Cookie

Gamereactor käyttää cookieseja taatakseen parhaan mahdollisen selailukokemuksen sivustollamme. Jos jatkat eteenpäin niin oletamme, että hyväksyt cookies-käytäntömme.

Suomi
Aloitussivu
arviot
Dark Souls III

Dark Souls III: The Fire Fades Edition

Liekki sammuu viimeinkin

Kaikki hyvä päättyy joskus. Näin on marjat nyt myös From Softwaren Souls-sarjassa. Kolmas Dark Souls on tullut päätökseensä viimeisen DLC:n myötä, joten loppukaneetiksi emopeli on pistetty yhteen pakettiin molempien ladattavien lisäseikkailujen, Ashes of Ariandelin ja The Ringed Cityn, kera. Koska kaikki jo tietävät, mistä on kyse... jaa, kukas siellä takarivissä pyytää puheenvuoroa? Et ole koskaan kuullutkaan Dark Soulsista? No hyvä on, olen tänään turinoivalla tuulella, joten istukaas alas ja kuunnelkaa. Kerron nyt tarinan.

Olipa kerran urhea ritari nimeltään Seppo. Hän aloitti seikkailunsa kahdeksan vuotta sitten, kun Demon's Souls julkaistiin Playstation 3:lle. Sepon sankaruus ei alkanut helposti. Demoniseikkailun vaikeustaso tuntui aluksi itkettävän kovalta ja kerta toisensa jälkeen Seppo kuoli. Se ei sinänsä haitannut, sillä kuolema on Souls-peleissä aina vain uusi alku. Jokaiselta listimältään hirviöltä Seppo nappasi sielusaaliin toisensa jälkeen mukaan, mutta aina kun kuolema korjasi, kerätyt sielut jäivät siihen paikkaan, jossa Seppo kuoli. Sinnikkyydellä ja urheudella pudonneet sielut tuli kerätä takaisin.

Vuodet vierivät ja pelit vaihtuivat, mutta Seppo ei antanut periksi. Demoniseikkailun jälkeen seikkailun haastavuus koveni kerta kerran jälkeen, mutta niin vain lordi Gwyn ja Nashandra antoivat lopulta periksi. Seppoa hieman kummastutti se, miten seikkailun säännöt tuntuivat muuttuvan. Matkalla Nashadran luokse tapetut hirviöt eivät jostain syystä enää ilmaantuneetkaan maailmaan uudestaan pelaajan kuoltua tarpeeksi monta kertaa, ja maailman rakennekin tuntui aina hieman muuttuvan. Muistoja vanhoista seikkailuista tuli vastaan siellä täällä, mutta yhtenäisyyttä ei juuri ollut. Tarina, jota Sepon matkojen varrella kerrottiin, oli nimittäin hyvin salamyhkäinen. Vain tarkasti maailman asukkeja kuuntelemalla syyt maiseman muuttumiseen selvisivät.

Dark Souls IIIDark Souls IIIDark Souls IIIDark Souls III

Sitten tuli lopulta sen viimeisen seikkailun aika. Jälleen Seppo joutui aloittamaan perusvarusteilla ja seikkailun sääntökirja sekoitettuna. "Himputti soikoon, taasko joudun etsimään haarniskani uudestaan?", sadatteli Seppo, mutta lähti kuitenkin urheasti matkaan. Seikkailun edetessä Seppo havahtui kuitenkin siihen, ettei seikkailu tuntunutkaan enää niin hankalalta kuin ennen. Jo vuosia seikkailtuaan Sepon taistelutaidot olivat kehittyneet niin paljon, ettei edes heikko alkuvarustus haitannut menoa. Koska kikat ja kepposet taistelemiseen olivat jo aiempien seikkailujen ajalta sormenpäissä, oli aluksi helpolta tuntunut seikkailu vain raakaa kokemusta ilman aiemmista seikkailuista kertyneiden tasojen apua.

Viimeisen seikkailunsa varrella Seppo haukkoi henkeä syvään moneen otteeseen, saattoipa vanhojen tuttujen kohtaaminen toisinaan liikuttaakin. Vuodet Souls-seikkailujen parissa alkoivat viimein punoutua yhteen ja mystiset tarinat aueta. Vaan eipä sillä, hauskaa Sepolla oli edelleen ja kuolemakin korjasi kerta toisensa jälkeen. Maisemia katsellessaan Seppo ymmärsi myös, miten uskomattoman matkan hän oli tehnyt. "Tuolla kielekkeellä taistelin silloin mustan ritarin kanssa. Ja kuolin.", muisteli Seppo kyynel silmässä kohdatessaan tutun näköisen rakennelman. Maailman kauneus oli nostalgiasta huolimatta juuri nyt kauneimmillaan.

Vain kolmannen seikkailun ensimmäisessä sivutarinassa Seppo oli hieman kummissaan. Valkea lumikenttä, vähän korkeuseroja ja suorastaan tylsä ympäristö! Mitäs tämä tällainen peli oikein on? Onneksi seikkailu muuttui edetessään muikeammaksi ja meno maistui jälleen. Toisessa lisäseikkailussa meno olikin sitten alusta pitäen huomattavasti mielekkäämpää ja tappavampaa. Onneksi Ringed Cityyn pääsi vasta sitten, kun Seppo oli ehtinyt kerätä varusteensa kunnollisiksi, sillä muuten olisi tullut suru puseroon. Maisemat, hirviöt ja taistelut olivat ehdottomasti pitkän seikkailun arvoisia.

Vaan nyt Sepon tarina on viimein tullut päätökseensä. Lisää tarinoita ei enää kerrota. Haikeutta sydämessään Seppo pohti, mitä seikkailuista oli jäänyt käteen ja ennen kaikkea, oliko tämä hetki vuosien seikkailemisen arvoinen? Uskomattomia seikkailuja takana ja hurjia hirviöitä kaadettu. Monen monta estus-juomaa hörpätty paranemisen toivossa. Tarinat matkan varrelta olivat huikeita ja niistä kertyneet muistot moneen kertaan kultaantuneita. "Hetkeäkään en vaihtaisi pois", tuumi Seppo ja katsoi kaukaisuuteen. Ja siihen päättyi Sepon tarina.

Jos Dark Souls III on vielä kokematta, Fire Fades Edition on käytännössä pakkohankinta. Yksi yhteen kyseessä on sarjansa paras ja hiotuin yksilö, vaikka ensimmäinen lisälevy ei kummoinen olekaan. Sarjan tavaramerkit eli raaka taistelu, hurjat pomohirviöt ja ennen kaikkea uskomattoman upea maailma ovat ehdottomasti kokemisen arvoiset. Mihin From Software tästä lähteekään, sillä Souls-pelien jättämä perintö on sellainen, joka noteerataan taatusti myös muualla. Se mikä alkoi pienen piirin hardcore-hupina, eikä meinannut edes päästä länsimaihin asti, kasvoi yllättäen osaksi pelaajien yleissivistystä. Hyvästä syystä, sillä näihin seikkailuihin ja muistoihin haluaa palata kerta toisensa jälkeen uudestaan.

Dark Souls IIIDark Souls IIIDark Souls IIIDark Souls III

Katsot

Preview 10s
Next 10s
Mainosta

Katsot

Preview 10s
Next 10s
Mainosta

Katsot

Preview 10s
Next 10s
Mainosta
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
Täydellinen paketti parasta Souls-pelattavaa, parhaat palat edellisistä osista yhteen peliin sulatettuna, maailman kauneus on koettava omin silmin
-
Ashes of Ariandel on vain keskinkertainen
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Täydentävä mielipide

Ossi Mykkänen

Ironisesti viimeisen Dark Souls -pelin GOTY-versio on ensikosketukseni sarjaan. Olen kuullut paljon Dark Soulsin mahtavuudesta, eeppisistä taisteluista ja ennen kaikkea sen vaikeudesta. En kuitenkaan osannut odottaa, että peli tarjoaisi keskiössä olevan mätön rinnalle muun muassa useita hahmoja ja niiden monipuolista kehitystä roolipelimäisesti.

Lähes välitön kuolema aloittaessa peliä paljastaa syyn sen vaikeuteen. Hahmo ei juuri iskuja kestä eivätkä viholliset aikaile päälle käymisen kanssa. Lukuisia lyöntejä, torjumisia, väistöjä ja tavaroiden käyttöä opetellessa vierähtää tovi, sillä opittavaa on paljon. Kun perusnapit alkavat hiljalleen hahmottua, alkaa ohjaus tuntua varsin luonnolliselta ja taistelusta tulee miellyttävän dynaamista. Samalla roolit alkavat kääntyä ainakin tusinavihollisten kanssa päälaelleen. Tästä huolimatta peli ei anna miekkataituruuden nousta päähän. Pienikin huomion herpaantuminen tietää manalan porttien kolkuttelua, jopa kaikista alkeellisimpien vihulaisten parissa.

Pomotaistelut ovatkin sitten aivan oma juttunsa. Vaikuttavan kokoisia ja näköisiä vihollisia riittää joka lähtöön. Jokaiselle on omat tapansa nitistää vastustajansa, joten pelissä vallitsee vahva taistele - opi kuolemastasi - taistele uudestaan -pelitapa. Koska isommat ököt voivat pyyhkäistä vastustajansa energiamittarit nolliin yhdellä huitaisulla, ovat sorminäppäryys, reaktiokyky ja hermot kovalla koetuksella. Erityisesti hermoja tarvitaan, sillä kuolema tulee helposti, minkä seurauksena kentän joutuu aloittamaan alusta jokaisen jo entuudestaan tapetun tusinavastustajan kera. Sentään pomovastukset pysyvät poissa kukistamisensa jälkeen.

Dark Souls III on audiovisuaalisesti varsin vakuuttava kokemus. Tunnelma on vahvasti läsnä tummanpuhuvassa maailmassa, jota koristavat savut ja erilaiset valonlähteet niin tulen kuin kekäleidenkin muodossa. Erilaisia vihollisia on moneen lähtöön ja niiden monipuolisuus niin ulkomuodollisesti kuin taistelunkin puolesta on piristävää. Äänimaailmassa vallitsee synkkään ilmeeseen sopiva tuulen ujellus ja satunnainen olioiden murahtelu. Myös mahtipontinen musiikki vahvistaa tunnelmaa kuorohoilailuineen isopäisen orkesterin säestyksellä. Vaikka hahmojen kasvomallinnus ei edusta sitä terävintä kärkeä, ovat sen muokkaustyökalut yllättävän monipuoliset. Ainakin omasta soturistani sai tehtyä uskottavan miekkamiehen verrattuna vakionaamaan.

Teknisesti hiotun pelin ongelmaksi tulee pelaamisen pitäminen itsestäänselvyytenä. Jo pelkästään syvällisen oloinen ja pitkälle mietitty alkujuoni on täynnä kryptisiä elementtejä ja outoja termejä, jotka jäävät epäselviksi. Hahmoa valitessa lukuisat ominaisuudet on puettu luvuiksi, joiden merkityksestä ei ole mitään tietoa. Peli sentään pitää sisällään ohjeita hahmon ohjauksesta ja taisteluista upotettuna maailmaan siinä edetessä. Tuntien samoamisen ja mättämisen jälkeen en vieläkään ole käsittänyt mitä hyötyä esimerkiksi on kerätyistä sieluista, joita tapetut viholliset satunnaisesti jättävät taakseen.

Olen tietoinen, että netti on pullollaan oppaita ja vinkkejä, jotka selittävät pelin tarkoituksen. Koen kuitenkin, että peliä pelaamalla asioiden pitäisi selkiintyä ja mielellään vielä varsin nopeasti, eikä tuntien tahkoamisen jälkeen vahingossa. Muutenkin enemmän tarinavetoisista peleistä tykkäävänä ei Dark Souls III:n loputon grindaus monsujen keskuudessa ja jyrkkä vaikeustaso juuri lämmittäneet. Toki myönnän, että tunne oli hieno, kun ensimmäinen iso monsu kaatui. Hiestä märkä ohjain osoitti lähes säröilyn merkkejä jännityksestä aiheutuneen puristuksen alla ja olo oli kuin kokonaisen sodan voittajalla. Ymmärrän tämän olotilan koukuttavuuden, mutta silti vaikeustaso ja uudelleen kentän aloittaminen kuollessa veivät lopulta mielenkiinnon.

Dark Souls täyttää oman persoonallisen sopukan nykypäivän pelitarjonnassa. Kysyntää selvästi on veitsenterävälle taistelulle ja lähes sadistisuuden rajoille menevälle vaikeustasolle. Rajoittamalla infon jakamista pelistä ja sen ominaisuuksista korostaa selvästi pelin ympärillä liehuvaa mystiikkaa. Myös tekninen toteutus on viimeisen päälle kohdallaan. Tästäkin huolimatta en täysin ymmärrä mikä pelistä tai koko sarjasta tekee kaiken hypetyksen arvoisen. Jos ymmärrykseen tarvitaan kaikkien sarjan pelien läpi koluamista, jääköön suosiolla ymmärtäminen kohdaltani sitten pois. Kuitenkin intensiivinen Dark Souls III - The Fire Fades Edition sisältää roppakaupalla monipuolisesti raadollista keskiaikamättöä, joka muistuttaa pelaajiaan siitä, että joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu, niin hyvässä kuin huonossa.

7/10

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Ladataan seuraavaa sisältöä