Trackmania DS

Kuten nimi antaa olettaa, Trackmania-sarjan pääosassa ovat itse radat. Eri ympäristöissä kiemurtelevat kiharat ovat olleet sarjan pääporkkana alusta asti. Kun villiin ratasuunnitteluun on onnistuttu yhdistämään myös hurja vauhti, erinomaiset kontrollit ja ankara koukuttavuus, ei ole ihme että tietyissä piireissä sarja on saanut jo klassikkostatuksen. DS-version luvattiin olevan mahdollisimman uskollinen alkuperäiselle, vaikka erityisesti sujuvuuden säilymisen suhteen monet olivatkin skeptisiä.

Ottaen DS:n rajoitukset huomioon, on hienoa nähdä miten hyvin Firebrand-studio käännöstyössään onnistui. Peli todellakin viuhtoo ruudulla pc-versioiden malliin, eikä pahoja notkahduksia ruudunpäivityksessä tapahdu. Vauhdista huolimatta peli on myös suhteellisen näyttävä, vaikkei luonnollisesti alkuperäisversiolle pärjätäkään.

Harmittavasti peli ei tarjoa alkuperäisversioihin verrattuna mitään uutta, vaan kaikki mitä peli tarjoaa on perua aiemmista osista. Radat on sentään perusteellisesti uudistettu. Jo aiemmissa osissa sarjan ratasuunnittelussa näkyi voimakkaasti faniratojen vaikutus, ja DS-versiossa yhtäläisyydet ovat vanhan konkarin silmissä todella selkeitä. Erilaisia palikoita hyödynnetään monella eri tavalla ja ratamuotoa rikotaan ahkerasti. Fanituotantoon perehtyneelle tämä on pelkkää plussaa, mutta uudelle tulijalle radat saattavat vaikuttaa turhankin sekavilta ja ennen kaikkea ankarilta. Trackmania DS onkin sarjan vaikein peli yksinpelinsä osalta.

Ympäristöjä on mukaan otettu kolme: stadioni, aavikko ja ralli. Ottaen huomioon miten nopeita kyseiset alueet ovat, on harmillista että Sunrise-osan myötä esitelty saariympäristö on jätetty pois. Kisojen ohella tarjolla on myös ongelmanratkaisua kenttäeditorin ja kisailun risteytyksenä sekä tasohyppelyä, jossa tavoitteena on päästä radan loppuun mahdollisimman harvalla yrittämällä. Myös vapaa rakentelu on luonnollisesti editorilla mahdollista.

Pelimuodoissa pärjääminen palkitaan Trackmania-valuutalla, jolla voi ostaa paitsi lisää ratoja, myös palikoita editoriin sekä uusia maalipintoja autoille. Harmillisesti omia maalauksia ei voi enää suunnitella. Ratojen ostaminen on puolestaan pelin etenemisen kannalta välttämätöntä, sillä kisaosuuksia ei voi pelata loppuun ilman lisäostoksia.

Kuten aiemminkin, systeemi toimii ja kannustaa pelaamaan. Editori toimii kosketusnäytön ansiosta juuri niin hyvin kuin olettaa voi. Ainoana harmin aiheena on ratapalikoiden paikalleen pudottaminen yksitellen. Pitkiä suoria tai valtavia betonilohkareita ei voi siis "maalata" kosketusnäytöllä paikoilleen.

Ohjaus on pääsääntöisesti ennallaan, pieniä viilauksia lukuun ottamatta. Stadion-formula tottelee ristiohjainta tismalleen samalla tavalla kuin tietokoneruudullakin, mutta kaksi muuta osuutta on laitettu osittain uusiksi. Aavikolla huristeleva amerikanrauta ei enää ole yhtä kiikkerä kuin aiemmin ja tarttuu radan pintaan selkeästi hanakammin. Ralliosuus puolestaan kärsii turhaan lisätystä liukkaudesta, mikä tekee osion pelaamisesta toisinaan melkoista tuskaa. Pienellä harjoittelulla ohjaukseen kuitenkin tottuu, eikä ohjaamisesta voi enää alkuhankaluuksien jälkeen valittaa.

Suuremman haitan pelattavuudelle tekee kuitenkin DS:n pieni ruutu. Vaikka piirtoetäisyys onkin pitkällä, on ratojen ennakointi paikoin liki mahdotonta, ja alkuratoja lukuun ottamatta kultamitaleita on ensimmäisellä yrittämällä turha odottaa. Erityisesti tasohyppelyradat hankaloituvat tästä johtuen liikaa ja rapautuvat väkisin ulkoa opetteluksi. Tasohyppelyradat ovat muutenkin DS-version heikointa antia, sillä niiden suunnittelu ei ole läheskään yhtä onnistunutta muun pelin kanssa.

Koska monelle Trackmania on ensisijaisesti nettipeli, on sääli huomata että nettiominaisuudet on raakattu taskuversiosta kokonaan pois. Neljän kaverin kesken moninpeli toki onnistuu edelleen yhdenkin konsolin voimin, ja ratoja pystyy jakamaan kavereiden kesken, mutta tiukat nettikisat ja vapaasti ladattavat faniradat on ikävä kyllä pakko unohtaa. Yhden läpipeluukerran jälkeen pelin jälleenpeluuarvo roikkuukin täysin rataeditorin varassa, ellei kaveripiiristä löydy neljää ratamanian puraisemaa peluria.

Vaikka käännös on muuten teknisesti pätevää jälkeä, on lopputuotteeseen jäänyt silti muutama harmillinen bugi. Pahimpana ohjelmointivirheenä muutamilla radoilla on mahdollista pudota ratapalikoiden läpi tantereeseen, mikä pahimmillaan pilaa täysin muuten hyvin menneen kisan. Jostain syystä ratapalikoiden saumat eivät ole aina täysin tiiviitä, mikä johtaa toisinaan omituiseen pomppimiseen kesken kisan.

Muilta osin ruikutettavaa ei sitten jääkään. Käännös on suurimmaksi osaksi erittäin onnistunutta jälkeä ja ongelmakohdatkin johtunevat pääasiassa enemmän konsolista kuin pelistä. Autopelinä Trackmania DS on laitteensa kärkeä, eikä peliä edelleenkään malta lopettaa ennen kuin uni tai äkkilähtö vie voiton.

Trackmania on pelisarjana tullut jo siihen vaiheeseen, että siitä voidaan puhua huoletta ilmiönä, mikä tarkoittaa myös vääjäämättä sitä, että seuraaviin osiin on kehitystä tapahduttava jo sisällönkin osalta. Vielä tämän kerran vanhoja ympäristöjä kaahailee suurimmaksi osaksi hymyssä suin.