toimesta mitenkään, mikä on harmi.

Räikeät suunnittelumokat harmittavat todella paljon, sillä parhaina hetkinään Pure on todella erinomainen. Kokonaisuus jää harmillisen epätasaiseksi ja on liian nopeasti koettu, joten niin paljon kuin Puresta haluaisikin pitää, tekee peli sen lopulta aika vaikeaksi. Toivottavasti Black Rock -pelistudio yrittää vielä uudestaan jatko-osalla, sillä potentiaalia konseptissa on rutkasti. Tällaisenaan peli on pureskeltu mauttomaksi liian nopeasti, eikä vain peruspeliä toistavassa moninpelissäkään ole tarpeeksi potkua lopputulosta pelastamaan.